Draamaa Divarin pudotuspelien avausottelussa – Erä Akatemia voittoon jatkoajalla

Erä Akatemia kaatoi Josba kotikentällään jatkoaikamaalilla. Kuva: Juhani Järvenpää

Erä Akatemia kaatoi Josban kotikentällään jatkoaikamaalilla. Kuva: Juhani Järvenpää

Erä Akatemia ja Josba polkaisivat tiistaina käyntiin miesten Divarin pudotuspelit. Ensimmäisen osaottelun voiton vei Erä Akatemia kotikentällään maalein 4-3 ja.

Josba oli ottelussa alkuun vahvempi ja pääsi 3-1-johtoasemaan toisen erän alkuminuuteilla. Akatemia sai kuitenkin juonen päästä kiinni ja iski 3-3-tasalukemat heti kolmannen erän käynnistyessä. Ottelun varsinaisella peliajalla ei nähty lisämaaleja ja edessä oli jatkoaika.

Jatkoaika ehti vanheta 1.23, kun Markus Räsänen osui Aaro Kosken syötöstä. Räsänen iski ottelussa kaksi maalia, Koski tarjoili kaksi maalisyöttöä ja Henri Luoma onnistui tehoin 1+1.

Ottelusarja on nyt 1-0 Erä Akatemialle. Divarin välieriin pääseminen vaatii kaksi voittoa, joten sarja on katkolla torstaina Joensuussa.

Ottelutilastot

13 comments

  1. Akateemikoiden kapteenin sanat kolmannessa erässä tekivät tehtävänsä, kun tuomarit ei enää uskaltanut viheltää erälle enää mitään. #tuomarifarssi

  2. Tulee varmasti kova vääntö tässä parissa. Kiinnostaa mitä poikien A-SM:ssä tapahtuu????????

  3. Hyvä EräAkatemia ja tsemppiä torstain peliin Joensuussa?

  4. Tottakai tuomareiden vika, kun landet ei omista ennakkokäsityksistään huolimatta vieneet helposti! Samaa skeidaa te jaksatte aina. Hyvä junnut, tätä lisää.

  5. seuraajalle:

    PVE:t alkavat lauantaina. TPS-SPV, Classic-Happee, Rangers-Indians, OLS-Oilers.

    Eräviikingit jäi häpeällisesti sijalle 9. Ei enää yksilötaito pelkästään riitä, mikäli joukkueen rakenne on aivan uskomattoman heikkoa.

  6. Josba on ihan surkea seura nykyään juniori puolella tuota seuraa ei liigaan enää ikinä.

  7. Tainnut ervissä unohtuu kokonaan asm, parilla ketjullakin menneet. Ja vaikka kauhea ostojengi, silti kovimmat ajunnut edarissa ja toka kovimmat divarissa. Mutta olisi silti pitänyt toi sarja helposti naarata.

  8. dorkalle, on siellä ailio. surakka ja jopa söderlingikin käynyt A:n peleissä. Lähestulkoon ykkösrosterilla olivat joulutauon jälkeen, mutta ei pistetili siltikään karttunut. Viimeiseen peliin lähtivät sitten kahdella kentällä ja nuorilla junnuilla, kun panosta ei enää ollut. Nappiin meni siis.

  9. Joo ja kyllä. Viime vuonna kolme neljästä mahdollisesta ikäluokasta pelasi SM sarjaa. Varmaaan se osaaminen pn kadonnut yhdessä kaudessa…. tämä kausi ei kokonaisvaltaisesti ole näköjään mennyt putkeen, mutta kyllä siellä potentiaalua on. Täytyy muistaa että siellä edarissa pelaa 15 Josban A junnua ja Josbassa myös on näköjään laitettu miesten divari etusijalle ASM paikan edelle.

  10. Ei aivan niin laadukas joukkue Josballa kuin joskus parhaimpina vuosina. Olin huomaavinani ettei osa pelaajista aina sisäistänyt Antti Ruokosen vaatimuksia esim. nopeisiin hyökkäyksiin vaan jäätiin omalle alueelle pelaamaan. Eemil Ruokonen taisi olla #47 ei oikein mielestäni päässyt kunnolla peliin, ehkä ketjukaveritkin ei riittävästi häntä ruokkineet. Siinäkin yksi taktinen lisä voisi olla pallolliseen peliin saada hänellekin isompi rooli kentällä. Saa nähdä vieläkö valmis joukkue liiganousuun Josba on?