Mikael ”Mikke” Järven, 39, hieno salibandyura päättyi virallisesti pari viikkoa sitten. Kaikkien aikojen menestynein liigapelaaja on vähintääkin ansaitusti tämän viikon #Takaisinheittotorstain päähenkilö.

Toni Lötjönen ehti jo tuoreeltaan kirjoittaa komean ylistyslaulun Järvelle otsakkeella Kommentti: Kapteenien kapteeni – oodi Mikael Järvelle. Oheisessa laajassa haastattelussa ääneen pääsee tietysti Järvi itse, mutta myös pitkän uran varrella mukana olleet pelikaverit.

Ura loppui virallisesti pari viikkoa sitten. Kerro vähän tarkemmin tuosta päätöksestä?

– Tietyllä tavalla sitä melko pitkään työstin ja katsoin miten tilanne etenee. Tässä kun on ollut erinäisiä loukkaantumisia alla. Nilkat on leikattu ja joulukuussa oli polvioperaatio. Se on taasen sitten vaikeuttanut harjoittelemista ja tekemistä sen verran paljon, että sellaiseen täyspainoiseen tekemiseen en enää pystynyt.

– Liigan taso on todella kova nykyisin. Kyllä siellä pitää vähän vanhempana jermuna pystyä tekemään jotain muutakin kuin pelkkää palauttavaa harjoitusta. Kun pystyi tekemään asioita lähinnä puolittain, eikä täyspainoisesti, niin silloin oli paljon helpompi päättää. Turha tässä on lähteä rämpimään mukaan, kun ei kaikkea pystynyt tekemään. Oli viisaampi kääntää uusi lehti ja lähteä tekemään jotain muuta, Järvi kertoi Pääkallo.fi:lle puhelimitse keskiviikkona.

Viimeiseksi liigakaudeksi jäi rikkonainen vuosi LASBissa. Sitä ennen hän pelasi kaikkiaan 705 ottelua SSV:ssä, Viikingeissä, HIFK:ssa ja VFT:ssä. Järvi myöntää, että pelihaluja olisi riittänyt edelleenkin.

– Oli vielä intoa ja halua pelata, mutta sen verran hankalaksi meni, että se pelaaminen ei ollut enää niin mielekästä. Se johtui nimenomaan siitä, että ei pystynyt tekemään asioita sillä tavalla kuin haluaisi. Puolitehoilla tekeminen ei oikein onnistu meikäläisen luonteella.

Toni Lötjösen kommentin mukaan oli ”mikael järvimäistä” lopettaa vaivihkaa hiljaisuudessa. Allekirjoitatko tuon väitteen?

– Ehkä se voi olla sitä. Oma luonne on sellainen aika vaatimaton, enkä halua itseäni tuoda esille. Ennemmin on joukkue edellä menty ja omalla kohdalla on ollut tärkeintä, että mennään yhteisen edun nimissä. Vaikka tietenkin jokainen auttaa yksilönä joukkuetta ja pystyy sitä kautta viemään asioita eteenpäin.

Järvi oli jo viime kaudella mukana maajoukkueen valmennusryhmässä ja hyppää nyt EräViikinkien liigajoukkueen valmennusryhmään täysipainoisesti mukaan.

– Olen ollut monta vuotta kiinnostunut valmentamisesta ja tietyllä tavalla se on aika luonnollinen tie. Olen jo aika monta vuotta tehnyt valmennushommia junioritasolla ja vetänyt muun muassa salibandyleirejä Vierumäellä. Olen ollut myös mukana valmentamassa Vierumäen akatemiassa. Omia salibandyleirejä olen pyörittänyt siellä jo 7-8 vuotta.

– Tietyllä tavalla valmentamista tässä on ollut koko ajan, eli tiedonjakamista ja opettamista junioreille. Kapteenin roolissa on tullut myös käytyä valmentajien kanssa paljon asioita läpi ja sitä, että miten ja millä tavoin on helpoin viedä joukkueen kanssa kaikkia hankalia juttuja eteenpäin.

Vaikka peliura loppui, niin tekemistä riittää monella saralla.

– Arki on kiireistä päivätyössä ja valmennan myös tuota omaa poikaa, joka siirtyi muun SSV:n mukana EräViikinkeihin. Nuorempi poika aloittaa nyt salibandykoulussa. Vierumäen akatemia ja maajoukkueleirit ovat myös pitäneet kiireisinä. Kiirettä pitää siis, Järvi kertoo.

Poikkeuksellinen voittajatyyppi

Järvi on voittanut urallaan 10 Suomen mestaruutta, seurajoukkueiden Euroopan mestaruuksia sekä kaksi MM-kultaa. Häntä voi pitää monessa mielessä poikkeuksellisena voittajatyyppinä, joka on aina myös ollut tapahtumien keskipisteessä ja johtanut joukkojaan kliseisesti sanottuna edestä.

– Luulen, että sellainen velikullan luonne on vaikuttanut ja sen lisäksi voi vielä sanoa, että olen huono häviämään. Periksiantamattomuus kuuluu luonteeseen, enkä halua antaa missään periksi, vaan yritän aina keksiä keinoin siihen, että miten voisi onnistua asioissa. On sitten kyse elämässä selviämisestä tai maalinteosta tai mistä tahansa. Tarkoituksena on aina löytää se ratkaisu.

– Periksiantamattomuus on vienyt hyvin elämässä eteenpäin. Toki joskus ollut myös rasite ja välillä olisi voinut hiukan helpommallakin luovuttaa. Mustavalkoinen luonne ja ajatusmaailma sekä periksiantamattomuus ovat olleet kuitenkin eteenpäin vieviä asioita tähän asti, Järvi valaisee.

Pitkään samassa joukkueessa pelannut Timo Toivonen tuntee Järven jo yli 20 vuoden matkalta. Sattumoisin Toivonenkaan (9 SM-kultaa) ei ole mikään eilisen teeren poika voittamisen saralla ja on juuri oikea mies vastaamaan siihen, että miten Järvestä on kehkeytynyt niin suuri voittaja.

– Kyllä se tärkein seikka on pyyteettömyys joukkuetta kohtaan. Varmasti tuo on aika monisyinen kysymys. Ei me ikinä mietitty mitään voittamista tai häviämistä, vaan ainut vaihtoehto oli voittaa. Ollaan tunnettu 14-vuotiaista asti ja ilmeisesti siihen kasvettiin sitten jotenkin, kun ei ollut muita vaihtoehtoja kuin voittaminen. Seura oli kuitenkin aina yksilöä isompi.

– Kumpikaan meistä ei ollut kovin taitava. ”Mikke” ei ole missään Suomen paras. Hän ei ole nopein, vahvin, taitavin tai isoin, eikä ole kovin lämärikään. Se, että pystyy käyttämään muita hyväkseen ja tekemään vielä muista paremman, on sellainen kombo, joka tekee hänestä hienon yksilön.

– Runkosarjassahan kuka tahansa pystyy nakuttamaan pisteitä tai olemaan jotain, mutta tiukassa paikassa pelimiehet ovat erottuneet, jos miettii Michael Jordania, Tiger Woodsia tai vaikka Roger Federeriä. Yrittäjiä on hirveä määrä, mutta sitten kun tulee tiukka paikka, niin siinä ne voittajat ovat yleensä parempia kuin keskiverrot pulliaiset. Poikkeusyksilöt venyvät tiukoissa paikoissa. ”Mikke” on vähän niin kuin lentäjä, joka laskeutuu lentokoneella keskittyen vaan siihen omaan tekemiseensä, Toivonen suitsuttaa.

Viime vuosikymmenellä SSV oli suorastaan säkenöivän ylivoimainen nippu. Joukkue voitti SM-kultaa 2004-2005 ja juhli mestaruutta keväinä 2007-2011. Moni voi osoittaa, että materiaali oli tuolloin myös selkeästi kovin, mutta Järvellä on antaa ”dynastiaan” myös muita konkreettisia näkökulmia.

– Yhteistyö oli olennainen asia ja mukana oli sellainen saman ajatusmaailman omaava joukko, joka sopeutui tekemään samoja asioita hyvin. Vietiin monia asioita eteenpäin ja tekeminen oli sillä tasolla, että maajoukkue tuli välillä jopa perässä meihin verrattuna. Oltiin välillä edelläkävijöitä ja kehitettiin meidän tekemistä jatkuvasti. Pelaajat olivat todella motivoituneita. Tässä pitää tietysti mainita myös päävalmentaja Mika Ahonen sekä taustoilla ison työn tehnyt Kurt ”Kurre” Westerlund, Järvi muistaa.

Voittaminen on aina monien asioiden summa ja lopputulokseen voi päästä monia eri reittejä. Erinäisten psykologisten tai fyysisten asioiden vaikutusta ei voi koskaan väheksyä. Järvi on kokenut ja varmasti yksi kokeneimpia suomalaisurheilijoita voittamisen saralla ja siksi häneltä voi kysyä aiheesta myös hiukan syvemmin.

Voiko voittamista opettaa? Jos voi mielestäsi, niin miten?

– Tuo onkin hauska aihe, jota pystyisi varmasti kaivamaan aika isosti. Joillekin ei mielestäni ehkä edes voi opettaa voittamista ja joillakin on taas luonnostaan isompi kilpailuvietti sekä halu voittaa, kun taas toisilla. En tiedä voiko sitä (voittamista) varsinaisesti opettaa, mutta ehkä sitä halua voi jossain määrin kohdistaa ja suunnata oikein. Sen avulla oppii mahdollisesti voittamaan enemmän.

– Jos tappioiden kautta oppii harjoittelemaan (mentaalisesti ja fyysisesti) oikein, enemmän ja paremmin kuin vastustaja, niin todennäköisyys voittamiseen kasvaa. Oikotietä ei ole, Järvi paaluttaa.

Järvi on kaikesta päätelleen sangen periksiantamaton kaveri. Pystyykö tuollaisella luonteella harrastamaan mitään niin sanotusti puolivaloilla?

– Kyllä toki. En kaikessa ole niin tosissani ja osaan ottaa rennosti asioita. Niihin juttuihin joihin lähden mukaan ja olen sitoutunut teen aina kunnolla, tosissaan ja tunnollisesti. Kevyet höntsäilyt pystyn toki ottamaan rennosti. Jos tarve vaatii, että täytyy lähteä voittamaan, niin silloin mennään ja tosissaan.

Tero Tiitu on ollut Järven pelikaveri maajoukkueessa ja seurajoukkueessa. Siinä missä Järvi on ollut kivenkova voittaja, niin hän on ollut myös vahva johtaja ja kapteeni seura- sekä maajoukkueessa.

– Ensinnäkin se, että kyseessä on hyvä on hyvä ihminen ja suomalaisen kunnollisen ihmisen perikuva. Rehti, oikeudenmukainen ja työteliäs. Mitä tulee kapteenina oloon, niin johti omalla esimerkillään, mutta ei pelkästään sillä, vaan auttoi myös muita paremmiksi. Ei vain pelkästään se, että kun usein puhutaan omalla esimerkillä johtamisesta, vaan tässä on kaksi puolta ja toinen on se muiden konkreettinen auttaminen omassa viisikossa sekä koko joukkueen tasolla.

– Yhtenä seikkana voi pitää myös sitä vaatimustasoa, joka liittyy tietysti siihen omaan tekemiseen ja siihen mitä odottaa siltä omalta viisikolta ja joukkueelta. Kivireessä on ollut pelaajia ja välillä varmasti myös valmennus ja seurajohtokin, kun ollaan jostain asioista lipsuttu. Tuon kivireen vetäminen on kovaa työtä, Tiitu sanailee.

Persoonat

Yli 20 vuotta liigatasolla ja maajoukkueessa on toki johtanut siihen, että peliuran varrella on tullut vastaan mielenkiintoisia persoonia. Järvi luettelee muutaman nimen.

– (nauraa) Voi herranjestas, noita äijiä on niin paljon VFT:n ajoilta lähtien jo. Pitkän linjan pelikavereista varmasti Toivosen Timo on ehkä kaikkein persoonallisin tapaus. Tässä kohtaa voi sanoa, että niin hyvässä kuin pahassa. Hän on huikea tyyppi, hyvä ystäväni ja Timolle pitää laittaa terveisiä (nauraa)!

– Janne Tähkä oli tietyllä tapaa oma persoonansa. Heinosen Mika, jonka kanssa juttelin viimeksi tänään. Hän on nyt M-Teamin päävalmentaja ja hänelläkin on oma persoonansa. Hän itse asiassa kyseli minua pelailemaan ikämiehiin yli 40-vuotiaiden sarjaan.

– Yhden toisen vähän vanhemman polven pelaajapersoonan tapasin myös tänään, kun näin Pekkolan Jaria, joka on vanhemman liiton maajoukkuetähtiä. Hänenkin kanssaan sain pelata aikoinaan SSV:ssä ja katsoin ylöspäin ”Peksin” touhua.

– Yksi todella tärkeä persoona oli ensimmäinen VFT-kapteeni Takalan Lasse, joka oli tientynlainen esikuva, oppi-isä ja suunnannäyttäjä voittamisen sekä työmoraalin suhteen.

– Siinä on aika paljon jo äijiä. En osaa niin selkeästi eritellä näitä enempää, sillä jokainen on omalla tavallaan persoona ja peliuran aikana olen kohdannut ihan mielettömiä henkilöitä, Järvi kertoo.

Timo Toivonen, miksi luulet, että Järvi mainitsi juuri sinut ensimmäisenä nimenä persoonista kysyttäessä?

– (naurahtaa) Varmaan jo siksikin, että ollaan pelattu parikymmentä vuotta samassa laidassa ja me ollaan hyvinkin erilaisia tyyppejä. ”Mikke” otti aina kaikki avosylin vastaan ja oli kaikkien kaveri. Itse olin enemmänkin vastavoima sille ja purnasin lähestulkoon kaikesta mikä oli ”Miken” mielestä pyhää.

– Hyvä esimerkki tästä on esimerkiksi ulkolämmittely treenien jälkeen. Omasta mielestä se oli turhaa, koska pystyin sen mielestäni suorittamaan kuten haluan, mutta joukkueen hengen ja fiiliksen kannalta se oli ”Miken” mielestä erityisen tärkeää. Siitä me sitten tapeltiin aika monet kerrat.

– Sen vuoksi en ole itse ollut ikinä kapteenin ainesta, enkä ole ollut kapteenistossa kuin muutaman kerran. Ei minulla ole sitä ollut ikäväkään, koska tykkään tehdä asiat omalla tavallani ja ”Mikke” on ollut juuri tässä asiassa hyvä vastapaino.

Toivonen näkee pienoissa eripurassa hyviä puolia.

– Ehkä se on myös kehittänyt molempia pelaajina, koska me riideltiin lähestulkoon jokaisissa treeneissä ja väännettiin sekä tapeltiin lähes jokaisesta asiasta. Esimerkkinä vaikka se miten joku tilanne piti pelata. Aina siinä kuitenkin joku yhteinen sävel löytyi ja yhteisymmärrys on ollut aika hyvä jo 20 vuotta.

– Uskon, että hänellä olisi paljon vähemmän harmaita hiuksia, jos siinä olisi ollut joku muu kuin minä. Toisaalta hänkään ei olisi joutunut välttämättä kehittymään, koska potkin häntä eteenpäin ja kerroin jos en ollut tyytyväinen hänen johonkin ratkaisuunsa. Siten se menee, että jos ollaan liian samanlaisia, niin siitä ei välttämättä tule mitään, mutta jos taas erilaisia, niin siinä tapauksessa voitiin hyvin täydentää toisiamme.

– Siihen tämä valinta varmasti liittyy. Joukkueen etu on kuitenkin ollut aina edellä. ”Mikelle” se on ollut selkeä ykkösasia ja minua ei ole oikein kiinnostanut mikään muu kuin voittaminen. Mielestäni parhaiden pitää aina pelata ja sillä ei ole niin merkitystä mitä kentän ulkopuolella tapahtuu. ”Miken” filosofiassa yhteinen venyttely palvelee sitä sosiaalista puolta.

– Itselläni on omat temppuni ollut. Olen noudattanut erilaista ruokavaliota ja muun muassa tilannut pizzaa ottelupalaveriin (nauraa). ”Mikke” on taas pyrkinyt absoluuttiseksi urheilijaksi ja sitä kautta yrittänyt myös parantaa omia suorituksiaan. Olen taas mennyt sieltä missä aita on matalin, Toivonen pohtii.

Toivonen haluaa kuitenkin painottaa erityisesti sitä, että vaikka erimielisyyttäkin on ollut, niin kaikki on toiminut hyvässä hengessä.

– Jos on yhteisvenyttelystä tapeltu, niin sitä on vähän aikaa väännetty ja ei olla viimeiseen 15 vuoteen lähdetty riidoissa treeneistä. Joskus nuorempana saatettiin katkoa toistemme mailoja jopa, mutta se oli sellaista pullistelua ja oman paikan löytämistä.

– ”Mikke” on kuitenkin ollut aina se nokkahahmo ja olen aina häntä tukenut siinä sekä ollut lojaali. Eri metodit huippusuoritukseen ovat olleet joka tapauksessa. Itse olen saattanut juoda kupin kahvia ja istua kuvannollisesti patterin päällä, mutta ”Mikke” on vetänyt tunnin lenkin. Samaan lopputulokseen silti päädyttiin ja molemmat pelasivat hyvän pelin.

Jekut ja jäynät

Pitkällä uralla kertyy tarinoita asioista jos toisista. Järvi tunnetaan myös erinäisistä jäynistään ja niiden myötä on jäänyt elämään melko legendaarisia tarinoita.

– Onhan tässä vaikka minkälaisia tarinoita kertynyt uran varrella. Vaikea vain eritellä, että mitä kaikkea tässä voisi kertoa. Tässä kun villien persoonien kanssa on touhuttu, niin kyllä tässä kaikenlaista jäynää on tehty vuosien varrella. Kengät on liimattu penkkiin kiinni, Hot Poweria on laitettu kalsareihin ja Ice Poweria myös.

– Varmaan ehkä legendaarisin tarina on edelleen Kurren järjestämistä hengennostatuskemuista Tahkolta, jossa leikattiin Huhtalan Tonin Hugo Bossin pikkutakista hihat. Se on ehkä hauskin tarina, jonka olen varmasti jo aikaisemminkin kertonut(Huhtalan takin kohtalosta voi lukea pidemmin tästä Ylen artikkelista). Tällaisia jäyniä on tehty ja kaikkea en ihan välttämättä muistakaan, kun ollaan vauhdilla menty, Järvi nauraa.

Toivonen ei myönnä, että hän olisi joutunut ainakaan ihan vähään aikaan Järven jekkujen kohteeksi. Sen sijaan hän avaa laajemmin tempausten filosofiaa ja kertoo samalla muutaman mehukkaan jäynän.

– En usko, että me tehtiin enää mitään jäyniä toisillemme, koska ne tehtiin siellä nuoruudessa ja vanhemmiten ei sitten jaksanut varsinkaan tässä loppuvaiheessa. Vaikka ollaan ystäviä ja oltiin ihan niin kuin paita ja peppu nuorena, niin ei me tässä viimeiseen 7-10 vuoteen olla ihan hirveästi soiteltu siviilissä.

– Ehkä se jekuttaminen meni enemmän siihen, että niitä tehtiin näille uusille pelaajille ja otettiin heitä sitä kautta sisään joukkueeseen. Jos sieltä vaikka tuli Kukkolaa (Jani) tai Kailialaa (Miko) joukkueeseen, niin opetettiin, että yksikään pelaaja ei voi olla suurempi kuin SSV tai mikä joukkue nyt olikaan kyseessä.

– Jekut liittyivät tähän teemaan ja se oli kuitenkin hyvin hyväntahtoista, eikä siellä siellä ketään ikinä mistään pilkattu. Siitä ”Mikke” on myöskin hyvä johtaja, että hän otti kaikki mukaan ja huomioon. Jokainen oli yhtä arvokas pelaaja joukkueelle. Se on ollutkin ehkä se isoin vahvuus, että ”Mikke” on ollut aina koko joukkueen kapteeni, eikä pelkästään ykkösketjun tai huippupelaajien kapteeni, vaan myös sen heikoimman lenkin, Toivonen avaa.

Ainakin eräs ex-maalivahti on päässyt kokemaan pilan jos toisenkin.

– Yksi hyvä jekku tulee ainakin mieleen. Alangon Mikko tuli meille Espoosta tai Kirkkonummelta aikonaan ja hän tuli kerran Puman paita päällä treeneihin. Hänelle sitten sanottiin, että ”se on sellainen juttu, että Puma ei ole meidän sponsori, vaan Adidas ja se on viimeinen kerta kun tulet tuo paita päällä treeneihin.”

– No, hän tuli sitten tuliterällä pikeepaidalla (ehkä pinkki) vähän elvistelemään johonkin treeneihin. No se leikattiin sitten napapaidaksi ja hihat poistettiin myös. Hän sai myös lähteä se päällä kotiin. Tällaisia juttuja ne ovat olleet.

– Sama kaveri jatkoi tätä linjaa ja hänellä oli vääränmerkkinen veskarinkassi. Siitä myös sanottiin monta kertaa ja hänelle tuotiinkin joku Fat Pipen varustekassi. Hän ei siltikään suostunut vaihtamaan laukkua. Kerran otettiin jätesäkki keskelle koppia ja hän sitten ääneen ihmetteli, että ”mikä jätesäkki tuossa on?” Hän nosti samalla omaa treenikassiaan, josta oli sitten leikattu pohja pois, joten joutui lähtemään sen jätesäkin kanssa kotiin ja kantoi siellä kamojaan muutamat treenit.

– Aina siinä on joku syy ollut, että jotakuta on jekutettu, eikä se mitenkään pahantahtoista simputusta ole ollut, kun Mikke on ollut kapteeni. Se on hitsannut joukkuetta hyvin yhteen. On ”Mikkekin” saanut osansa ja on hänenkin pelitossuja ja shortseja leikelty. Nauhojakin on liimailtu sinne sun tänne, Toivonen muistaa.

Monipuolisuus valttina

Vaikka Järvestä on tullut SSV:n ja Vuosaaren Viikinkien ikoni, niin ura alkoi Vantaalla. VFT:ssä taittuivat myös ensimmäiset liigavuodet. Kaveriporukka oli suurin vaikuttava tekijä uran alussa.

– Kaveriporukka siihen vaikutti. Ystävät rupesivat pelaamaan ja Tauno Tähtitanner toimi puuhamiehenä siellä Martinlaakson kulmilla, jossa vietin nuoruuteni. Siellä perustettiin kavereiden kanssa joukkue ja edettiin askel kerrallaan eteenpäin sen jälkeen, Järvi valaisee.

Moni pitää sinua kaikkien aikojen parhaana liigapelaajana. Mikä oli omasta mielestäsi suurin vahvuutesi pelaajana?

– (miettii melko pitkään). Tuohon on hankala sanoa. Tätä pitäisi varmaan kysyä joltain muulta. Parhaansa tekeminen on se olennainen asia ja vahvuus. Enempäähän ei voi vaatia. Kun tekee aina parhaansa kentällä, oli se harjoitukset tai jotain muuta, niin se vie aina eteenpäin. Asenne ylipäänsä.

Järvi halusi, että asiaa kysytään mielellään joltain muulta. Tiitulla on näkemystä ja kokemusta vastata kysymykseen.

– Varmasti se kokonaisvaltaisuus. Salibandy on sellainen laji, että aika monenlaisia ominaisuuksia tarvitaan ja ollakseen hyvä pelaaja pitää kaiken olla hyvällä tasolla. Sen potentiaalin mikä hänellä on eri ominaisuuksien suhteen, hän on saanut tasaisesti ja hyvälle tasolle käyttöön.

– Mikke on ollut aina parhaimmillaan silloin kun kuuluu olla. Monesti meillä ”Viikkareissa” tai ”Mikelläkään” ei ollut se runkosarja erityisen vahva, eikä varsinkaan syksy sitä parasta aikaa. Kevättä kohti taso kuitenkin nousi ja parhaimmillaan oltiin aina silloin kun kuuluu olla.

– Huomautan vielä, että kyse on joukkuelajista. Erityisesti sellaisesta joukkuelajista, jossa kukaan ei oikeastaan pysty yksin tekemään paljoakaan siellä kentällä. Pelaaja on aina riippuvainen muista ja kyse on siitäkin, että minkälaisessa joukkueessa pelaat.

– Varsinkin pelillisissä asioissa ”Miken” kohdalla korostuvat myös johtajan ominaisuudet ja kapteenin rooli. Hän on omalla tekemisellään vaikuttanut joukkueen pelaamiseen ja saanut sen koko joukkueen toimimaan paremmin.

– Eihän sota toki yhtä miestä kaipaa. ”Mikke” oli ilman muuta ainutlaatuinen, mutta niin olivat myös ”Kurre” ja ”Amu” sekä moni muukin pelaaja. Kaikki liittyy kaikkeen, Tiitu tietää.

Toivosella on myös kysymykseen seikkaperäinen vastaus.

– Harva juniori tuskin ajattelee, että haluan olla Mikke, sillä hänellä on joku ominaisuus joka on pirun hyvä. Sitten kuitenkin jos kysytään, että kenen pelaajan ottaisit tuohon viimeiselle kolmelle minuutille pelaamaan puolustus – ja hyökkäyspäähän, niin vastaus olisi helppo. Toimii kentällä siten miten Mikke tekee, että syöttää helpot syötöt omille ja sitten kun tulee räkämaalin paikka, niin iskee sieltä sen pallon sisään.

– Samaa voi sanoa vaikka Saku Koivusta, joka ei mielestäni missään ollut aivan huippu, mutta niin vaan oli Montrealin kapteenina pitkään. Ei kukaan varmaan halua matkia Koivua pelillisten ominaisuuksien mukaan, koska parempiakin pelaajia on. Jostain kummasta vaan se karisma ja johtajuus on luotu joillekin.

– Onhan Mikke tietysti huipputaitava, koska on ollut muun muassa maajoukkueen kapteeni, mutta ei ole sellaista spesialiteettia, jota voisi nostaa esille, Toivonen arvioi.

Metsuri

Vaikka Järvelle voi jakaa ansaitusti suitsutusta, niin lisänimi ”Metsuri” ei äkkiseltään kalskahda erityisen positiivisessa valossa korvaan. Järven omasta mielestä se ei ole ainakaan loukkaus vaan päinvastoin.

– Miten sen kukakin haluaa ottaa, mutta itse olen huumorimiehiä ja otan ennemmin huumorilla jutut, vaikka kuittalua tuleekin aina aika ajoin. Ei joukkueurheilussa noita voi kovin vakavasti ottaa, kun huumoria lentää niin paljon. Jos jokaisesta asiasta mököttäisi, niin ei tarvitsisi muuta tehdä.

– Kunnianosoitushan se on. Pelityyli on ollut vahvasti sellainen, että missään vaiheessa en luovuta ja miehiä kaatuu, kun ”Metsuri” heiluu. Jos ei löydy muuta keinoa, niin sitten lyön vaikka mailaan siten, että se pallo lähtee. Sieltä se varmasti kumpuaa.

– Paljon ollaan pelattu pienpelejä, jotka ovat aktiivisia, kovatempoisia ja niissä pitää sähistä paljon. Niissä se keppi on varmasti eritoten heilunut ja kolissut ja sieltä se on lähtenyt. Pienpelijutut ovat hauskoja ja silloin pitääkin mielestäni vähän metsuroida. Ehkä se juttu on vähän myös siinä, että toisilla ei pää kestä sitä, Järvi vastaa.

Kun ura on loppunut, niin tietysti Järven suhteen kommentointi on ollut yksinomaan positiivista ja ansaitustikin. Äkkiseltään voisi kuitenkin kuvitella, että jokainen vastustaja ei ole pitänyt Järveä sydänystävänään varsinkaan, kun pelityylin rosoisempia puolia miettii. Tiitulla on kokemusta myös Järven vastapuolella pelaamisesta.

– En ole ihan hirveästi käyttänyt energiaa siihen, että mitä muut hänestä ajattelevat kentällä. Tässä pitää toki erottaa sekin, että mitä ajattelee pelin aikana ja mitä sitten pelin jälkeen. Pelin aikana vähän pienemmätkin metsuroinnit, kuin ”Miken” metsuroinnit, voivat joskus jotakuta ärsyttää.

– Luulen kuitenkin, että kyseessä on niin rehti, reilu ja kaikille tasapuolinen kaveri, että kellään voi olla sen kummempaa pahaa sanottavaa. Klassisesti voi muotoilla niin, että pelin aikana kyseessä on ihana äijä olla omalla puolella ja taas toisaalta inhottava, jos on vastustajan puolella.

– Siitä on jo yli 10 vuotta aikaa, kun pelasin viimeisen kauteni Oilersissa ja ”Mikke” oli silloin SSV:ssä. Muistan, että osa meidän pelaajista kävi turhankin hiilenä ”Mikkeä” ja ”Miken” pelityyliä kohtaan. Yleensä se lopulta voittaa, joka keskittyy vähemmän näihin epäolennaisiin asioihin kentällä ja pyrkii ainoastaan voittamaan sen kaverin.

– ”Miken” pelityyli on sellainen, mutta muuten hän on niin sanotusti k***p**n vastakohta. Hänestä on varmasti vaikea olla tykkäämättä. Palloilumaailma tuntee paljon tällaisia pelaajia, jotka on kiva olla omalla puolella, mutta aiheuttavat hankaluuksia, jos ovat vastapuolella, Tiitu analysoi aihetta.

Moni vastustaja, lajin seuraaja ja kanssapelaaja äityi kehumaan teikäläistä ylisanoin uran päättyttyä. Miltä se tuntui?

– Sehän lämmittää sydäntä. Hienoja miehiä olen kohdannut pelivuosien aikana ja iso kiitos kaikille pelimiehille – ja kavereille joiden kanssa olen saanut pelata. Se herkistää mieltä totta kai, että tällaisia asioita saa kokea. Kertoo ehkä myös siitä, että joitain asioita on tehnyt näissä pelikuvioissa hyvin.

– On ollut kunnia, että on päässyt tutustumaan niin moniin hienoihin persooniin vuosien varrella. Tiitu on vielä yksi hieno persoona, kun niistä oli puhetta aiemmin. Huikea pelimies ja hyvä ystävä.

Tiitu, joka on lajissa voittanut lähes kaiken, ja pelannut aivan maailman huippujen rinnalla twiittasi Järvestä näin, kun lopettamispäätös julkaistiin:

Omissa silmissäni suurin päättää uransa. Kapteenien kapteeni, esikuva ja hyvä ystävä. Kiitos Mikke <3 #salibandy #maximumrespect pic.twitter.com/wkGwm4UUHB

— Tero Tiitu (@terotiitu) August 8, 2017

Miksi juuri hän on ollut se suurin?

– Loistavia pelaajia on ollut tietysti paljon ja asiaa voi lähestyä monesta eri näkökulmasta. Suurimmalla pelaajalla en niinkään tarkoita niitä pelillisiä ominaisuuksia. Totta kai myös pelaajuutta, mutta enemmänkin sitä kokonaisvaltaista ihmistä siellä taustalla ja tietysti sitä johtajuutta. Se on se tärkeä juttu siinä, eikä niinkään se pelaajuus.

– ”Mikke” toimi pitkään maajoukkueen kapteenina ja johtajana, ja en usko, että kukaan joka on ollut mukana maajoukkueessa olisi tästä eri mieltä. Kyseessä on leijonien leijona ja kapteenien kapteeni, Tiitu vakuuttaa.

Uran hienoin hetki Hartwallilla

Vaikka mestaruuksia ja menestystä on tullut yllin kyllin, niin luonnollisesti pitkälle uralle on mahtunut paljon pettymyksiä. Niiden yksilöiminen on hankalampi aihe.

– Nämä ovat aina hankalia juttuja. Pelillisesti voi sanoa, että sellaiset ajoittaiset floppaukset joita on tullut maajoukkueen tai seurajoukkueen kanssa, kuten esimerkiksi tärkeiden finaalien häviäminen. Yritän kääntää sen siten, että pettymyksen kautta kasvaa todelliseksi voittajaksi. Olen myös aina yrittänyt kääntää negatiivisen asian positiiviseksi.

– Se on sellainen juttu, että välillä täytyy tulla kunnolla turpaan, että tietää kuinka siistiä on voittaa. Tämä on slogan jota viljeltiin varsinkin SSV:n aikana. Joskus niitä hankalia hetkiä tulee ja kun treenataan kovempaa kuin vastustaja, niin niitä huonoja hetkiä tulee vähemmän.

– En osaa mitään yksittäistä juttua tähän nostaa, vaikka onhan niitä kitkeriä ja katkeria tappiota tullut. Esimerkiksi Ruotsille hävityt finaalit olivat katkeria pettymyksiä, mutta sitä myötän maajoukkue myös kasvoi, Järvi sanoo.

Mikä on ollut uran hienoin hetki?

– Varmaankin kotikisat vuonna 2010, kun miettii sitä kotiyleisöä, tukea sekä fiilistä hallissa. En ole koskaan kokenut missään vastaavaa ja se on kaikesta kovin juttu. Totta kai jokainen mestaruus itsessään on uniikki ja hankala niitä on sinällään laittaa järjestykseen. Maailmanmestaruudet ovat uniikkeja ja se ensimmäinen on totta kai isoin. Toisella tapaa ajateltuna ja kotiyleisön kannustuksen myötä 2010 oli vielä isompi tapaus. Se oli aivan mieletön kokemus, Järvi linjaa.

Järvi on rikkonut urallaan lukuisia ennätyksiä ja paukuttanut tukun pisteitä niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin. Erikoista on se, että näiden pisteiden yhteenlaskettu summa jäi kahden pisteen päähän maagisesta (730+268=998) tuhannen tehopisteen rajasta.

– (nauraa) Tästä on moni sanonut, että et voi vielä lopettaa, kun puuttuu enää ne kaksi pistettä. Ehkä se kuvastaa, että se ei ole se tärkein juttu, vaan tärkein juttu on ollut se 21 vuoden matka, jonka aikana on saanut näiden hyvien äijien kanssa pelata ja tehdä. Nämä ovat sellaista bonusta siitä mitä kentällä on tehty. Ennemmin nämä hienot hetket jätkien kanssa, pukukoppielämä, makeat tarinat, yhdessä eletyt ilot ja surut sekä kokemukset ovat niitä, jotka kantavat lopulta pisimmälle.

Tuossa taisikin tulla jo jokunen juttu, mutta mitä jäät kaipaamaan eniten peliuraltasi?

– Juuri näitä. Yhdessä touhuamista ja ”jerryttämistä” jää kaipaamaan. Varmasti ihan ikuisia ystäviä jää pelikavereista. Juuri viime viikonloppuna olisi ollut VFT:n 20-vuotissaunailta ja oltiin (Mika) Ahosen kanssa Tshekissä samaan aikaan, eikä siksi päästy paikalle. Tarinointi ja vanhojen muistelu kavereiden kanssa on hienoa.

– Samanlaiset kaverit siellä edelleen ovat, vaikka on tullut 20 vuotta lisää, niin naureskellaan siellä ukoille. Jonkun verran persoonat ja ulkonäöt ovat muuttunut, Järvi maalailee.

Uusi ura

Kuten jo haastattelun alussa todettiin, niin Järven uralla kääntyy nyt uusi lehti, kun hän siirtyy täysipainoisemmin valmennushommiin. Oma valmentajaprofiili on tällä hetkellä selkeä.

– Olen varmasti tietyllä tavalla kannustava ja vaativa valmentajana. Hommat tehdään kunnolla ja pyrin luomaan sellaista tsemppihenkeä, kuten kapteenin ominaisuudessa. Pyrin vaikuttamaan eritoten henkilökohtaisiin palautteisiin. Näin ainakin alustavasti lähden liikkeelle. Katsotaan miten homma lähtee liikkeelle.

Kunnianhimoinen Järvi saattaa tehdä vielä hienon uran valmennuspuolella, mutta tällä haavaa hän ei aseta itselleen sen suhteen mitään paineita.

– En ole mitään tavoitteita lyönyt valmentajana. Päinvastoin, sillä nyt lähdetään opettelemaan valmentamista. Paljon on opittavaa, mutta joissain asioissa voin varmasti auttaa muita valmentajia. Toisaalta imen paljon oppia Ahoselta ja Tomi Rastaalta, joiden kyydissä olen mukana. Tässä pyritään entisestään kehittämään valmennusmetodeja ja -tapoja. Vaikka sitä on nähnyt jo 25 vuotta mitä koutsit tekevät, niin se on vähän toisenlaista tällä puolella ja sen suhteen on vielä tekemistä. Nyt pääsen myös paremmin mukaan noihin valmennusopintoihin.

”Sen jälkeen ei saatu viikkoon koskea mailoihin”

Sekä Toivoselta että Tiitulta pyydettiin Järvestä jotakin mehukasta tarinaa vuosien varrelta tätä haastattelua varten. Molempien ensireaktio oli se, että juttuja olisi vaikka kuinka paljon ja äkkiseltään on vaikea valita minkä tässä kohtaa kertoisi.

Tarinoita kuitenkin löytyi ja Toivonen kertoi sattumuksesta, joka juontaa juurensa 1990-luvulle.

– Päästiin aikoinaan nuorina poikina VFT:n edustusjoukkueeseen, kun ”Mikke” oli 18- ja minä 16-vuotias. Lähdettiin tuolloin tuonne Göteborgin suunnalle pelaamaan salibandya joukkueen kanssa.

– Ensimmäisenä iltana oli treenit ja toisena sitten vapaata. Me, ja muutama muu juniori saatiin ylipuhuttua meidän huoltajana toiminut Petri Kanter siihen, että saatiin pakettiauto käyttöön ja lähdettiin käymään Göteborgissa. Luvattiin olla ennen klo 21 takaisin. Kello oli noin 18 ja matkaa oli noin 30 kilometriä Göteborgiin.

– ”Mikke” oli sitten ainoa, jolla oli ajokortti ja hän toimi kuskina. No mehän eksyttiin sillä matkalla ja tietenkään vuonna 1997 ei ollut mitään kännyköitä tai GPS-paikantimia. Ajettiin johonkin Örebrohon, ja mentiin jotain 70 kilometriä väärään suuntaan. Tultiin lopulta noin yhden aikaan yöllä takaisin ja ”Mikke” joutui hirveään ripitykseen, koska oli ainut täysi-ikäinen. ”Mikke” sitten otti siitä vastuun.

– Sen jälkeen ei saatu viikkoon koskea mailoihin, vaan jouduttiin kantamaan kaikkien kamat aina hotellihuoneista bussiin ja bussista hallille. Sama rumba vielä toiseen suuntaan ja ei tosiaan pelattu minuuttiakaan, vaan päästiin muun muassa tarjoilemaan ruokia. Siitä sitten ehkä opittiin vähän asioita, joukkuehenkeä ja nöyryyttä sekä sitä kuinka tärkeää on noudattaa joukkueen sääntöjä. Tämä oli tarina joka liittyy ”Miken” uran alkuaikoihin, Toivonen naureskelee.

Tiitun tarina kuvastaa eritoten Järven persoonaa.

– Joku vuosi sitten meillä oli testijuoksut Pirkkolan urheilupuistossa ja kyseessä taisi olla 3000 metrin juoksu. ”Mikke” oli joutunut ottamaan poikansa mukaan sinne testeihin. Poika oli silloin vielä pieni ja hän joutui odottamaan lämmittelyn ajan kentän kulmassa, jossa ”Amu” oli ottamassa aikaa.

– Aina kun ”Mikke” lähti uudelle kierrokselle ja loittoni pojan luota, niin hän rupesi itkemään, eikä viihtynyt ”Amun” sekä muun valmennuksen seurassa. Ongelman ratkaisu oli ”Mikkeä” kahdellakin tapaa kuvaava. Ensinnäkin se osoitti päättäväisyyttä ja sitä, että hommat tehdään ja toisaalta mukana oli myös ”Mikelle” ominaista perhekeskeisyyttä.

– ”Mikke” suoritti lopulta sen testijuoksun niin, että hän työnsi poikaa kärryissä koko sen testin ajan siellä Pirkkolan tiilimurskaradalla. Hän toki juoksi parasta mahdollista vauhtia kärryineen, mutta luonnollisesti testitulos ei ollut yhtä hyvä kuin normaalisti. Tämä tarina kuvaa mielestäni hyvin häntä, Tiitu hehkuttaa.

Toivonen haluaa kertoa vielä tylsemmän tarinan, joka ei ole tarina laisinkaan ja alleviivaa oikeastaan koko Järven kokonaisstooria, jonka teemat ovat toistuneet tässä artikkelissa muutenkin useaan otteeseen.

– Tarinoita olisi vaikka kuinka paljon, mutta jotenkin ne veisivät huomion siitä oleellisesta, ja siitä mikä teki hänestä parhaan joukkuepelaajan sählyssä tässä maassa. Eli hän oli aina vaatimaton, kunnioitti vastustajaa pelin jälkeen, treenasimme kovempaa kuin pelasimme ja aina, aina joukkue edellä mentiin kaikki asiat. Se on mielestäni isoin tarina mitä voin rakkaasta ystävästäni ja pelikaverista kertoa. En vaihtaisi peliäkään tai treeniä urallani. Kiitos hänelle pitkästä yhteisestä ajasta, Toivonen päättää.