Superfinaalista entistä kattavampi koko päivän tapahtuma – ”Yleisölle pyritty tuomaan lisää aikaa”

Tämän vuoden Superfinaalista odotetaan entistäkin viihdyttävämpää ja yllättävämpää kokemusta katsojille. Arkistokuva: Anssi Koskinen

Tämän vuoden Superfinaalista odotetaan entistäkin viihdyttävämpää ja yllättävämpää kokemusta katsojille. Arkistokuva: Anssi Koskinen

22. huhtikuuta pelattavan salibandyn Superfinaalin keskiössä ovat miesten ja naisten Salibandyliigan loppuottelut. Pelikentän ulkopuolella riittää kuitenkin tapahtumaa koko päivän ajan. Pääkallo.fi soitti Superfinaalin markkinointikoordinaattori Toni Nikuselle ja kysyi paljastuksia tulevasta kauden päätöstapahtumasta.

Yleisön viime vuonna antama palaute on Nikusen mukaan käsitelty huolellisesti läpi, ja sen pohjalta on pyritty parantaaman ja samalla myös uudistamaan historian toista Superfinaalia.

Palautteesta on otettu opiksi aina artistikattauksesta lähtien.

– Viime vuonna saatu palaute oli pääasiassa positiivista. Näkyi selkeästi, että tämän kokoluokan tapahtumia ei ole aiemmin juurikaan järjestetty. Viihde-elementit saivat kiitosta ja myös tapahtumapaikkaa pidettiin logistisesti hyvänä, Nikunen aloittaa.

– Tänä vuonna olemme pyrkineet muun muassa artistivalinnoissa ottamaan huomioon Spotify-listat ja festivaalit. Viime vuonna artistivalinnat jäivät ehkä neutraalimmiksi, eivätkä ne herättäneet niin suuria tunteita.

Tämän kauden tapahtuman aikataulutukseen on tehty iso muutos, jolla halutaan saada ihmisille enemmän aikaa nauttia pelin lisäksi myös oheistapahtumista.

– Täksi vuodeksi on pyritty tuomaan lisää aikaa yleisölle. Peleillä ja itse show’lla on enemmän tilaa ajallisesti. Rytmi on sellainen, että yleisöllä on aikaa käydä tapaamassa ystäviään ja muuta lajiväkeä sekä käydä vaikka syömässä rauhassa ja nauttia fiiliksestä.

Hallin käytävillä on tarjolla runsaasti aktiviteetteja päivän aikana.

– Keskikerros on yhteistyökumppaneidemme aktiviteetteja varten. Mailavalmistajia on tosi kattavasti mukana esittelemässä tuotteitaan, ja tarjolla on myös kisoja. Lisäksi sieltä löytyy kännykän latauspaikkoja pitkän päivän varalle. Ylemmässä kerroksessa pääsee testaamaan muun muassa katusählyä ja tutustumaan lajiin paremmin, Nikunen valottaa.

Lisäksi ottelun aikana koettaviin interaktiivisiin tapahtumakokemuksiin on panostettu. Nikunen ei kuitenkaan lähde paljastamaan liikaa yksityiskohtia, jotta yllätys säilyy tapahtumaan asti.

Sen sijaan hän uskoo, että Superfinaali ei tule jättämään katsojia kylmäksi.

– Olemme pureskelleet viime keväästä asti, miten voisimme tehdä asiat tänä vuonna paremmin ja uudistua. Suurin odotukseni on se, että ihmiset yllättyisivät siitä, minkälainen fiilis Superfinaalissa on. Kun on tuollaiset panokset pelissä, tulee se varmasti nostamaan ihokarvat pystyyn.

16 comments

  1. Jos liitto haluaa tehdä tapahtumasta oikeasti lajiväen yhteisen kauden päätöstapahtuman, niin miten voi olla mahdollista, että esim etelä-suomen alueellisia junnufinaaleita pelataan samaan aikaan?!

  2. Tuomaripiste olisi kiva, missä voisi käydä juttelemassa huipputuomareiden kanssa ja tutustua toimintaan.

  3. Superfinaali lopetettava, paras 7-sarja tilalle. Kokonaiskatsojamäärässä ei suurta eroa. Itse katson 75-100 peliä vuodessa paikanpäältä. Superfinaalia en ole edes harkinnut seuraavani paikanpäällä niin kauaa kunnes oman kaupungin seura siellä pelaa.

  4. ”Peleillä ja itse show’lla on enemmän tilaa ajallisesti.”

    Olen koko ajan ajatellut että ne kaksi finaalia olisi se show ja pääpointti tässä tapahtumassa. Taidan olla tyhmä kun tällaista luulin.

  5. Ja näin: Niin, ole ihan samaa mieltä. Todella typerä veto pelata sarjoja juuri tuona päivänä. Luulen/tiedän, että osa junnuissa tulisi mielellään Superfinaaliin.

    Muuten olen kyllä ehdottomasti Superfinaaliin kannattaja, tänäkin vuonna ole paikalla. Ja kiva että yleisölle on varattu enemmän aikaa.

  6. Huhujen mukaan Kurre ostanut superfinaaliin 8000 lippua. Tällä tavalla katsomoon jää tyhjiä penkkejä ja ervi tuntee olonsa kotoiseksi. Vähän kuin pelaisi kotipelissä.

  7. Yksi rakennettu peli vs aito sarja jossa paikallisuudet kohtaa toisensa.

  8. Kyllä ErVi kannattajille pitää huolehtia riittävä katsomokapasiteetti, julkinen liikenne, sää, oheispalvelut ja sirkushuveja, että saadaan koko henkilöautolastillinen faneja paikalle.

  9. Olen sitä mieltä, että hyppy välierien 7 ottelun sarjoista kerrasta poikki -finaaliin on liian jyrkkä, vaikka finaali olisi millainen karnevaali. Haluaisin finaalisarjan takaisin!

    Nähdäkseni iso osa lajin viehätystäkin, ainakin kehäkolmosen ulkopuolella, on se että pelataan omalla paikkakunnalla finaalisarjaa, kun sinne asti joskus ylletään.

    Toisaalta olen myös sitä mieltä, että salibandyyn sopisi paras 5:stä sarjat. Nämä 7 ottelun sarjat ovat amerikkalaisen ammattiurheilun mallia. Paras viidestä karsii kyllä voittajan. Lisäksi epätasaisissa sarjoissa neljän voiton tahkoaminen on aika puuduttavaa.

  10. Se että lajin suurkuluttajat täällä itkee paras 7 ottelusarjojen perään siksi kun itseä kiinnostaa, niin se ei tarkoita sitä että ihmisiä yleisesti kiinnostaa riittävästi! Huono yleistää äänekkäiden lajiniilojen mielipidettä sen laajemmaksi mielipiteeksi. Jos itse jaksaisit seurata paikanpäällä koko ottelusarjan, niin todella moni ei jaksaisi eikä kiinnostaisi!

    Pari faktaa yleisömääristä:
    Välieräpelejä pelattu 9 kpl. Näissä YHTEEN LASKETTU yleisömäärä 7177 katsojaa. Eli pelataan kauden huipennusta, hienot otteluparit, ja yhteen laskettu yleisömäärä vain hieman yli puolet Hartwall Areenan kapasiteetista.

    Jos porukkaa oikeasti kiinnostaisi laajamittaisesti ja myynnillisesti kannattavasti nämä pitkät ottelusarjat, niin lukemat olisivat ihan erilaiset. Pelejä vietäisiin jäähalleihin jo tässä vaiheessa. Mutta kun kiinnostusta, näitä palstahuutelijoita ei ole riittävästi!

    Välierien yleisökeskiarvo on 797 katsojaa vaikka kaikilla välieräjoukkueilla hallit vetää yli 1000, parilla yli 2000 katsojaa. Puolivälierien keskiarvo oli 724 katsojaa. Fakta: 20 puolivälieräpeliä veti YHTEENSÄ 14485 katsojaa. Eli vain hieman yli Hartwall Areenallisen.

    Jos on mahdollisuus pelata Superfinaali, yksi peli, jossa 13000 katsojaa niin näihin lukuihin nähden se on lajille jättipotti! Vaikka se finaalisarjan game 7 olisi varmasti hieno matsi ja jokin pikkuhalli täynnä, niin finaalisarjankaan ensimmäiset pelit eivät jaksaisi innostaa paljoa yli tuhat-kaksituhatta päistä yleisöä. Vasta sitten kun mestaruudet ovat katkolla. Ja todennäköisyyshän on suuri että finaalisarja menisi poikki 4-0, 4-1 tai 4-2. Se vasta olisikin antikliimaksi.

  11. En ihmettele jos superfinaalin yleisömäärä jää siihen suunnilleen 8000 paikkeille… miksei vaikka suomen cupin finaalista tehdä tällaista hienoa tapahtumaa, jossa jokainen lajin ystävä kokoontuu kerran vuodessa seuraamaan joillekin kauden tärkeintä ottelua, vähän niin kuin jalkapallossa. Pelataanhan FA cupin finaalikin joka vuosi wembleyllä. Liigassa liigan tavalla ja paras viidestä systeemillä mennään, ottelumääräisesti kuitenkin sama (5+5+5=7+7+1).
    Itse kävisin katsomassa finaalisarjoja paljon mielummin kuin näitä supertapahtumia jossa pelaillaan vähän sählyä. Olisi edes jotain kunnon artisteja esiintymässä niin saattaisi saada katsojia halliin.

  12. En ihmettele jos superfinaalin yleisömäärä jää siihen suunnilleen 8000 paikkeille… miksei vaikka suomen cupin finaalista tehdä tällaista hienoa tapahtumaa, jossa jokainen lajin ystävä kokoontuu kerran vuodessa seuraamaan joillekin kauden tärkeintä ottelua, vähän niin kuin jalkapallossa. Pelataanhan FA cupin finaalikin joka vuosi wembleyllä. Liigassa liigan tavalla ja paras viidestä systeemillä mennään, ottelumääräisesti kuitenkin sama (5+5+5=7+7+1).
    Itse kävisin katsomassa finaalisarjoja paljon mielummin kuin näitä supertapahtumia jossa pelaillaan vähän sählyä. Olisi edes jotain kunnon artisteja esiintymässä niin saattaisi saada katsojia halliin.

  13. Edellisestä unohtui maininta vielä viime vuoden divarin finaaleista… katsojia taisi olla sarjassa enemmän kuin superfinaalissa… Eipä tässä muuta

  14. Itsellä ei ole mahdollisuutta mennä paikan päälle superfinaaliin, mutta haluaisin katsoa netin kautta sekä sen, että Ruotsin ja Sveitsin vastaavat. Ne ovat kaikki samana päivänä, joka voisi olla mahtava juttu. Paitsi että Suomen ja Ruotsin finaalit alkavat puolen tunnin välein eli mahdotonta katsoa molempia suorana. Sveitsin finaali on toki myöhemmin illalla.