Koovee-luotsi tyytyväinen uusiin hankintoihin – ”Pelaajien pitää olla asenteellisesti ja urheilullisesti vaatimustemme tasolla”

Valtteri Sainio johtaa joukkojaan penkin takana toiselle kaudelleen päävalmentajana. Kuva: Esa Takalo.

Valtteri Sainio johtaa joukkojaan penkin takana toiselle kaudelleen päävalmentajana. Kuva: Esa Takalo.

Tampereen Koovee julkaisi joukkueensa aiemmin tällä viikolla. Haaviin tarttui muun muassa kaksi tuoretta Suomen mestaria naapuriseura Classicista, sekä Oilers-nuorukainen Teemu Suomalainen. Pääkallo.fi jututti Koovee-luotsi Valtteri Sainiota julkistusten tiimoilta.

Viime kaudella Kooveen sijoitus oli runkosarjassa 11. ja vasta viimeisen runkosarjakierroksen EräViikingit-voitolla se ponnisti pois alaspäin karsijan paikalta. Kausi ei ollut siis missään nimessä tamperelaisille ja heidän peräsimessään ensimmäistä vuotta olleelle Sainiolle helppo.

Nyt joukkue on kuitenkin saanut olla vuoden yhdessä ja luotto sen kantavuuteen on kova. Tähän mennessä tehdyt hankinnat ovat täsmäiskuja pelipaikoille, josta pelaajia lähti ja vastaavasti osa-alueille, joille tarvittiin vahviketta.

Valtteri Sainio, julkistitte rosterin tällä viikolla, kuinka helppo oli saada palaset kohdilleen?

– Lopulta joukkueen kokoaminen meni melko helposti. Onnistuimme täydentämään joukkuetta niiltä osin kuin oli tarve ja ”vanhoja” pelaajia jatkoi tärkeissä rooleissa. Vaihtuvuus on kaiken kaikkiaan aika sopiva.

Millaisia pelaajia haitte viime vuoden joukkuetta täydentämään?

– Haimme täsmäiskuja niille paikoille mistä pelaaja lähti pois tai mihin erityisesti tarvitsimme vahvistusta. Uusien pelaajien pitää olla asenteellisesti ja urheilullisesti meidän vaatimusten tasolla ja siinä uudet pelaajat vastaavat odotuksia.

Millainen ryhmä teillä on kasassa ja onko porukan nuoruus hyvä vai huono asia?

– Meillä on todella motivoitunut, kovasti töitä tekevä ryhmä. Porukka on myös alkuhetkistä alkaen muodostunut jo todella tiiviiksi ja henki tuntuu olevan hyvä. Ryhmä on ikärakenteeltaan nuori, mutta se mahdollistaa hyvin tiiviin yhteisön. Lisäksi aamuharjoittelu on aikaisempaa helpompaa isolla ryhmällä, kun on paljon opiskelijoita joukkueessa mukana.

Kuva: Esa Takalo.

Vuosi sitten olit aloittanut päävalmentajana, mitä kulunut vuosi on opettanut ja mitä tekisit toisin?

– Kulunut vuosi on opettanut hurjan paljon monella eri osa-alueella. Pääsi testaamaan omia ajatuksia käytännössä ja näki mitkä toimii ja mitkä taas ei. Niistä on sitten koitettu ottaa oppia ja parantaa ensi kaudeksi. Erityisesti joukkueen sosiaalisen valmennuksen osalta tuli paljon oppia. Mitään en kuitenkaan tekisi toisin, koska silloin sitä oppia ei olisi tullut.

Millaisia tavoitteita teillä on kesän harjoittelulle? Onko jotain muutettu?

– Tavoitteena kesälle on ensinnäkin saada uusi porukka tutuksi toisilleen ja oppia toimimaan yhtenäisenä ryhmänä. Lisäksi luodaan pohjaa joukkueen pelitavalle ja tietysti viedään fyysistä puolta taas eteenpäin. Nyt kun päästään monen pelaajan kanssa jatkamaan edellisen kauden työtä, niin voidaan luodun pohjan päälle eriyttää harjoittelua paremmin.

Muuttuuko valmennusryhmä mitenkään?

– Valmennusryhmä pysyy pääpiirteittäin samana. Pientä lisävahvistusta voi vielä tulla. Se selviää lähiaikoina.

8 comments

  1. Onko muuten aamuharjoittelu kovastikin yleistä salibandyliigassa?

  2. Ainakin Tampereella jatkuva ohjattu mahdollisuus eräässä liigan kärkijoukkueessa . Arviolta yli puolet pelaajista pystyy käytännössä mahdollistamaan muilta vaatimuksilta (mm. opiskelijat ja osa-aikatyö tai muuten joustava työ jne.) . Mutta ratkaisevaa kehittymiselle ei ole määrä vaan se miten aamutreenit tukee muuta harjoittelua

  3. Mikko Repo ei ilmeisesti vastannut Sainion vaatimuksia urheilullisesta pelaajasta? Santasen aikana sai paljon pakkina peliaikaa, ja viimekaudella istui suurimman osan kaudesta viltissä! Toisaalta erittäin hasardi puolustaja niin en ihmettele ettei mitään käyttöä enää kaverille ollut!

  4. Hankalin tilanne varmaan niillä joilla ei sopimusta. Kuulin eräältä pelaajalta aikanaan että pelaaminen vaatii aikaisen sen että päätös näihin aikoihin tehtävä. Siksi sopimuksen varmuus aina olisi hyvä motivoimaan hyvään treeniin.

  5. Vieläkö saataisiin Sainiolle osaava kakkos valkku niin homma toimisi varmasti paremmin!

  6. Näinhän valtaosa valmentajista ajattelee; otetaan pelaajia, jotka yltävät MINUN asenne ja urheiluvaatimuksiin. Muottiin vaan ja kansi päälle.