
Classicin naiset menettävät Alisa Pölläsen Ruotsin Superliigaan hänen siirtyessään Pixbo Wallenstamin riveihin.
Pölläsellä oli halu lähteä Ruotsiin pelaamaan jo edellisellä kaudella, mutta loukkaantuminen toi muutoksia ja Alisa jäi vielä kaudeksi 2016-2017 Classiciin.
– Nyt on aika lähteä kokeilemaan siipiäni länsinaapurin puolelle. Jännittynein ja odottavaisin mielin kohti uutta ja tuntematonta, mutta tämä on jotain minkä haluan nyt tehdä ja kokea salibandyssa. Classiciin ja Familyyn jää monta ystävää ja varmasti tulee heitä ikävä ja toiveissa on paluu takaisin sitten jossain vaiheessa, Pöllänen pohtii Classicin nettisivuilla.
Pöllänen, 23, on iskenyt seitsemän Classic-kautensa aikana 108 ottelussa mainiot tehot 95+74=169 ja mitalikaapista löytyy viisi Suomen mestaruutta ja kaksi SM-hopeaa. Playoff-pelejä on kertynyt 62 ja niissä tehopisteitä 38+18=56.
Maajoukkueessa Pöllänen on tehnyt 31 ottelussa tehot 21+7=28 ja edustanut Suomea kaksissa edellisissä MM-kisoissa. Kummallakin kertaa on kaulaan lyöty hopeinen mitali.
Classicin puolelta Pölläselle toivotetaan hyvää, vaikka menetys onkin kovaa luokkaa.
– Alisa oli 16-vuotias, kun muutti rohkeasti Savonlinnasta yksin Tampereelle ja tuli meille pelaamaan. On ollut huikea seurata Alisan kasvutarinaa niin ihmisenä, kuin myös pelaajana. Jos jollekin niin Alisalle soisi nyt ehjän ja hienon kauden uusissa ympyröissä. Toivon Alisalle kaikkea hyvää ja kiitän sekä arvostan sitä, että on ollut mahdollisuus valmentaa häntä useamman vuoden ajan seurajoukkueessa ja jatkuuhan yhteistyö vielä maajoukkueessa, kommentoi Irina Peltola naisten liigajoukkueesta Classicin nettisivuilla.
Pixbon päävalmentaja Per Tjusberg puhkuu intoa saadessaan Pölläsen kaltaisen pelaajan joukkueeseensa.
– On jännittävää päästä työskentelemään Alisan kaltaisen pelaajan kanssa. Olen seurannut häntä Suomen maajoukkueessa viime vuosina ja hänellä on avut kehittyä maailmanluokan pelaajaksi. Hänen tuo tekniikallaan, luovuudellaan ja maalivainullaan uusia ulottuvuuksia hyökkäyspeliimme, Tjusberg kertoo Pixbon tiedotteessa.