Video: Playout-joukkueet sanasodassa – toinen syyttää toista väkivaltaisuudesta, toinen kaatuilusta

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Kuva: Kuvakaappaus videosta

LeBa ja NST ovat mitanneet toisiaan nyt kahdesti miesten Divarin playouteissa. Molemmat joukkueet ovat voittaneet kotipelinsä maalein 10-2 ja ratkaiseva kolmas ottelu mitellään keskiviikkona LeBan kotiluolassa Kontiolahdella.

Ennen viimeistä ottelua asetelmia on haettu myös kentän ulkopuolella. NST:n päävalmentaja Perttu Kytöhonka kommentoi edellistä, NST:n voittoon päättynyttä peliä Karjalaisessa seuraavin sanoin:

– Tuomaritoiminta oli todella laadukasta. Me ollaan pienikokoinen nuori joukkue ja jos kaveri tulee tänne rikkomalla ja väkivaltaisella pelillä, niin hienoa, että tuomarit ovat ajan tasalla, Kytöhonka sanoi.

Yksi viime ottelun puhuttavista tapauksista oli oheisella videolla nähtävä LeBan Mikael Jolkkosen ulosajoon (PR1) johtanut tilanne. NST maalasi viiden minuutin ylivoiman aikana kolmesti ja nappasi lopulta selkeän kotivoiton.

LeBa ei jäänyt tuleen makaamaan kommenttien jälkeen, vaan lisäsi vettä myllyyn omilla kotisivuillaan. Jutun mukaan tuomarilinja muuttui selkeästi ottelusarjan ensimmäisen pelin jälkeen.

-Kokeneelta valmentajalta kommentti on melkoinen rimanalitus, ja NST näyttää käyttävän kaikki keinot käyttöön putoamisen välttämiseksi. Ihmettelinkin ennen sunnuntain ottelua, että mitä NST:n valmennus ja joukkueenjohto pörrää ja lipoo tuomareiden ympärillä. Nyt sekin selvisi. Ei voi kuin hämmästellä tätä toimintaa.

– NST:n kokeneet liigamiehet käyttivät tilanteen hyväkseen, ja onhan tuo melko koomista, kun meidän alasarjoja pelanneet juniorit lähtevät boksiin, kun useamman kauden Salibandyliigaa pelanneet aikuiset miehet eivät pysy pystyssä. Kytöhongan syytöksiin väkivallasta todettakoon, että NST keräsi Divarin runkosarjassa peräti 34 minuuttia LeBaa enemmän jäähyjä, ja sunnuntain pelissä tullut punainen kortti on sinipaitojen ensimmäinen yli kahden minuutin rangaistus koko kaudella, kommentoi LeBan valmentaja Juri Jolkkonen seuran sivuilla.

-Jokainen taaplaa tyylillään. Tuomariparilta jäi lauantaina viheltämättä Joonatan Kovasen Aleksi Matikaiseen kohdistunut keihästys tupella, mutta me annoimme asian olla. Tuotakoon tämä nyt kuitenkin esille, kun kerran tällaisia syytöksiä meitä kohtaan esitetään, Jolkkonen jatkoi.

Divarin kolmas playout-peli pelataan keskiviikkona klo 18.30. Voittaja pelaa ensi kaudella Divarissa ja häviäjän osoite tulee olemaan kakkosdivisioonassa.