Odotettu uutinen – Lassi Kotovaara palaa Happeen miehistöön

Kaksi viimeisintä kautta Kooveeta edustanut Lassi Kotovaara palaa Jyväskylään. Kuva: Esa Takalo

Kaksi viimeisintä kautta Kooveeta edustanut Lassi Kotovaara palaa Jyväskylään. Kuva: Esa Takalo

Lassi Kotovaara, 22, palaa Jyväskylän Happeen vahvuuteen kahden Tampereen Kooveessa vietetyn kauden jälkeen. Sopimus on kestoltaan mallia 1+1-vuotinen.

Kotovaara pelasi uransa ensimmäiset neljä liigakautta Happeessa ja 75 runkosarjan ottelussa syntyivät tehot 50+31=81. Pudotuspeleissä Kotovaara on esiintynyt Happeessa 36 kertaa ja iskenyt pisteet 10+14. Palkintokaappiin on kertynyt SM-hopeaa (2015) ja SM-kultaa (2014).

Kooveessa ensimmäinen kausi oli vahva ja taitava sentteri iski pisteet 24+17 24 ottelussa. Viime kausi meni Kotovaaralta penkin alle ja 22 ottelussa syntyi tehot 6+4. Myös pelivastuu jäi edellistä kautta vähäisemmälle.

Kotovaaran nimi löytyi jo aiemmin tällä viikolla Happeen kotisivujen pelaajalistalta ja seura tiedotti siirrosta torstaina. Keskisuomalaisen verkkoversiosta löytyy uutinen siirrosta, mutta se on luettavissa ainoastaan jos on lehden tilaaja.