Pääkalloennakko: Indians on vedenjakajalla – ”bussipuolustus” nyt historiaa

Indians järjesti kovan yllätyksen viime keväänä voittamalla Classicin ensimmäisessä puolivälieräpelissä. Kuva: Esa Takalo

Indians järjesti kovan yllätyksen viime keväänä voittamalla Classicin ensimmäisessä puolivälieräpelissä. Kuva: Esa Takalo

Indiansin edellinen kausi vaikutti ennakkoon haasteelliselta, mutta espoolaisjoukkue oli lopulta yksi kauden kovimmista yllättäjistä. Se oli lopulta pudotuspeleissä ainoa joukkue joka onnistui voittamaan Suomen mestaruuden voittaneen Tampereen Classicin. Indians oli lopulta sarjan kahdeksas

Siirtoikkuna ja harjoitusottelut:
Indiansin siirtokesää voisi luonnehtia maltilliseksi ja ehkä hitusen miinusmerkkiseksi. Täysin uusia pelaajia ryhmässä ovat TPS:sta hankittu Janne Jaanus sekä ÅIF:n Teemu Karesniemi. Muuten joukkueeseen nostetut pelaajat ovat omia junioreita.

Lähtijäpuolen nimekkäin on juuri maajoukkueessa debytoinut Miska Mäkinen, jonka EräViikingit naarasi takaisin itselleen. Antti Aarnio siirtyi Steelersiin ja jo oikeastaan aiemmin ryhmästä ulos laskettu Marek Öige myöskin EräViikinkeihin. Valmennuspuolella tuli muutos, kun Stefan Korhonen siirtyi syrjään ja Mikko Laurikainen palasi pääkäskijäksi.

Harjoituspeleissä Indians onnistui vallan hyvin. Se kaatoi Suomessa Oilersin (10-6) ja Loviisan Torin (5-4) sekä pelasi tasan M-Teamin (4-4) ja EräViikinkien kanssa (3-3). Latvian otteluissa kaatui Rubene (9-0) ja Ulbroka (6-1). Täten joukkue ei kärsinyt yhtäkään tappiota.

Maalivahdit:
Mikko Kirvesniemi on varmuudella joukkueen ykkösvahti tulevallakin kaudella. Kirvesniemi on esiintynyt hyvin edeltävillä kausilla. Nuori Tuukka Vesa toimii ensi kauden varavahtina.

Puolustajat:
Varsinkin Lauri Westerholm, Teemu Venäläinen ja Santeri Toropainen voidaan lukea joukkueen kokoneeseen puolustuskaartiin, joilla on kaikilla ollut roolinsa Indiansin liigataipaleella. Otto Lehkosuo on tulevaisuuden vankka nimi puolustuksessa. Indians ei Pääkallo.fi:n tietojen perusteella aio pelata samanlaisella kilpikonnapuolustuksella kuin viime vuonna. Kaikkinensa puolustus ei ole erityisen nimivahva tai leveä, mutta tasainen kokonaisuus.

Hyökkääjät:
Indiansin koko joukkueen tärkein pelaaja on maajoukkuerinkiin hiipinyt Valtteri Kainulainen. Kainulainen on pelaajana monipuolinen taistelija, joka osaa sytyttää joukkueen liekkeihin. Isokokoinen ja taitava Aaro Astala debytoi myöskin maajoukkueessa Ruotsi-otteluissa ja onnistui jokseenkin hyvin. Heikki Iiskola on nuoresta iästään huolimatta kova pelimies ja Joonas Föhr onnistui mainiosti viime kaudella. Ainakaan hyökkäyspeliin Indians ei ole näillä näkymin kaatumassa.

Plussat ja miinukset:
+ Taitavia yksilöitä ja juonikkaita hyökkäyspään pelaajia
+ Ennakkoluuloton pallollinen peli
– Puolustuksen ja joukkueen kapeahko rinki – kestääkö loukkaantumisia?
– Onnistuvatko pelitavalliset muutokset?
– Parhaimmiston ja kokemattomampien välillä isohko tasoero

Paras pelaaja: Valtteri Kainulainen, hyökkääjä
Nouseva tähti: Eetu Nykänen, hyökkääjä
Päävalmentaja: Mikko Laurikainen

Arvio sijoituksesta: 9

Perustelu sijoitukselle:
Indiansin kokoonpano on vuodesta toiseen melko nuorekas, taitava ja sähäkkä. Joukkueen kokoonpano on ollut viime vuosina sangen kapea ja tiivis nippu, joten iso vastuu on myös kehittänyt nuoria pelaajia urillaan. Ensi kaudella Indians on ehdokas selkeä ehdokas pudotuspeleihin, mutta arviomme mukaan runkosarjasta löytyy kahdeksan kovempaa suorittajaa.

Laurikainen palaa Indiansin ruoriin ja tällä tietoa Indians ei aio pelata kuten viime kaudella, jolloin se puolusti sangen inhorealistisesti läpi kauden. Ensi kaudella Indians aikookin olla aktiivinen pallon kanssa ja pallottomana. Vaikka kärkipelaajat ovatkin kovaa kauraa, niin kokonaisuutena Indiansin nippu ei ole erityisen kova. Pudotuspelipaikka ei olisi yllätys, mutta sen saavuttamiseksi monen asian tulisi loksahtaa kohdilleen ja viime kauden tapaista suvantovaihetta ei voi tulla.

Veikkauksen mestaruuskerroin Indiansille: 100

Lue myös:
Huhumaa: Miesten Salibandyliigan siirtohuhut ja vahvistetut siirrot kaudelle 2017-2018
Tässä ovat miesten Salibandyliigan kauden 2017-18 harjoitusotteluiden aikataulut
Indiansin joukkue valmis tulevaan kauteen – kasassa 21 sopimusta

12 comments

  1. Reeniotteluissa nähty myös tuomas liukolampi, saiko sopparia? Eikös sen faija ole pillifasaanina liigassa?

  2. Loukkaantumiset osuvat yleensä pahasti johonkin joukkueeseen ja heitän arvauksena, että tällä kaudella se on Indians. Ei ole montaa pistettä playoff-paikasta, mutta sijoitukseksi sanoisin 10.

  3. Samaa mieltä Arton kanssa. Indians ei missään nimessä voi menstyä milloinkaan tai jos niin käy niin se on vähintäinki tuuria tai tuomareiden vika. Ostan liput ja maksan kiulut jos Arto on väärässä.

  4. Esport vain voittaa, ei Heimo ikinä vaikka niillä oiskin pari humpuuki mj-peluria. Peli auki!

  5. En minä tule Oilersiakaan kovin paljoa korkeammalle rankkaamaan. Kun puhutaan ihan kärkipelaajista, siis vaikka kaksi parasta hyökkääjää, niin Indians ei välttämättä häviä Oilersille yhtään. Sitten kun aletaan puhumaan kolmosketjujen pelaajista, puolustuspään miehistä puhumattakaan, niin ero onkin jo aika suuri. Ratkaisevana tekijänä pidän sitä, että uskon Oilersin kompastelevan vähemmän kuin Indiansin ja lisäksi tosiaan veikkaan Indiansin olevan tällä kaudella se loukkaantumissuman uhri. Viime kaudella ero oli Oilersin hyväksi viisi pistettä, sanoisin sen olevan aika realistinen ero myös alkavalla kaudella.

    Viime kaudella Indians aloitti viidellä voitolla, tälle kaudelle sanoisin, että lokakuun päätteeksi Indiansilla on enemmän tappioita kuin voittoja.

  6. Kyllä mielestäni jos vertaa Oilersin ja Indiansin kärki hyökkääjiä ja pakkeja niin mennään kyllä ihan tasoissa. Siinä olet oikeassa, että Indiansin materiaali on kapea ja ei kestä kärkipelaajien loukkaantumisia ja muutenkin taitaa pitkälti tämän ykköskentän varassa olla. Veikkaan silti, että Playoff-joukkue.

  7. Arto, mihin veikkauksesi liittyen loukkaantumisiin perustuu?

  8. Perustuu siihen, että se tuntuu osuvan lajissa kuin lajissa joka kausi jollekin. Minun veikkaus yksinkertaisesti on, että tällä kaudella se on Indians. Se voi olla ihan mikä tahansa muukin joukkue, mutta minä veikkaan Indiansia.

  9. Asiantunteva arvio pääkallolta, espoolaisena toivon että Inkkarit ja Oilers menestyvät tällä kaudella.
    Loukkaantumisten tai muuhun foliohattu ennustuksiin en usko.

  10. Jos loukkaantumissumaveikkaus pitäisi tehdä aiempien kausien perusteella, niin Espoo on ihan hyvä veikkaus, mutta ei valttämättä Indians seurana 🙂

  11. Oilersilla tosiaan on loukkaantumisia/muita poissaoloja myös. Sieltä on yksi (ei sama) avainpelaaja suunnilleen koko kauden sivussa.