Jättiyllätys puolivälierissä – Indians kaatoi Classicin 33 sekuntia ennen loppua syntyneellä maalilla

Indians pääsi tuulettelemaan loppusummerin soidessa. Kuva: Esa Takalo

Indians pääsi tuulettelemaan loppusummerin soidessa. Kuva: Esa Takalo

Tampereen Classic isännöi Westend Indiansia Salibandyliigan puolivälierien ensimmäisellä kierroksella keskiviikkona. Indians järjesti ison yllätyksen voittamalla hallitsevan Suomen mestarin maalein 9-8.

Ottelu oli tasainen koko 60 minuutin ajan, mutta vierasjoukkue oli useaan otteeseen johtoasemassa. Classic tuli tasoihin vielä 3 minuuttia ennen loppua, mutta puolustaja Teemu Venäläisen maali ajassa 59.27 ratkaisi voiton Indiansille.

Vieraiden tehopelaajia olivat 2+2 iskenyt Heikki Iiskola sekä 2+1 naulannut Valtteri Kainulainen. Classicin Nico Salo onnistui pistein 1+3.

Ottelusarja jatkuu perjantaina Espoossa. Välieriin pääsy vaatii neljä voittoa.

Seinäjoella pelatusta SPV-Oilers-pelistä ei draamaa uupunut. SPV vei lopulta voiton maalein 7-6.

SPV johti peliä kahden erän jälkeen 5-2 ja ajassa 39.59 syntynyt johtomaali tulee varmasti herättämään keskustelua jatkossakin. Nettilähetyksen hidastusten perusteella seinän pelikello oli jo selkeästi ylittänyt 20 minuutin rajan. Toimitsijaesimies kuitenkin hyväksyi maalin, joten on hyvin todennäköistä, että virallinen kello oli eri ajassa kuin seinällä näkynyt.

Mikko Kohosen iskiessä 7-3-maalin kaksi minuuttia ennen loppua, näytti jo siltä, että Oilers on lyöty. Toisin kuitenkin kävi ja joukkue punnersi vielä välillä 58.48-59.55 kolme maalia, mutta se ei tällä kertaa riittänyt voittoon tai jatkoajalle asti.

Kotijoukkueen tehopelaajia olivat 2+1 iskeneet Mikko Kohonen ja 1+2 taiteillut Tuukka Kiviranta. Oilersin Casper Pfitzner ja Ilari Talvitie iskivät pisteet 1+2 mieheen.

Ottelusarjan toinen osaottelu pelataan perjantaina Espoossa. Välieriin yltäminen vaatii neljä voittoa.

Keskiviikon puolivälierät:
EräViikingit-Nokian KrP 5-6 rl Ottelutilastot KrP johtaa otteluvoitoin 1-0.
Classic-Indians 8-9 Ottelutilastot Esa Takalon ottelukuvat Otteluvoitot 1-0 Indiansille.
SPV-Oilers 7-6 Ottelutilastot Juha Käenmäen ottelukuvat Otteluvoitot SPV:lle 1-0.

25 comments

  1. Ens oilers ei oo noin nopee vaikka kilponen kannustaakin. Taitaa aika olla 58.48-59.55

  2. Silti vielä uskon Classicin menevän mestaruuteen…miehissä & naisissa.
    Kuitenkin ajatuslwikki mielessä; Oilerssin nappaamat inkkarit olisi vielä kanootissa n7in miten olisi..
    Nyt uskon materiaalin ylivoimaan.

  3. Luulen että Indianssille tuli lisäbuustia kauteen kun kolme loikkas naapuriin ja sitten ennakoissa povattiin 10-14 sijoille. Nyt kaikki pelaa joukkueelle ja tulos on tommosta.
    Eiköhän Classic tosta nouse mutta mielenkiintoista nähdä että laskeeko käsijarru koskaan. Jos mestaruuden haluaa ni käsijarru pitäisi ottaa mahdollisimman nopeasti pois. Ja edelleenkään Inkkareiden voitosta ei oteta mitään pois!

  4. Todella hienoa, että Indians ja KrP voittivat. Tuo paljon lisää mielenkiintoa puolivälieriin. Siitä molemmat vielä 0-4 voitoin välieriin 😀

  5. Venäläinen intiaani Espoosta. Olipas se yllättävää. Hivenen kuin olis italialainen eskimo Porista? hä?

  6. oli aika huvittava hyppy Markelinilta. Toivottavasti tulee koosteeseen. Naurettiin vedet silmissä.

  7. SPV lasketteli helppoon voittoon, vaikka lopussa Oilers kaunistelikin numeroita. Tuntuu, että SPV:n ykkönen pelasi käsijarru päällä ja odottelee Hankkiota pelille. Koponen antaa kopissa selkäsaunan joka jätkälle kun lopettivat 3 min. ennen loppua kokonaan pelaamisen selvässä johtoasemassa jo toisen kerran ja päästivät vastustajan liian lähelle vaikka peli oli täysin hallussa 57 minuuttia.

  8. Hyvä inkkarit! Tätä on salibandya parhaimmillaan! Ennakkosuosikki ja viime vuoden mestarit vetää käsijarrulla, inkkarit meloo tasaisesti eteenpäin. Hyvä hyvä hyvä!

  9. Varsinainen avaus pudotuspeleissä, Inkkareiden upea voitto, KRP: n ryöstö mosalla, ja tuomarifarssi seinäjoella.
    Ainakin sattuu ja tapahtuu..

  10. Tuuhan kilponen teurastamolle niin tarjoan lipun. Eikös ev ja clasun pitänyt marssia heittämällä jatkoon. Toki ev varmasti pitkässä juoksussa krp:n voittaa. Mutta onneksi ei 4-0

  11. Mitäs siellä Seinäjoella on tapahtunut? Valmentaja potkinut laidat kumoon, toimitsijat ollut kuudes pelaaja? Kuulema….

  12. Ottelussa tehtiin 17 maalia eli joudutaan varmaan odottamaan jonkun aikaa maalikoostetta. Toki todennäköisempää on saada maalikooste jos Classic olisi voittanut pelin.

  13. Toivotaan että tämä oli viimeinen tuomarifarssi näissä pudotuspeleissä.
    Spv-Oilers maalikosteesta voi käydä katsomassa valitettavan huonon esimerkn tuomaritoiminnasta. Ei ollut Oilers parhainmillaan, mutta tuomarit olivat vielä enemmän pihalla.

  14. Tuntuu että tuomarit ollu se huonoin jengi tänään. Nettilähetyksen selostajat eivät Mosallakaan ymmärtäneet linjaa missään vaiheessa.

  15. Maalikooste ja Classic sopii samaan lauseeseen vain jos lause on: ”Classicilta ei tule maalikoosteita.”. Se on aivan sama voittavatko vai häviävätkö, niin niitä ei tule. Näin etänä joukkuetta kannattavalle äärimmäisen mukavaa, kun nykyään otteluita ei edes lähetetä ja maalikoosteita ei tarjota. We are Family.

  16. Oilers-hyökkääjä tökki mailan lavalla maalivahtia munille. Pari viikkoa sitten paljon pienemmästä mailan liikkeestä tuli neljän ottelun pelikielto. Nyt arvottiin maalivahtia puolustaneelle pakille 5 min. jäähy. Erikoinen tuomio.

    Hienosti toki hyökkääjä filmasi sen jälkitilanteen. Jopa aina SPV-kriittinen selostaja totesi jalkojen olevan kevyet. Oscarin arvoinen heittäytyminen.

  17. Hienoa että Nokia ja Indians voittivat. Vaikka lopulta ”suuret” jatkoon menevätkin niin toivotaan ainakin vähintään kuutta peliä molempiin sarjoihin.

  18. Riittääkö indianssin kunto jatkossa? Classic tulee perjantaina kairaamaan rutiininomaisen voiton tiipiiltä ja kun puolet joukkueesta pelaa lauantaina A-junnuissa niin ei taida enään sunnuntaina riittää game kolmosessa jalat?

  19. Empä usko että Inkkareitten A ikäset menee lauantaina A:n peliin eiköhän liigan poffit oo etusijalla.

  20. Luulis että panostetaan aahan tossa vaiheessa, tuskin kukaan uskoo heimon menevän oikeasti jatkoon tosta sarjasta

  21. Luulisi suhtkoht fyysisesti helpon runkosarjan (pelien määrä kuudelle kuukaudelle) jälkeen hyvin treenanneiden nuorten pystyvän pelaamaan näitä pelejä joita varten on treenattu.
    Harmi valtaosalle A-poikia jos muutamaa kaveria ’säästellään’ ja sitten kausi loppuu ennenaikaisesti syyttä.

  22. ei se varmaan jaksamisesta kiinni ole mutta loukki riski on aina olemassa.Ja luulempa että ainakin Heimo uskoo voittamisen olevan mahdollista vaikkei muut uskoiskaan eihän heidän pitänyt saada täplääkään Clasulta.