Tänään on torstai, joten tämän julkaisuslotin täyttäjäksi olin suunnitellut Takaisinheittotorstain artikkelia, koska juttusarja on ollut tauolla muiden julkaisukiireiden vuoksi. Johtuen erinäisistä syistä kirjoitankin tässä sivuston seuraajille kovinkin tutusta aiheesta eli Pääkallo.fi:n kommenttiosiosta.
Aivan alkuun haluan sanoa, että mielestäni salibandyväki on keskimäärin oikein fiksua porukkaa, ja se on yksi asioista, joista pidän tässä lajissa.
Tämän lisäksi Pääkallo.fi:n kommentoijistakin suurin osa on fiksua sekä asiallista väkeä, ja se näkyy esimerkiksi siinä, että verkon keskimääräiseen keskustelun tasoon nähden meidän palstalla on sangen vähän henkilökohtaisuuksiin meneviä kommentteja tai käytetään alatyylistä tai solvaavaa kieltä, vaikka saitillamme ei tarvitse kommentoida omalla nimellä.
Oivaltavia, hienoja ja pureksittuja kommentteja näkee tasaisin väliajoin, ja voisin väittää, että lajikulttuurikin kehittyy jossain määrin, kun ihmisillä on paikka, jossa voi vaihtaa ajatuksia.
Tämä on ollut minun ja muun toimituksen kanta tähän asti, ja siksi olemme halunneet sen säilyttää sellaisenaan negatiivisista lieveilmiöistä huolimatta. Aktiivinen kommentointi tarkoittaa toki myös sitä, että sivusto ja laji kiinnostavat ihmisiä. Se on hyvä ja tärkeä asia myös.
Viime aikoina käsijarrut on kuitenkin heitetty roskakoriin ja kommentit ovat menneet yhä enemmän henkilökohtaiselle, todella negativiiselle tai asiattomalle tasolle. Tämä on kuormittanut paljon toimitusta, ja se on myös poikinut yhteydenottoja asian tiimoilta.
Esimerkki voidaan nostaa vaikkapa eiliseltä: Nokian KrP voitti EräViikingit ja se oli altavastaajalta hieno temppu. Arvatenkin kommenttiosio täyttyi EräViikingeille suunnatuilla kuittailuviesteillä. Se on vielä hyväksyttävää, sillä EräViikingit ei ole itsessäänkään halunnut profiloitua hajuttomana ja mauttomana. Toki myös suosikin notkahdus herättää aina mielenkiintoa.
Hyväksyttävää ei taasen ole se, että haukutaan Markus Huhtimoa tyhmäksi tai Miko Kailialaa henkilökohtaisuuksin mennen. Vaikka molempien mielipiteet tasoerokeskustelussa olisivatkin joidenkin mielestä ärsyttäviä ja yliampuvia, niin nimettömänä kommentoijina te syyllistytte esimerkiksi näiden henkilöiden kohdalla juuri siihen syntiin, mistä heille saarnaatte. Eivätköhän herrat ole jo osansa saaneet tässä keskustelussa.
Esimerkkejä löytyisi lukuisia, ja nostin nyt juuri tuon esille, sillä EräViikingit on itsessään jo selkeä sytyke monille kommentoijille. Jatkuvaa ja tahallista mustamaalausta on ilmennyt toki myös muissa asioissa ja aihepiireissä. Joka tapauksessa pääasiallinen ilmapiiri on hyvin negatiivinen. Älkäämme syyttäkö tästä pelkästään nuoria, vaan haluaisin huomauttaa, että kommenttien takana on usein ihan täysikasvuiset ja kypsään ikään ehtineet ihmiset.
Sami Kosken ja Jani Kukkolan tapauksen uutiseen kommentoin, että kommenttiosio menee pian kiinni, jos sanailu ei muutu asiallisempaan suuntaan. Koska on turha olettaa, että kaikki näkivät tuota ilmoitusta, niin kerron sen vielä kerran.
Kommentointi menee kiinni kaikissa uutisissa, jos asiattomat kommentit eivät lopu.
Koska teillä on lukijoina vapaus kommentoida nimettömänä, niin teidän tulee kantaa siitä myös vastuu. Emme vaadi sitä, että kommenttien pitää olla ääripositiviisia tai pelkästään tietynlaisia, mutta sitä toivomme, että harkitsette sitä, mitä ja miten kommentoitte. Bännikirves on heilunut viime aikoina tiuhempaan kuin aiemmin.
Meille (Pääkallo) saa ja pitää saada kuittailla asioista, mutta sekin kannattaa tehdä asiallisesti.
Lienee selvää, että joku kysyy seuraavaksi, että tuleeko Pääkalloon keskustelufoorumia. Kysymys ja ajatuskin on hyvä, mutta on epätodennäköistä, että resurssimme riittävät sen ylläpitämiseen. Tämä kirjoitus tuo esille juuri sitä aspektia, että moderointi on pienellä ryhmälle kohtalaisen kuormittavaa ja suoraan sanottuna täysin turhaa puuhaa.
Toisenlaista kommentointivaihtoehtoa pohditaan paraikaa. Se tarkoittaisi mahdollisesti sitä, että kommentointi ei olisi enää mahdollista anonyyminä. Itse olen tämän ajatuksen takana siksi, että ainakin se laittaa harkitsemaan sanomisia. Toisaalta anomyteetin suojista joillekin tahoille on mahdollista osallistua keskusteluun leimautumatta liiaksi.
Pudotuspelikevät on nyt hyvässä vauhdissa, ja kentällä on tapahtunut jo paljon hienoja juttuja. Se, että lajin kenttätapahtumat herättävät tunteita, on sinällään mahtava asia.
Mitä jos mekin tekisimme näppäimistöjemme takana hyviä asioita ja pitäisimme typerimmät mölyt mahoissamme?
Ottaen huomioon keskustelun tason muualla interwebissä niin väittäisin tämän sivuston kommenttiosioiden olevan jopa hyvällä ja suht asiallisella tasolla (toki aina joskus tulee ylilyöntejä mutta niitä ei voi koskaa välttää).
Ja minun mielestäni saa sanoa jotain henkilöä tyhmäksi jopa hän käyttäytyy niin, mutta henkilökohtaisuudet on kokonaan toinen juttu.
Vähän vaikuttaa siltä, että yläolevalla kirjoituksella halutaan nimenomaan ohjata keskusteluja ”tiettyyn suuntaan”. Eli ei niinkään ”miten” puhutaan vaan ”mistä ja mitä” puhutaan…
Tämä on täyttä asiaa.
Hieno linjanveto! Mietin juuri tänään aamupäivällä kommenttiosioihin eksyessäni, että olisikohan melkein parempi jos kommenttiosiot suljettaisiin. Parhaimmillaan siellä on hyvää ja analyyttista jauhamista, mutta pahimmillaan oman pahan olon purkamista, pelkkää v*ttuilua ja turhaa älämölöä. Tämä koskee kyllä melkein mitä tahansa kommentointia internetissä. Ennen kuin painaa ”kommentoi” niin vois olla hyvä miettiä mitä lisäarvoa kommentti tuo keskusteluun. Mutta toivotaan, että tämän huomautuksen myötä keskustelun taso paranee. Pääkallolle hattu pois päästä. Teette hienoo duunia.
Atomin ytimessä.
erittäin hyvä kirjoitus! itse en ole pahemmin huomannut törkeyksiä mutta ovat sitten vain menneet itseltä ohi. on erittäin mukava että täällä porukka jaksaa jauhaa ja tuoda ajatuksia esiin niin saa lisämausteen itselle rakkaasee lajiin. itsekkin aika kärkkäästi välillä lauon tulemaan mutta en pahalla. hyvää säbäkevättä kaikille salibandyn ystäville!
Juuri oli pöytäkeskustelussavtänä asia, miksi aina pitää haukkua ja ilkeillä? Olemmeko suomalaiset sellaista kansaa. Hyvä vaihtoehto myös että kirjoitellaan omilla nimillämme.
Foorumin etunahan nimenomaan olisi että moderoinnin saisi ”ulkoistettua” tietyille järkeviksi havaituille käyttäjille, samalla pidättäen pääkallon toimituksella admin oikeudet, à la Jatkoaika… Tai miksei tämä sama moderointimalli toimisi tämänhetkisissä uutisten kommenttikentissäkin mikäli käyttäjien täytyisi kommentoidakseen luoda ensin käyttäjätunnukset.
Itsekin kannattaisin samantyylistä keskustelufoorumia, kuten Jatkoaika.comissa; jokainen kirjoittaja joutuu sinne rekisteröitymään ja kirjoitusoikeuden saa ainoastaan modeilta. Jokaisen kirjoittajan henkilöllisyys on toki modejen tiedossa, mutta muille palstalaisille näyt vaan nimimerkkinä. Jos kommentointi ylittää hyvän maun rajat, seuraa siitä huilia. Ja jos syyllistyy samaan uudelleen, voi koko kirjoitusoikeuden menettää. Mielestäni varsin reilu peli.
Niin kuin näistäkin kirjoittajista selviää, vanhatkin jaksaa kirjoitella. Vaikka omastakin mielestä kuitit on paikallaan kun joku on suoraan sanoen puhuen p….. niin loppujen lopuksi te moderaattorit päätätte linjan eikä sitä pidä anteeksi pyytelemän. Kyllä sen täällä kaikki ymmärtää paria poikkeusta lukuun ottamatta…
Asijoo
Itse taas sanoisin, että muutama näkyvämpi sählynaama on ehkä vähän turhan herkkänahkainen sille, että nimettömässä keskustelussa lauotaan säännöllisesti jotain hölmöyksiä.
Yleensä silloin, jos näissä skeneissä ei ole mölyä, ei ole lopulta paljon muutakaan. Ja vastaavasti möly vetää puoleensa aina myös pöhinää. Ja kun lajin suosiokin jatkuvasti kovasti lajiväkeä kiinnostaa, näkisin kommentoinnin sulkemisen ja muut vastaavat toimenpiteet todella isoiksi virheiksi. Ei pidä lipsahtaa ääripäästä toiseen.
Se pitää kyllä paikkansa että toisaalta moderointikin on välttämätöntä. Ja moderointi taas kysyy resurssia, jota selvästikään ei oikein ole. Oma ehdotus voisi olla, että kommentointi olisi entisenmallista, mutta kommentoidakseen pitäisi rekisteröidä oma nimimerkkinsä foorumityyliin. Pelkästään tämä vaatimus pudottaa aika paljon pahinta törkypostia ja -kommentoijia pois langoilta.
Sama koskee tuomareita. Jos pelaaja tekee oman maalin, ottaa tyhmän jäähyn, vetää metristä ohi tyhjästä maalista tms., hänelle vähän naureskellaan. Mut ku tuomari näyttää sisäänlyönnin väärin…..
Hyvää palautetta hölmöille. En myöskään ole havainnut juurikaan asiattomuuksia. Samaa mieltä aikaisempien kanssa, täällä käyttäytyminen on huomattavasti fiksumpaa kuin useilla muilla foorumeilla. Juuri Pääkallon kommenttiosiot tekevät tästä sivustosta herkullisen. Usein todella hyvää keskustelua aiheesta kuin aiheesta. Kommentointi mahdollisuuden on ehdottomasti säilyttävä tällä sivustolla. Anonyyminä kirjoittelu myös plussaa. Jokaiselle oma käyttäjä ja herkästi bannia typerille niin hyvä tulee!
Ylempänä: ”Oma ehdotus voisi olla, että kommentointi olisi entisenmallista, mutta kommentoidakseen pitäisi rekisteröidä oma nimimerkkinsä foorumityyliin.”
Juuri näin. NImimerkin rekisteröinti ja jos homma menee asiattomuuksiin, niin nimimerkki jäähylle.
Lisäksi nykyään kai löytyy jo jos jonkinmoista valmista kommentointipulikkaa, joissa myös kommentoijat voivat sitten reitata toisiaan. Ja sitä kautta voi edelleen siivilöidä omaa näkymäänsä ja mahdollisesti pudottaa näkyvistä miinuspörssit keränneet kirjoittajat.
Ja toki, vaikka tälläinen systeemi ei ylläpitomielessä juuri nykyistä raskaampi varmasti olisi, jotenkin sekin pitäisi lyödä ensiksi kasaan. Sen voin myöntää tässä, että minusta ei ole sitä tekemään, minä keskityn alatyylisyyksiin 🙂
Meille sopii parhaiten ihan omilla nimillä kommentointi. Se on ainoa järjestelmä, joka tuo mukanaan kirjoittajan oman vastuullisuuden. Tehkää heti se muutos kommenttiosioon, kiitos.
Jokin verran me kyllä epäillään Pääkallon omaakin hyveellisyyttä tässä asiassa. Yliampuva kommentointi tuo lisää kävijöitä saitille ja se taas lopulta tuo rahaa tekijöille? Senkin vuoksi luottamus Pääkalloon on tänä keväänä ollut hieman koetukselle, kun ensimmäistä kertaa yksi kommenttimme jäi julkaisematta. Erehdyimme arvostelemaan Pääkalloa nimittämällä sitä Erämediaksi. Kylläpä nyt hävettää. Hyvä, että jätitte julkaisematta.
Mun mielestä on ainaki iha kiva hämmentää täälä ja varsinki jos porukka ottaa itteensä 🙂 #ispi #junnikkala #kjj2015
Mutta kyllähän siinä täytyy saada haukkua toisen henkilön identiteetti, perhe ja ammatti, jos tällä on eriävä mielipide omastani. Ihan normaalia. Ei ne argumentit vaan toinen toistaan luovemmat loukkaukset 😉
Allekirjoitan yllä esiin tuotuja näkemyksiä. Ei ollenkaan pahimmasta päästä ole tämä palsta – kun suosio kasvaa niin mukana tulee sitten enemmän satunnaistakin kävijää. Jos tuo sama jengi on sitä joka jatkossa valtakunnassa liput ostaa niin mikäs siinä, tervetuloa. Ei tätä näiden samojen naamojen päristelyllä pystyssä pidetä tätäkään lajia.
Melekosta soppaa. Faktaahan on kuitenkin se, että tämän sivuston suola on juurikin näissä kommentoinneissa. Hieman vihkoon tai puolivillaisesti kirjoitetusta jutusta saa täällä maistuvan kokonaisuuden, kiitos monien herrojen ja neitien värikkään keskustelun. En taida olla ainoa sanoessani, että usein ohitan koko uutisen otsikkoa lukuunottamatta ja hyppää suoraan seuraamaan ihmisten ajatusten virtausta täältä kommentoinnista. Jatketaan samoilla askelmerkeillä,mutta otetaan se pieni happi ennen jokaista rykäisyä. Pidetään mukava rytke yllä, kunhan ei liikaa laukalle lähdetä!
Asiallinen juttu, pidetään kommentit samanlaisina. Osuvat piikit järkevissä rajoissa ovat kommenttien suola. Jos osuu sinuun itseesi, ota se kuin mies! On osunut pari kertaa hyvin itsellekin.
Näin on. Itse päätin juuri eilen, että lopetan vierailuni tällä sivustolla koska homma karkasi ”lavasta” täysin alkuvuoden aikana. Palasin kuitenkin tänään, kun kuulin tästä aloitteesta. Itse en pahastuisi, vaikka koko kommenttiosio laitettaisiin kiinni nykyisessä muodossa. Kommentointi on hyvä suola tälle lajille, mutta nähty episodi alkuvuoden aikana ei todellakaan palvellut lajia. Tällä palstalla tuntuu muuutenkin heiluvan sellaistakin porukkaa, joilla on omia henkilökohtaisia traumoja joita tullaan tänne purkamaan. Itse en usko, että tällainen kollektiivinen kuri säilyy täällä, vaan kommentointi pitää saada jollain muulla tavalla hallintaan. Edellä on jo esitetty muutama hyvä ratkaisu asiaan. Se voi vähentää kommentointia, mutta on mukavampi lukea asiallisia kommentteja kuin jatkuvaa ihmisten/erotuomareiden/pelaajien/seurojen ja itse salibandynkin suoranaista solvaamista. Tämä on kuitenkin amatööriurheilua vielä ja tuskin kukaan haluaa saada harrastuksestaan ”kuraa” niskaaansa kaiken maailman kommentoijilta. Virheitä tapahtuu ja tehdään, mutta niitäkin voi kommentoida asiallisesti ilman että mennään epäasiallisuuksiin. Parempaa kevään jatkoa ja asiallisempaa kommentointia kaikille.
Minusta hyvä idea että tänne voisi jatkossa kirjautua ja vain silloin kommentoida omalla naamalla ja nimellä tai vähintään nimimerkillä jonka tiedot on varmennettu ylläpidon toimesta. Facebook / google tarjoaa autentikointia ja moni muukin varmasti toimisi jos vaan halua on. Koko palstan arvo nousisi ihan uudelle tasolle ja kommentointia olisi mielekästä seurata ilman (pelkoa?) että jos kommentoit jotain niin saapuu nimettömät räksyttäjät paikalle.
Eihän se ketään estä kommentoimasta mutta varmasti vähän rauhoittaa sitä oksentamista ettei ihan joka asiasta tarvitse painaa caps lock pohjassa asiaa ilman ajattelua. Tunne ok, mutta järki mukana, ja niin kauan kun nimettömänä saa karjua on laatu huonompaa kuin niin että omalla naamalla kirjoitetaan.
Ne kenen mielestä pitää saada nimettömänä kirjoitella, sanoisin suoraan että miksi pitäisi, miksi anonymiteetti, eikö ihminen uskalla seisoa mielipiteitensä takana omalla naamalla?
Toki jos heittelijät ovat lajin sisäpiirissä olevaa porukkaa on selvää ettei haluta että esim. liiton toimihenkilön paljastuvan 🙂
Laittakaa asia kuntoon, ei ole vaike homma.
Huhumaata mahtaisi haitata oman nimen kanssa kommentointi 😉
Ainakin itse jäin miettimään omaa typeryyttä. Se ei ole muiden vika jos provosoiduin herrojen huhtimo ja kailiala lommenteista. Pyydän näiltä herroilta ja pääkallo.fi anteeksi. Huhumaan saisi avata ajoissa. Kiitos
Mahtavaa, että asia nostettiin tällä tavoin esille. Tämä on niin erinomainen sivusto ja mahtava paikka päästä keskustelemaan tästä lajista, että on todella sääli jos kommentointi täytyy sulkea.
Kiitos tässä samalla kaikille, jotka ovat pitkin matkaa pitäneet yllä asiallista keskustelua, sekä erityisesti pääkallon toimitukselle hienosta työstä lajin eteen.
Anonyymin kommentoinnin plussa on tietenkin se, että kirjoittajien status ei vaikuta, vain kirjoitetut perustelut ratkaisevat – niinkuin pitäisi ollakin.
Lisäksi aika moni jättäisi kirjoittamatta siksi, että ei vain välitä kiinnittää mielipiteitä persoonaansa, vaan pysyy mieluummin taustoilla. Sama koskee lajin parissa puuhaavia, pelaajiakin eikä se sinänsä tarkoita sitä etteikö mielipiteensä takana voisi seistä. Paitsi toki selvien trollien tapauksessa.
En ole samaa mieltä että anonyymius on hyvä asia mutta se tässä on ihan selvää että mielipiteitä on erilaisia.
Perustelen edelleen sillä että sitä typerää huutelua esiintyy jokaisessa forumissa missä ei ole selkeää moderointia ja tunnuksia. En minäkään välttämättä pidä sitä tärkeä että se on virallisesti oma naama mutta vähintään ylläpidolla pitää olla tieto käyttäjästä ja nimimerkit ovat ihan hyvä tapa kiertää tämä statuskysymys mikä ei aidosti ole mielestäni ongelma, statuksen omaavilla on nimeomaan suurin kynnys kirjoittaa omalla naamalla ja nimellä.
Taustoilla voi pysyä jos kirjoittaa nimimerkin takaa mutta olen vahvasti sitä mieltä että keskustelun taso räkänokkaosastosta olisi palvelus lajille että saadaan asiallista kommentointia edes yhteen paikkaan (ja ainoaan tällä hetkellä). Pääkallolla olisi tässä sauma nousta uudelle tasolle ja viralliseksi keskustelufoorumiksi jopa vähän vakavammistakin asioista joka nyt puuttuu lajin parista.
Niin, nimimerkin rekisteröinti olisi melko hyvä ratkaisu tähän, mutta kuinka helppoa se toteuttaa tämän sivun rungon päälle? Voi tuoda aika paljon lisähommia toimitukselle.
Kannatan myös rekisteröitymistä. Omalla nimellä kirjoittaminen käytännössä tappaisi tämän palstan, joten varmennetun nimimerkin käyttö olisi hyvä tapa suisia ääliöitä. Kuten räävittömämpää itseäni tällä palstalla toisilla nimimerkeillä.
Minusta anonyymina kirjoittaminen on hyvä asia ja aion jatkossakin kirjoittaa kaikki viestini nimimerkin takaa, niin kukaan ei tunnista.
Tässä jälleen todiste miksi salibandy ei tule nousemaan ikinä muiden lajien tasolle. Siis jotain on ihan tyhmäksi haukuttu. 😀 Salibandynörtit heti kauhuissaan
Anonyymiksi keskustelupalstaksihan tää pääkallo.fi on heittämällä asiallisimpia, mutta onhan aina vara parantaa.
Asiallista tekstiä pääosin. Mielestäni kuitenkin tämä kommenttiosuus on pääkallon suola. On hienoa, että herättää keskustelua. Ja näin Tampereelta käsin, on tuota näätälaumaakin aika rumasti täällä monesti haukuttu, joten pieni kuittailu mielestäni on ihan paikallaan mm. tasoerokeskusteluihin liittyen, eikä niistä kannata itseensä liikaa ottaa.
Yhdyn niin täysin esimerkiksi jokkeen tai jz tässä asiassa. Nykyään melkein kaikkialla on vaikka mitä suodatuksia miten saa kommentoida ja joka paikkaan pitää rekisteröityä että voi kommentoida. Nää kommentit ja se vapaus kirjoittaa näitä on just se syy miksi täällä tulee käytyä. Se että täällä välillä lähtee jutut käsistä ja jengi sanoo ties mitä aivotonta juttua on mielestäni aika pieni huoli lopulta ottaen huomioon mitä kaikkea hyvää täällä jauhetaan. Se että joku satuttaa peppunsa toisen jutuista ja haukkuu häntä takaisin täällä vähintään yhtä säälittävästi (vaikka esittää niin paljon fiksumpaa ja asiallisempaa kuin se toinen) on mielestäni vain huvittavaa. Tuntuu että täälläkin se pieni joukko ottaa näitä juttuja eniten tosissaan ja pahoittaa mielensä ja haukkuu sitten kaikki moukiksi. Mutta nykyäänhän on muotia kuunnella sitä pientä äänekästä joukkoa(Unisex vessat on tästä hyvä esimerkki :D) ja olla välittämättä siitä että suurin osa osaa ajatella nämäkin asiat ja kommentit täällä ihan järjellä ja pilke silmäkulmassa. Jos täällä aletaan liikaa säätämään tämän kanssa ja kuuntelemaan näitä pikkuloukkaantujia niin itse lopetan täällä käymisen koska nämä nimenomaan ovat tämän paikan suola ja loukkaantujat vielä isompi suola. 🙂
Sovitaan ettei EV:ä tai Huhtimoa saa enää kritisoida. Taputetaan käsiä aina, kun antavat meille tietämättömille mielipiteitään.
Olen seurannut pääkallon keskustelupalstaa koko sen olemassa olon ajan. Hyväksyn ja kannatan täysin linjaa ettei henkilökohtaisuuksiin mennä. Kun tällainen linja valitaan niin silloin se linja täytyy myös pitää kaikkiin henkilökohtaisuuksiin liittyen. Näinhän pääkallossa ei ole tähän mennessä toimittu. Täältä on joskus poistettu tiettyihin henkilöihin liittyviä henkilökohtaisyyksia, mutta toisia vahvistamattomia/perättömiä väitteitä ja mustamaalaamista joihinkin toisiin henkilöihin saa esittää vuodesta toiseen tpistuvadti ilman, että niihin on puututtu mitenkään. Valistunut arvaus on se, että vain niihin henkilökohtaisuuksiin puututaan jossa kohdehenkilön sidosryhmästä joku älähtää. Jos tämä valistunut arvaus pitää paikkansa, niin tässä suhteessa pääkallon toimintamoraali on epätasa-arvoista ja josta toimituksenkin oli syytä hieman hävetä. Eli linjan on oltava se, että mitään henkilökohtaisuuksia ei sallita, eikä niin, että vain niitä ei saa potkia munille jotka ovat toimituksen mielestä arvostelun yläpuolella tai jotka asiasta itse älähtävät ja muiden niskaan saa shittiä kaataa juuri niin paljon kuin oma moraali antaa myöten.
Itselle ei täysin avaudu miksi pitäisi rekisteröityä tälläiselle palstalla käyttäen minkään sosiaalisen median tunnuksia. Jos haluat seurata tällaista kommentointia, voit tehdä sen seuraamalla sitä esim. twitteristä tai facebookista. Toki tällä tavalla saataisiin kaikki mielipiteet lähemmäksi toisiaan, mutta kuten juice lyriikassaan pohti osuvasti ”Jos et ajattele toisin niin ajatteletko ensinkään.” Useinmiten nämä kommentointiosaston jutun on mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin itse jutut. Viitaten vielä edelliseen eri nimimerkillä kirjoitettuun viestiini (toimitus voi tarkastaa kuinka monella eri nickillä ole kirjoittanut, koska pyrin kirjoittamaan jokaisen kommentin eri nimimetkillä. Tästä linjasta on tullut joskus lipsuttua. 🙂 ), niin tuomitsen henkilökohtaisuuksiin menevän kirjoittelun, mutta ottaen huomioon toimituksen ailahtelevan linjan asiassa aikaisemmilta vuosilta, niin herää kysymys, että vaikutettiinko tässä nyt toimitukseen ulkopuolelta vai otettiinko asia uuteen tarkasteluun päätoimittajan vaihtumisen myötä? Ehkäpä toimitus tekee nyt sitten tutkivaa journalismia omasta moderointihistoriastaan ja pyytää julkisesti anteeksi erikseen kaikilta niiltä joita pääkallon kommentointipalstoilla on arvosteltu arveluuttavin perustein ilman, että niitä on moderoitu pois
Kysykää Classicilta miten kävi sivun kävijämäärien kun vieraskirja suljettiin. Olisikohan putousta ollut n. 95%. JooJoo legendaarisine kommenteineen katosi bittiavaruuteen. Onko kaikilla nyt kivaa? Eihän näitä juttuja nyt ihan liian tosissaan kannata ottaa, mutta niinkuin tuolla mainittiin, jos käyttäydyt kuin idiootti, niin kestä sitten seuraukset, tai opettele käyttymään. Esim. Huhtimolla on nyt aika molemmille. Tosin veikkaa, että jälkimmäinen on liian vaikeaa. Muutenkin pieni provoilu vaan piristää päivää. Hauska nähdä kun tosikoilla menee hermo. Missä on veljeni S7?
Kuittailu on mielestäni ok mutta ei henkilökohtaisuuksiin meneminen.
Ongelmia tulee helposti myös siitä, että mihin voidaan vetää raja ”hyvälle kuitille”? Aina joku tokaisee, että ei tuo nyt voinut olla liian paha.
Moderointi kun puutuu, niin pikku hiljaa alkaa kommentitkin menemään yli…
Hienoa että näihin puututaan.
Ymmärrän, jos menee tunteisiin, mutta ollaan asiallisia.
Välillä kyllä vähän överiksiksi mennyt ja turhaa valitusta ja dissausta ollut. En sitten kuinka paljon on ollut trollausta. Ymmärrän kyllä ylläpitoa, joka joutuu tasapainoilemaan vaihtoehtojen välillä. Kiva on että kommentointia riittää, mutta keskustelu halutaan kuitenkin pitää asiallisena. Itse en nimimerkin rekisteröintiä pistäisi pahitteeksi. Erillinen keskustelupalsta olisi kiva saada tänne, jos vain resurssit riittävät. Välillä hankala keskusteluja seura eri artikkeleja selaamalla.
Itse olen ’rekisteröinyt’ nimimerkkini yhteyteen virallisen s-postiosoitteeni enkä mitään keksittyä.
Olen valmis rekisteröitymään vieläkin virallisemmin, mutta omalla nimellä kirjoittaminen muutamasta syystä lopettais minun osallistumisen keskusteluihin.
Toisaalta pyrin parhaani mukaan olemaan kiltti poika kaikessa mitä teen.
Omasta mielestäni keskustelu on ollut ihan hienoa, ja joskus jopa lajitasokasta.
Onkos Pääkallo jossain julkaissut ns. nettietiketin, johon mahdollinen mode voi aina vedota?
Tosin tervejärkisert (joita lienee 95% kirjoittajista) eivät suurempia ohjeita tarvitse.
Haukkujat, kiroilijat yms. pihalla olevat tarvitsevat.
Monen mielestä olen samaa mieltä, että kommenttiosaston takia täällä pitkälti roikutaan. Maaliluetteloiden lukeminen on tylsää puuhaa.
Eli veljet uskossa: harkitka akielenkäyttöänne, niin ilo ja jatkuu.
Lisäisin tuohon ns. epä-älylliseen tekstintuottamiseen turhan jankkaamisen ja toiston.
Jos toistaa, niin fiksu osaa sentään vaihtaa nimimerkkiä (jota en suosittele kenellekään).
Nimimerkkihän on sentään kiinni spostiosoitteessa.
Jota aivan varmaan Pääkallo ei ehdi joka kerta tarkastaa. Eikä kuulu asiaankaan.
Jos palsta on käsimoderoinnin varassa, siinä ei hienoja träppejä seurantaan viritellä.
Oikein hyvä kirjoitus. Se kertoo mahdollisesti myös sen että laji kasvaa ja sinne löytävät myös ne lieveilmiöt.
Mitä tulee ErVin ja sitä edeltäneiden Viikinkien ja SSVn dissaamiseen, kysymys. Kumpi ärsyttää enemmän, se että minä siihen jotenkin reagoisin vai se että minä en ole kiinnostunut provoamisestanne tikkuakaan.
Jos nyt tästä eteenpäin käyttäydyttäisiin.
Onhan kuitenkin salibandyn seuraajille tarjolla foorumisivusto nimeltä salibandy.org. Sen kun pääkallo ottaisi hallintaansa, niin ei tältä sivulta puuttuisi enää mitään!!