Ennakkosuosikki piti pintansa – Welhot Divarin välieriin

Olli Taskinen iski tehot 1+2 kuopiolaisten kaataessa SB Vaasan ratkaisevassa puolivälierässä. Arkistokuva: Jari Turunen

Olli Taskinen iski tehot 1+2 kuopiolaisten kaataessa SB Vaasan ratkaisevassa puolivälierässä. Arkistokuva: Jari Turunen

Kuopiolainen SB Welhot varmisti viimeisenä joukkueena paikan miesten Divarin välierissä. Ratkaiseva kolmas ottelu SB Vaasaa vastaan päättyi Kuopiohallissa Welhojen 9–6-voittoon. Välierissä Welhot saa vastaansa helsinkiläisen Erä Akatemian.

Kolmas puolivälierä lähti käyntiin kotijoukkueen komennossa. Welhot siirtyi alle kymmenessä minuutissa jo 3–0-johtoon. Hiljalleen peliin mukaan herännyt vaasalaisjoukkue kuitenkin kavensi kahdesti vielä avauserän aikana.

Vahvan toisen erän pelannut Welhot lisäsi johtoaan kolmella maalilla toisen 20-minuuttisen aikana, mutta SB Vaasa ei ollut vielä luovuttanut. Kolmannnen erän alkajaisiksi maaleja iskettiin vuorotellen. Valtteri Nurmi avasi ”pelimiehen kympin” kaventamalla kuopiolaisjohdon 9–5:een.

Henry Backman lisäsi kotiyleisön sydämen tykytyksiä laukomalla 9–6-maalin Vaasan pelatessa ilman maalivahtia. Aika kuitenkin valui vieraiden tiimalasista, ja Welhojen johto kesti päätössummeriin asti. Näin ollen SB Vaasan kausi päättyi puolivälierävaiheeseen.

Welhojen kakkoskenttä oli maanantaina pelipäällä, kun Olli Taskinen (1+2) ja Eero Vepsäläinen (2+1) ylsivät kolmeen tehopisteeseen. Vierailijoiden leiristä Backman (1+2) ja Kevin Nylund (2+1) iskivät niin ikään kolme pistettä mieheen.

Kuopiolaiset pääsevät valmistautumaan välieräsarjaan, jossa vastaan asettuu Erä Akatemia. Välieristä etenee finaaleihin kahdella voitolla.

Ottelutilastot
Jari Turusen ottelukuvat

Miesten Divarin välieräparit:
SB Welhot–Erä Akatemia
Karhut–NJ

14 comments

  1. Juu, neljän joukkoon selviytyi juurikin runkosarjan kärkinelikkö.
    Olisiko iso yllätys, jos kahden joukkoon selviytyisi kärkikaksikko? Ja lopulta nousisi runkosarjan voittaja.

  2. Näinhän tuo voipi mennä. Ehkä Welhot nyt ansaitsisi jo liigapaikan. Karhut voi myös voittaa D1varin. Ei olisi yllätys sekään.

  3. Welhot tai Karhut nousee, yllätys olisi jos Jymy tai ErVi Akat nousisi. Karsinnoissa kakkosta vastassa kai LASB, joka varmaan säilyy?

  4. Milloin viimeksi Divariseura on karsinnoissa 1) voittanut 2) laittanut tiukoille liigaseuran? Ja tämä siis ihan vilpittömänä kysymyksenä.

  5. 1) Kaudella 2011-12 Ilves nousi pudottamalla FBT Porin voitoin 3-2.
    2) Kaudella 2012-13 OLS-Blue Fox, voitot 3-2. Viides peli ratkesi jatkoajalla.

  6. OLS oli tosiaan todella sillassa Blue Foxin kanssa kaudella 2012-13. Blue Fox johti ottelusarjaa jo 2-1 ja OLS ratkaisi kotonaan neljännen pelin vasta ihan lopussa. Viidennessä pelissä sitten Valtteri Parviainen hiljensi jatkoajalla täpötäyden Uusikaarlepyyn Tähtiareenan.

    Seuraavana vuonna Welhot-OLS-karsintasarja oli myös aika tiukka. OLS vei lopulta sarjan 3-1. Neljäs peli ratkesi myös jatkoajalla, kun OLS tuli viimeisessä erässä vielä neljän(?) maalin takaa tasoihin ja Matias Veikkola upotti sitten jatkoajalla ratkaisun.

  7. Myös viime vuonna Steelers haastoi SalBaa ihan miehekkäästi. Jokainen ottelu oli erittäin tiukka, vaikka sarja taputeltiinkin 3-0.

  8. eikö loviisa tiputtanut olssin joskus 2010, osaako joku kertoa enemmän tästä ottelusarjasta

  9. OLS ei kaudella 2012-13 pudottanut Blue Foxia. Taisi vain säilyttää paikkansa liigassa tai sitte kyseessä oli Divarijoukkueiden ”finaali”. Foxit eivät ole olleet liigassa sitten kauden 1999-2000.

  10. Missään ei ole taidettu kirjoittaa, että OLS olisi pudottanut Blue Foxin

  11. En tiedä muista, mutta itse jännitän näitä Divarin pudotuspelejä jopa liigan vastaavia enemmän, vaikka minkäänlaista tunnesidettä mihinkään joukkueeseen ei olekaan. Karhut on sen verran kovassa kevätvireessä, että jos pitäisi vetoa lyödä voittajasta, laittaisin rahani heille.

  12. SB-Pro taisi muinoin tiputtaa Loviisan liigasta. Olisiko ollut -02 tai -03. Erä taisi samana vuonna nousta suoraan liigaan. Paremmin mustavat voivat varmistaa…