Ruotsia vastaan liekehtinyt Nico Salo: ”On ollut hyvä fiilis koko päivän”

Nico Salo johti Suomen ykkösvitjan peliä perjantaina. Kuva: Anssi Koskinen

Nico Salo johti Suomen ykkösvitjan peliä perjantaina. Kuva: Anssi Koskinen

Suomi kaatoi Ruotsin perjantaisessa maaottelussa lukemin 5-3. Suomen kaikista maaleista vastasi ykkösvitja, jonka kapellimestari Nico Salo onnistui pelissä tehopistein 1+3.

Salo vastasi Suomen avausmaalista ja syötti 2-0-maalin. Siinä vaiheessa ottelu oli ehtinyt vanheta viisi minuuttia ja 35 sekuntia.

– On ollut hyvä fiilis koko päivän, sellainen rento ja kevyt olo. Tämä oli kuitenkin odotettu peli, kun pääsi kotiyleisön eteen pelaamaan. Saatiin kyllä unelmastartti tälle pelille, Salo kertoi vahvasta alusta ottelun tauottua.

Suomen maajoukkue esiintyi viimeksi heinäkuun World Gamesissa, joka ei sujunut maailmanmestareilta erityisen hyvin ja seurauksena oli turnauksen kolmas sija. Energia Areenalla nähtiin perjantaina hyvin erilaisella peli-ilmeellä varustettu Suomen maajoukkue.

– Oltiin varmasti valmiimpia tänään ja totta kai se huono menestys Puolassa kaiveli. Kyllä se herätti äijät ja antoi varmasti myös kiukkua. Jokainen pelaaja on nyt vetänyt elokuun tosissaan ja halusi näyttää tänään, Salo tiesi.

Salo siirtyi viime keväänä Ruotsin Superliigan FC Helsingborgiin johdatettuaan Classicin kaksi kertaa peräjälkeen Suomen mestariksi. Ensiaskeleet Ruotsissa ovat maistuneet taitavalle sentterille.

– Tosi hyvin olen viihtynyt. Se on mukava kaupunki ja meillä on hieno sekä kova joukkue. On ollut hienoa olla siellä.

Helsingborgissa pelaavat myös maajoukkuekaverit Mika Kohonen ja Juha Kivilehto sekä Petri Hakonen. Suomalaiskollegoista on ollut apua monella tavalla uudessa asuinmaassa.

– Kyllä muut ovat auttaneet todella paljon arjen asioissa. He ovat avittaneet tarvittavien asioiden hankinnassa ja muutenkin olen saanut hyviä vinkkejä muilta siellä elämisen suhteen, Salo kiitteli.

Onko salibandykulttuurissa ollut selkeistä eroja?

– Kyllähän se pelaaminen on vähän erilaista. Siellä puolustetaan vähän tiiviimmin ja pyritään välttämään vastahyökkäyksiä. Siellä pelataan tarkempaa peliä ja puolustus on tiukempaa. Olen kyllä tykännyt siitä ja siellä yleinen taso on sen verran kova, että jokainen vastus on aina paha, Salo paalutti.

Suomi ja Ruotsi jatkavat maaotteluiden merkeissä sunnuntaina Falunissa.

– Tästä on mukava lähteä seuraavaan peliin. Huomenna mennään vähän kylpylään palauttelemaan ja lennetään myöhemmin lauantaina Ruotsiin. Siellä on sitten varmasti kiukkuinen Ruotsi vastassa ja tulevat varmasti 100 kertaa kovempaa kuin tänään ja heidän miehistökin vähän vaihtuu siihen peliin.

Perjantain voitokkaasta esityksestä jäi vielä kuitenkin hiukan parannettavaakin.

– Toisessa erässä olisi voitu olla pallon kanssa parempia. Vähän maltti katosi ja annettiin pallo liian helposti pois. Viimeisen erän olisi voinut hoitaa vähän tyylikkäämmin. Turhaan annettiin pari hassia siinä ja pallo olisi pitänyt pelata turvallisemmin omille, Salo päätti.