Peter Kotilainen upotti SalBan tehoin 5+3 ja poltti päreensä – katso lauantain salibandytulokset

Peter Kotilaisella oli värikäs ottelu. Kuva: Esa Jokinen.

Peter Kotilaisella oli värikäs ottelu. Kuva: Esa Jokinen.

Salibandyn pääsarjoissa pelattiin tänään 12 ottelua, joista kolme miesten Salibandyliigaa, neljä naisten liigaa ja viisi miesten Divaria.

Happee voitti kotonaan SalBan selkein 11-6 -lukemin miesten Salibandyliigassa. Peter Kotilainen oli hirmuvireessä iskien ”hirville” tehot 5+3. Erityistä tehoissa on vieläpä se, että joulukuun maailmanmestari tehtaili pisteet kahteen erään ja oli siten hyvässä vauhdissa rikkomaan Salibandyliigan yhden ottelun piste-ennätystä (10 pistettä).

Ottelun lopussa tähtihyökkääjä poltti kuitenkin päreensä nappaamalla muutama minuutti ennen päätössummeria 2+2+10 minuuttia jäähyjä protestoimisesta ja epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Kotilaista tuki 1+2 -tehoin velipoika Paul. Antti Keskitalo oli SalBan tehokkain syöttäen kolme maalia.

Naisten Salibandyliigassa Koovee nappasi tärkeät pisteet 8-2 -voitolla EräViikingeistä. Ennen ottelua kahdeksantena olleen Kooveen ero yhdeksäntenä majaileviin EräViikinkeihin oli yksi piste. Voitto huojensi siis tamperelaisten asemaa taistelussa playoff-paikoista.

Kooveen tehokkaimmat olivat vahvaa paluuta kentille tekevät Kaupin siskokset Veera ja Oona. Ensiksi mainittu latoi neljä maalia ja antoi yhden maalisyötön. Oona merkkautti pöytäkirjoihin tehot 1+2.

Miesten Divarissa ÅIF kaatoi LeBan lukemin 7-6. ÅIF:n tehokkain oli Teemu Karesniemi lukemin 2+1. LeBan Aleksi Matikainen tehtaili pisteet 1+2 ja Petri Väänänen syötti kolme osumaa.

Voitto tarkoitti sitä, että liigasta viime kauden päätteeksi tippunut NST on todella lähellä joutumista karsimaan alaspäin Divarista. Eroa karsintaviivan yläpuolella olevaan ÅIF:iin on neljä pistettä ja sipoolaisilla on lappeenrantalaisia viisi osumaa parempi maalierokin tällä hetkellä. Pelejä on jäljellä NST:llä kaksi ja ÅIF:lla kolme. Joukkueet kohtaavat vielä keskinäisessä kamppailussa viikon kuluttua.

Toisen karsijan paikalla on juuri LeBa ja sillä on jäljellä niin ikään kolme ottelua. ÅIF:n kanssa tasapisteissä ovat Blue Fox ja FBC Turku. Heillä on kuitenkin vielä neljä kamppailua pelaamatta.

Miesten Salibandyliiga:

14:00 Happee-SalBa 11-6 Ottelutilastot
16:00 EräViikingit-Steelers 6-5 Ottelutilastot

17:00 SPV-Koovee 6-4 Ottelutilastot

Naisten Salibandyliiga:

13:00 EräViikingit-Koovee 2-8 Ottelutilastot
14:00 SB-Pro-O2-Jyväskylä 10-4 Ottelutilastot
15:45 M-Team-NST 2-5 Ottelutilastot
18:00 Happee-TPS 2-7 Ottelutilastot

Miesten Divari:

15:00 Nurmon Jymy-FBC Turku 8-0 Ottelutilastot
16:00 SB Vaasa-Erä Akatemia 11-5 Ottelutilastot

16:00 Blue Fox-Karhut 4-5 Ottelutilastot

17:00 LeBa SB-ÅIF 6-7 Ottelutilastot
18:00 LNM-SB Welhot 3-5 Ottelutilastot

Esa Jokisen ottelukuvat ottelusta Happee-SalBa

35 comments

  1. Kotilainen lähti kolmanteen erään hakemaan sitä kymppiä ja sen myös sai #pörssipäivä

  2. SSV-Steelers matsi oli kyllä viihdyttävä. Harmi vaan että se päättyi tuon fuusiomuutioläjän niukkaan voittoon..

  3. Oikea jengi vei lopussa! Steelers pelasi hyvin ja onhan näitä tiukkoja matseja kiva katsella. Tolpat kolisi ja pikkutökkimistä ja ryskettä. Steelersin hyvä vire taisi vaan alkaa plaijareita ajatellen liian myöhää, mutta varmaksi tippujaksi arvotulta jengiltä hyvä kausi.

  4. Steelers olisi jopa voinut voittaa ilman selkeää tuomarien virhettä.
    Tilanteessa 1-4 jäi viheltämättä Kailialan selkeä vastustajan päähän kohdistunut taklaus, 5 minuutin arvoinen jäähy yleensä mutta nyt ei jostain syystä. Steelersiltä vietiin siis voitto??

  5. kyllä tämä kotilainen tullaan kuumentamaan kevään pleijareissa ulos jos tarvitsee. voi olla ettei tarvitse. kv-peleissähän tämä ei tietysti ole mahdollista. mikäs tällä kertaa harmitti kovasti?

  6. Toivottavasti tosta Nurmo-Fbc Turku pelistä tulee maalikoostetta pihalle. Kaveri pisti viestin että siellä Nurmon Rynnäs oli pistänyt aika shown pystyyn maalinsa jälkeen..=)

  7. Varmaan hermojen menetys kombinaatio siitä, että oli sitä mieltä jotta sisäänlyönti olisi kuulunut Happeelle eikä henkilökohtaisia pisteitä enää ollut kolmannessa erässä tullut. Ei kai se Peter vaan ole alkanut käyttään jotain hormoneja kun peli kulkee, mutta hermot menee pikkuasioista?

  8. Siellä olikin tänään Jyväskylässä pörssin ykkönen ja kakkonen. Kotilainen näytti kuka on kuka ja nousi ykköseksi, nyt on 44 kasassa. Onkohan M-Teamia vastaan Peter jo miettinyt tarkkaan, että riittääkö ihan kymppi, vai otetaanko kerralla ihan punainen?

  9. Kaksi erää Happeelta kohtuu peliä, ja sitten taas homma hajosi. Kotilaisen pörssit nousivat ytimeen ja joukkuepelaaminen unohtui. Ei voi kun ihmetellä kuinka valmennus sietää pelistä toiseen tällaista.

  10. Eikö Erv voittanu ton enempää vaikka halusi liigaan vähemmän joukkueita ja pois nää divaristanousijat? =)

  11. sama juttu.Eikös siinäkin pitäny hakata ainakin 10 maalin voitto =)

  12. Toisaalta tässä näkyy varsinkin EräViikinkien kohdalla se, miksi joukkue on sarjassa siellä missä on. Se ei pupella näitä steelersejä ynnämuita kooveita vastaan pelejään, vaan se voittaa ne ottelut ilman selittelyitä. Oli se maaliero mitä tahansa.

  13. jos kerran haluaa pienentää joukkuemäärää liigassa niin pitäisi kyllä tulla niitä 10 maalin voittoja liukuhihnalta

  14. Ei niitä 10 maalin voittoja tule, kun muutkin kuin luottoketjut saa enemmän peliaikaa.
    Kautta aikain ns. paremman jengin kohdatessa selvästi eukäteen heikomman jengin, motivaatiot ovat päinvastaiset.
    Paremmalla huono (ja esitys sen mukainen), huonommalla hyvä, koska paineita ei ole.
    Ja jos se ”huonompi” tempoo alkuun vaikkapa 1-2 mqqlin johdon, sen ”paremman” tuska alkaa heti.
    On koettu. Liian monta kertaa itsekin.

  15. Mutta mutta, monentena steelers on ja monta jengiä haluttiin pois? Teepä matikka ja mieti oliko steelers näitä jengejä?

  16. Mikä ihme siinä kolmannessa erässä ja varsinkin viimeisessä kympissä on niin vaikeeta Happeelle? Miltei joka pelissä sama homma toistuu; tuleeko väsy, unohtuuko puolustus vai liian aikainen mielikuva ”me voitetaan tää” vai vai mitä ?!!
    Ja poika Kotilainen; kyllä tuon ikäisen pitäisi hillitä hermonsa, vaikka kuinka potuttaa, kun tietää, että on räiskimisineen ja räjähtämisineen tuomareiden silmätikkuna. Olisiko apua jostain mielensä rauhoittajan kurssista?
    Tsemppiä seuraavaan peliin.

  17. Lisäyksenä itselläni ei ole vahvaa kantaa suuntaan ei toiseen joukkuemäärien suhteen! Pelien määrää kyllä voisi jollain tapaa(lohkojako tms) nostaa sinne 30 hujakoilla.

  18. Lehdistötilaisuus oli hyvä. Peteriä pitäisi haastatella useammin suomen kielellä. Totesi mm. että Happee olisi hävinnyt Salba pelin jos hän olisi jäänyt kotiin. 🙂

  19. Hyvä se on taas ihmisten arvostella jotka on elänyt koko elämänsä tasaisen paksua elämää. Kun joutuu elämään koko elämänsä tunteiden vallassa niin kuulkaa kaikki vaan ei ole niin helppoa niinkuin teille jotka ette tiedä ihmisten menneisyydestä sen koomin. Kyllä on naistenkin puolella ainakin yksi pelaaja joka elää niin tunteella että välillä menee yli, mutta aikamoinen historia on myös sielä puolella. Olisi ihan kohtuullista jättää halventavat viestit kirjoittamatta ja keksittyä siihen omaan tasapaksuun elämään. Kotilainen varmasti yirttää parhaansa jotta päreet ei palaisi. Oletteko miettinyt sitä?

  20. No kyllä ton pörssipojan pitäisi enemmän yrittää, mut jos asenne valmiiksi sellainen että joukkue ei oo mitään ilman häntä niin jossain vaiheessa iskee takas. Ei se yksin mitään voittoja ja pisteitä tee, kysymys on joukkuelajista.

  21. Joo ihan surkea pelaaja on Kotilainen. Ei pitäisi valmenta´jien katsella tuollaista. Tehojakin pitäisi tulla paljon enemmän

  22. Eiköhän se ole valmentajan tehtävä istuttaa pelaaja semmoiseen ketjuun, missä pelaaja parhaimillaan. Parjattu Kettunen tässä onnistui, esim minä osoitin ”asiantuntemusta”, kun väitin ettei kotilainen-kukkola-kailiala toimi, no toimihan se.

  23. Tasoerokeskusteluun: EV ja Classic joutuisivat hommaamaan yhden kentällisen jarkkoniemisiä ja peluuttamaan niitä myös otteluissa, joka kolmatta vaihtoa. Ja joka kaudelle vaihtuis uudet. Kyllä Suomessa riittää entisiä urheilijoita ja muita julkkiksia, jotka kesän treenaamisella saa mailan pysymään kädessä ja ehkä osumaan palloonkin välillä. Todennäköisesti yleisökin tykkäis, naiskatsojille vaikka hunksit…

    Mutta niittarit pelas eilen hyvän ottelun welhoja vastaan. Valmennukselta ehkä pikkunen virhe, kun otetaan viltistä pelaaja (Lukkari) moken tilalle lopussa. Kylmä mies syöttää suoraan vastustajan lapaan ja siitä sitten tyhjiin. Ei päässeet edes pyörittämään ylivoimaa. No tapahtunu mikä tapahtunu…. Epäilen, että welhot ei valitse niittareita pleijareivastustajaksi, jos niittarit ei saa kotietua pelattua itelleen.

  24. Kotilainen: Hohhoijaa menikö taas vähän yli 😀 jaa, että jos ei ole kokenut kaikkia samoja asioita, kuin kotilainen niin on elänyt tasapaksua elämää 😀 En ole täällä puolustamassa ihmisiä jotka haukkuvat ko. pelaajaa, mutta tuollaiset kommentit ovat yhtä säälittäviä ja naiveja, kuin haukkujienkin. Eiköhän jokainen ole elämässään kokenut surua ja vääryyttä yms ja jokainen käsittelee niitä eritavalla. Itse pidän kotilaisen tyylistä, sillä vaikka kyseessä on joukkuelaji niin erottuvat yksilöt ovat siltikin joukkuelajien suola ja värikkäät persoonat tekevät lajista kuin lajista seurattavamman. Siihen kuuluu heidän haukkuminen/kehuminen/kadehtinta/arvostelu ja ties mitä, mutta se on urheilua. 🙂

  25. Mutta Steelers ei noussut pelaamalla.Se nousi kabinettipäätöksellä.

  26. Ainoo mikä merkkaa, on se, että tämä on joukkuepeli, eikä kukaan voi ottaa tuollaista roolia yksilönä joukkueessa. Hän on nyt ottanut kaksi käytöskymppiä perätysten, toisen kun joukkue oli takaa-ajoasemassa, ja toisen kun peli oli jo selvä. Eilisen syynä pelkästään se, kun ottelukohtainen piste-ennätys ei toteutunut. Ja naurettavaa sotkea perhetaustoja ym. näihin juttuihin selittävänä tekijänä. Valmennus näkyy hyväksyvän nämä protestoinnit, kun pisteitä tulee. Mutta eihän valmennuksen tulisi koskaan eikä missään oloissa olla rähmällään pelaajien edessä.

  27. Joo itsekin haluaisin lisää harmaata massaa peliin. Saattaisi alkaa kiinnostaa lisää ihmisiä jos vaikka robotit pelaisivat vastakkain

  28. Mitä väliä miten steelers nousi, kuhan nousi. Mä oon niiden nousua toivonut jo pitkää! Liian hyvä jengi divariin ja liian hyvät olosuhteet divariin. Siinnä viestiä teillepäin. Hyvä liitto, hyvä kabinetti, päätös oli oikea, sarjataulukko kertoo kaiken!!

  29. Peter on Suomen kirkkaimpiin pelaajiin kuuluva tähti, taidokas ja sisukas pelaaja.
    Mutta se että pelistä toiseen luulee olevansa korvaamaton joukkueelle, minä itse ajattelutapa sekä toisinaan kiivas luonne pitäisi jo tuossa iässä saada kitkettyä pois.
    Mielestäni vastuu on myös valmentajilla, he mahdollistavat tuonlaisen käytöksen ”tähtipelaajaltaan” ja niin kauan kun sen annetaan tapahtua ei Peterissäkään tapahdu muutoksia.
    Peter ei ole ainoa kuumakalle Happeessa myös eräs toinen veljespari käy pienemmästäkin asiasta kuumana ja välillä aiheetta ! Mitä tekee valmennus, EI MITÄÄN.. Kun uskallusta ei ole tehdä näille asioille mitään.
    Happeessa on hyviä pelaajia, joukkuekuri vaan on välillä aivan hukassa, niinkuin pelilliset taidotkin katoaa ottelun edetessä.

  30. Kabinetti on kabinetti.Mun mielestä pelaamalla pitää pudota ja nousta.

  31. Pelaamallahan Steelers varmisti sen, että oli ensimmäisenä ylimääräistä liigapaikkaa täytettäessä.