Video: Tämä puolituntinen MM-kooste antaa kylmät väreet

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Suomen historian kolmannesta maailmanmestaruudesta on ehtinyt kulua reilu kolme kuukautta. Nyt on sopiva aika muistella Riian MM-turnausta näyttävän videon parissa.

Kansainvälinen Salibandyliitto, IFF, on julkaissut Youtube-kanavallaan lähes puolen tunnin mittaisen koostevideon Riiassa joulukuussa pelatuista MM-kisoista.

Tunnelmalliselle ja visuaalisesti hienolle videolle on taltioitu parhaat palat 10 kisapäivän ajalta. Kaikki päättyy, tietysti, sykähdyttävään finaalin rangaistuslaukauskilpailuun. Tunnelmaa nostamaan otteluiden lisäksi videoon on lisätty myös haastatteluja sekä kertoja- ja selostusääni.

4 comments

  1. Kooste valotti kiinnostavasti myös muiden maiden pelejä ja pelaajia.

  2. Erittäin hyvä ja laadukas kisakooste! En ollut Riikassa mutta videon perusteella hyvä meininki, toki varmasti hivenen liioiteltu. Se ei poista sitä faktaa, että hyvää mainosta lajille ja kisoille! Sen verran hyvä pätkä että kai se on Prahaan lähdettävä katsomaan.