Johansson tulessa, Kailiala maaleitta – näin Classic ja EräViikingit ovat pelanneet tällä kaudella vastakkain

Sami Johansson on ollut paksu piikki EräViikinkien lihassa tällä kaudella. Tässä syntyy osuma cup-finaalissa. Kuva: Salibandyliiga

Sami Johansson on ollut paksu piikki EräViikinkien lihassa tällä kaudella. Tässä syntyy osuma cup-finaalissa. Kuva: Salibandyliiga

Miesten Salibandyliigan Superfinaalissa kohtaavat lauantaina runkosarjan voittanut Classic ja niukasti kakkoseksi jäänyt EräViikingit, joille keskinäinen kamppailu on kauden neljäs. Molemmilla on voitokkaita kokemuksia vyöllään.

Kuten hyvin tiedetään, EräViikingit muodostui täksi kaudeksi Erän ja Viikinkien (SSV:n) lyötyä hynttyyt yhteen viime keväänä. Runkosarjassa historiallinen ensimmäinen kohtaaminen nähtiin Vantaalla syyskuussa, kun melko varovaisen ottelun päätteeksi Classic haki pisteet 2-5.

Isännät johtivat avauserän jälkeen 2-0, mutta Classic hinautui pelin edetessä rinnalle ja ohi. Nico Salo ja Sami Johansson osuivat ”Familylle” kumpainenkin kahdesti. Valmentajien kommenteista paistoi, että kausi oli vasta alussa.

– Näytti vähän alussa siltä, että meidän miehet enemmänkin suunnittelevat kuin tekevät. Hyvät pisteet, mutta aika paljon on vielä tekemistä, Classic-luotsi Petteri Nykky jutteli syyskuun koitoksen jälkeen.

– Kyllä meillä jäi tänään kuti piippuun, ja olimme hajuttomia sekä värittömiä. Emme osanneet selvästikään latautua oikein tähän otteluun, ja olimme kuin jänis ajovaloissa. Se näkyi etenkin meidän pallollisessa pelaamisessamme, EräViikinkien kollega Jyri Korsman suomi omiaan lehdistötilaisuudessa.

Tammikuun 10. päivä pelattu toinen ottelu Tampereella lähti Classicin kannalta hyvin käyntiin, kun Eemeli Salin osui jo 13 sekunnin jälkeen. Kotijoukkue johti kahden erän jälkeen 6-3, eikä EräViikinkien kiri kantanut päätöserässä, vaikka joukkue maalin päähän jo pääsikin. Loppulukemat lähes tuhannen katsojan edessä kirjattiin lopulta 9-5, ja Classicin Johansson oli jälleen pelipäällä nakutellen tehot 3+1.

– Ehdottomasti paras vastustaja, jonka olemme kohdanneet. Classic oli todella hyvä, ja näimme nyt, mistä vene vuotaa. Eihän meillä ollut pallollista peliä avauserässä ollenkaan, kun Classic hönki päälle, mutta pelin edetessä pääsimme paremmin mukaan. Tahmeaan starttiin taisimme tänään kaatua, Korsman tuumi Tampereen ottelun jälkeen.

– Energinen startti, varmasti energisin liigassa tällä kaudella. Avauserässä pallo liikkui, ja se tietysti oli hyvää, että jokainen erä voitettiin. Ei auta kuin sorvin ääressä jatkaa tarkentamista, jotta olisimme jatkossa vielä parempia, ja mennään tästä kohti seuraavaa kohtaamista, Nykky viittasi jo tulevaan Suomen cupin finaaliin.

Jos olivat runkosarjaottelut Classicin heiniä, tammikuun 21. päivä pääsi EräViikingit juhlimaan seurahistoriansa ensimmäistä titteliä, kun se voitti Tampere Areenalla niukoin numeroin 4-5. Kahden erän jälkeen numerot olivat kutkuttavat 2-2, mutta päätöserässä EräViikingit nykäisi kahteen minuuttiin kolme maalia, eikä jälleen hyvät tehot 2+1 keränneen Johanssonin kavennus enää riittänyt.

Pääkallo.fi oli luonnollisesti finaalissa paikalla, ja tunnelmiaan kertoivat kamppailun jälkeen ottelun tasoa kehunut Korsman, voittomaaliksi jääneen 3-5-maalin tehnyt Tuomas Iiskola sekä Classicin kapteeni Jussi Piha.

Kun laskeskelee keskinäisten otteluiden parhaita pistemiehiä, lista on melko Classic-vetoinen toki osittain siitäkin syystä, että yhteismaaliero on 18-12 tamperelaisille. Maaliruisku Johansson on ollut rautaa kaikissa keskinäisissä peleissä, mutta mielenkiintoinen yksityiskohta on se, ettei Tikkurilan tehtaan tavoin maaleja sylkevä EräViikinkien Miko Kailiala ole onnistunut maalaamaan ”Familyn” verkkoon vielä tällä kaudella.

EräViikinkien maalit ovat jakautuneet siten, että Mika Moilanen (3), Roni Laasonen (2) ja Jani Kukkola (2) ovat osuneet vähintään kahdesti, ja yhden maalin miehiä löytyy viisi kappaletta. Classicilla maalintekijöitä on yksi vähemmän (7), mutta he ovat osuneet useammin, kuten alla olevasta listasta voi nähdä.

Parhaat pistemiehet keskinäisissä otteluissa:
Sami Johansson, Classic 7+2=9
Nico Salo, Classic 3+2=5
Mika Moilanen, EräViikingit 3+2=5
Eemeli Salin, Classic 3+1=4
Krister Savonen, Classic 2+2=4
Jussi Piha, Classic 0+4=4

Maailmanmestaripoiminnat:
Jani Kukkola, EräViikingit 2+0=2
Joonas Pylsy, Classic 1+1=2
Janne Lamminen, Classic 1+1=2
Miko Kailiala, EräViikingit 0+2=2
Tero Tiitu, EräViikingit 1+0=1
Tommi Aro, EräViikingit 0+1=1

2 comments

  1. Donnii!
    Tuleeko superfinaalista eeppinen titaanien taistelu vai käkkivien joukkueiden väkinäinen taktinen kyttäily? noin periaatteessa ihan sama, paikalla ollaan kuitenkin ja voittaja myös löytynee. Toivotaan että Tommikin pääsee kentälle heiluttamaan mailaa eikä katsomoon lippua, eix juu? Eikös se tasais puntit, jos ulosajon lisäksi tulisi nyt myös superfinaalin sisäänajo? Tsemppiä Tommille kuitenkin ja toivotaan että kentällä olisi kaksi aktiivisesti häärivää joukkuetta… kaameaahan se olisi, jos kovimman vedon vetäiskin Roope Salminen?

  2. jää varsinkin vähemmän lajia seuraaville kusinen maku jos menee kyttäilyksi. Tosiasiahan on se, että molemmat jengit lähtee tota finaalia voittamaan, ei viihdyttämään.

    Paras seiskasta sarjassa olisi ”varaa” kyttäillä peli pari ja vauhti kiihtyisi jossain pelissä väkisinkin jolloin viihdearvo olisi taattu. Toisaalta jos superfinaali yltyy vauhdikkaaksi ja tapahtumarikkaaksi, tulee siitä ikimuistoinen yksittäinen tapahtuma ja laji saa kosolti huomiota.

    SAAS NÄHRÄ!