Naisten liigajoukkueen valmennus vaihtuu – Markus Huhtimosta uusi pääkäskijä

Markus Huhtimo on ensi kaudella EräViikinkien naisten päävalmentaja. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Markus Huhtimo on ensi kaudella EräViikinkien naisten päävalmentaja. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Naisten Salibandyliigassa pelaava EräViikingit uudistaa valmennustiiminsä ensi kaudelle.

Päävastuun tiimistä kaudella 2017-18 tulee ottamaan Markus Huhtimo. Pelaajana Huhtimolla on viisi Suomen mestaruutta, neljä Suomen Cupin voittoa ja yksi Champions Cupin voitto.

Pelaajauran jälkeen hän oli mukana Viikinkien valmennusryhmässä. Valmentajana tililtä löytyy yksi Champions Cupin voitto, kaksi Suomen Cupin voittoa sekä yksi SM-hopea ja kolme SM-pronssia. Naisten maajoukkueen valmennustiimissäkin vaikuttava Huhtimo oli mukana saavuttamassa naisten MM-hopeamitalia vuoden 2015 kotikisoista. Tällä kaudella Huhtimo on ollut yksi EräViikinkien miesten valmentajista ja ollut osana myös naisten valmennustiimiä.

– Nyt avautui tällainen mahdollisuus ja tässä on aika nopealla syklillä hommat edennyt. Todella odottava tunnelma. Kun on ollut naisten kotikisoissa mukana ja nähnyt tavallaan siellä sitä keihäänkärkeä, niin koen tällä hetkellä sellaisen poltteen ja fiiliksen, että olisi kiva päästä naisten sarjaan vaikuttamaan ja katsoa, miten siellä rahkeet riittävät, Huhtimo kommentoi seuran nettisivuilla.

Huhtimon lisäksi valmennustiimiin kuuluu yksi Suomen menestyneimmistä valmentajista, Timo Suonpää. Suonpää on voittanut naisten Salibandyliigassa valmentajana yhden Suomen mestaruuden, ollut neljä kertaa hopealla ja kahdesti pronssilla.

– Jos maailman suurin salibandyseura pyytää valmentajaksi, niin ei siitä voi olla kuin innoissaan. Innokkaana, todella innokkaana lähden tähän projektiin, Suonpää totesi.

Jatkumoa EräViikinkien valmennukseen tuo Marko Vaittinen, joka on tällä hetkellä edustusjoukkueessa Janne Nissisen aisaparina. Vaittinen toimii jatkossa myös A-tyttöjen päävalmentajana ja hänen tärkeänä tehtävänään on linkittää juniorit edustusjoukkueeseen.

Kolmikon sopimusten kesto on kahden vuoden mittainen. Heidän lisäkseen valmennusta tulee täydentämään maalivahtivalmentaja Tony Bäcksbacka, joka on toiminut miesten joukkueen ja poikien U19-maajoukkueen maalivahtivalmentajana kuluvalla kaudella. Tiimiin lisätään lähiaikoina myös fysiikkavalmentaja ja hieroja.

EräViikinkien uutinen aiheesta.

Markus Huhtimon haastattelu seuran Youtube-kanavalla: