Salibandyn ensimmäisen kausikirjan kannessa 1992 paistattelivat Jarmo Perttilä ja Kari Honni maaottelun hulinassa Norjaa vastaan. Ovh 25 markkaa, komeili vieressä hinta.

Josba oli voittanut tuplan miehissä ja Tapanilan Erä I naisissa, Suomi, Ruotsi ja Sveitsi saivat uuden vastustajan, kun Norja debytoi maaottelurintamalla, Perttilä ja Vienola dominoivat miesten ja Minna Nevala sekä Pauliina Jurvainen naisten pistepörssiä. Junioritoimintaa aloiteltiin: kauden mitalisteja olivat muun muassa Bandy Boys, Boltsi Boys, Ruunien Ruunat, Toukolan Salibandy ja Idän Traktor. Juniorimitalistien nimilistoista löytyy muun muassa JP Lehtosen, Jani Kososen ja Jonna Kettusen nimet.

”Ja lopuksi – kirja on myös päänavaus jatkuvalle sarjalle. Tämä ei suinkaan jää ainutlaatuiseksi kappaleeksi. Kausikirja ilmestyy tästä eteenpäin aina kerran vuodessa”, satasivuisen kirjan toimittanut Jukka Tervo lupasi.

Oikeassa ”Jude” oli. Vaikka muoto on muuttunut sähköiseksi koosteeksi, ilmestyi salibandyn kausikirja tänä syksynä jo 25. kerran.

– Välissä oli syystä, jota en tiedä, yksi kausi eli 1994-1995, jolloin ei tehty painettua kausikirjaa, Salibandyliiton tiedotuspäällikkö Markku Huoponen muistaa.

– Se koottiin A4-kopioista ja sisälsi vain sarjataulukot ja pistepörssit ilman toimitettua katsausta. Painoksesta ei voinut puhua, vaan nipusta otettiin muutama sata kopiota.

Idean isä Jukka Tervo vastasi toimitustyöstä ensimmäisissä viidessä kirjassa, sitten sai vuoron urheilukirjailija Mika Wickström. Kun omien kirjojen naputtelu vei Wickströmin mukanaan, on vuodesta 2000 lähtien ollut tämän jutun kirjoittajan vuoro.

Kolmentuhannen kappaleen paperipainos vaihtui bittijonoon

– Painosmäärät seurailivat lajin ja jäsenseurojen kasvua, mutta olivat parhaimmillaankin muistaakseni 3000 kappaletta, Markku Huoponen kertoo.

– Pitkään mentiin siten, että kausikirjaa postitettiin seurojen yhteyshenkilöille yksi kappale per seura. Sen päälle otettiin vielä lisäkappaleita, joita myytiin SLU:n myyntipalvelun kautta. Sieltä sai myös edelliskausien kappaleita innokkaimmille tilastoniiloille.

Vuodesta 2013 alkaen ei koostetta kuitenkaan ole enää painettu paperille.

– Osin painaminen alkoi tuntua vanhanaikaiselta sähköisen julkaisuympäristön vallatessa alaa. Toisekseen kausikirja ei koskaan ollut varsinainen bestseller ja vanhoja kirjoja alkoi kertyä varastoihin siinä määrin, että alettiin miettiä, voisiko sen julkaista vain sähköisenä. Kolmantena tuli sitten kustannustekijä. Sarjatoiminnan laajenemisen myötä kirja alkoi saada paksuuttakin. Viimeisinä vuosina kun kausikirjaa vielä painettiin, se oli jo yli 500-sivuinen järkäle. Ehkä siis jonkinlainen ekoteko myös paperinsäästön myötä.

Historian tallentaminen on lajin yhteinen muisti

Niin uskomattomalta kuin se nykypelaajista tuntuukin, salibandytilastoja ei vielä viime vuosituhannella voinut katsoa netistä.

– Ihan alkuaikoina, kun kausikirjaa ei vielä salibandyssa ollut, ottelutilastoja, pistepörssejä ja sarjataulukoita julkaistiin Salibandy-lehdessä. Lehden tilastoliite oli erittäin luettu samoin kuin nykyään tulospalvelu on salibandy.fi-sivuston suosituin osio. Uskoisin, että kun kausikirja ilmestyy verkkoon, niin aika moni käy tarkistamassa sieltä omat tehomerkintänsä kauden päätteeksi, vaikka elämmekin nopearytmisessä maailmassa, jossa tilastoja seurataan koko ajan, Markku Huoponen sanoo.

– Jossain muodossa toteutettuna kausikirja kuuluu jokaisen lajin perustoimintaan ja dokumentaatioon. Se kertoo, että lajilla on historia, joka pitää kerätä talteen jälkipolville. Liittoon esimerkiksi tulee yhä enemmän tilastokyselyjä seuroilta, jotka ovat laatimassa omia historiikkejaan. Niitä varten tarvitaan tietoja, miten milläkin kaudella on sijoituttu, keitä joukkueessa on pelannut ja millaisilla tehoilla. Mitä enemmän alkaa olla historiaa takana, sitä enemmän kausikirjojen merkitys korostuu, ja lajin historian tallentaminen on yksi liiton tehtävistä.

Oma kokonaisuutensa sitten on pääsarjojen ja maajoukkueiden historiatilastot, joiden kokoamisessa Marko Kilpikoski on vuosien mittaan tehnyt ison urakan.

– Niiden merkitys on must, kun seurataan huippupelaajien uran kehitystä tai miten maajoukkueet ovat pelanneet vuosien saatossa. Itseäni miellyttää kausikirjassa, että sen toimituksellisessa osassa jokainen kausi niputetaan tiiviisti. Muisti on rajallinen, mutta sieltä voi tarkistaa paljon asioita. Se on toimittajille ja muille salibandysta kiinnostuneille hyvä lähdeteos.

Digiaika tuo uhkia ja mahdollisuuksia

Vielä 1990-luvulla saattoi viikkojen ja kuukausienkin päästä ilmestynyt Salibandy-lehti olla ensimmäinen paikka, josta pääsi tarkistamaan illalla pelatun ottelun maalintekijät ja syöttäjät. Nyt tiedot ilmestyvät tulospalveluun sekunneissa, ja samalla on datan tallentamisen rooli muuttunut uutisoinnista historian säilyttämisen suuntaan.

– Kausikirja ei ilmestyessään enää tuo juurikaan lukijalle varsinaista uutta tietoa, kun kaikki merkittävä on jo tarkistettu verkon uumenista. Kirjan ilmestymistä ei enää tarvitse odottaa siten kuin ennen, Markku Huoponen vertaa.

– Kuitenkin aina mietityttää, miten digitaalisessa muodossa olevalle aineistolle voi pahimmillaan käydä. Säilyykö tieto verkossa kuten painetussa kirjassa? Ettei vain merkittävää historiatietoa menetetä palvelimen poksahtaessa, Markku Huoponen miettii.

Muutos paperista biteiksi avaa historian esittämiselle totta kai myös uusia mahdollisuuksia.

– Digiympäristössä kirjan laajuuden hallinta ei ole niin haastavaa kuin painetussa julkaisussa, joten sisältöä on mahdollista kehittää entisestään. Pääsarjoista voisi olla tarjolla vieläkin syvemmälle meneviä tilastoja, ja pitkän aikavälin tilastojen laajuutta voisi miettiä, Huoponen visioi.

– Mietinnässä on myös kausikirjojen parempi liitettävyys osaksi nettisivujamme ja paremmin löydettäviksi esimerkiksi Google-haun kautta. Aineiston saaminen e-kirjapalveluihin voisi edesauttaa sen parempaa tavoittavuutta. Jo nyt 2000-luvun kausikirjoja on siirretty Salibandyliiton käyttämään Issuu-palveluun, jossa ne ovat kaikkien luettavissa.

—

Kommentti: Tämän päivän arki on ylihuomisen historiaa

Tutussa tarinassa mies hautaa arkisen käyttöesineen maahan ja perustelee ihmettelijälle: tuhannen vuoden päästä tämä kapine on arvokasta antiikkia.

Sama koskee tallennettua historiaa.

Vaikkapa salibandyjoukkueen ryhmäkuva on tänään melko itsestään selvä asia, koska kuviahan riittää ja kyllä minä pelikaverini tunnen. Mutta sama kuva on jo 20 vuoden päästä paljon mielenkiintoisempi. Katso, mitkä peliasut ja kampaukset ja miltä minäkin näytin! Entä onko tuota sponsorifirmaa enää edes olemassa ja mitä Mikolle nykyään kuuluu ja mikä tuon ylärivin tyypin nimi nyt taas olikaan…?

Sitä mukaa kuin vuodet vierivät ja muistot haalistuvat, nousee tallennetun tiedon arvo. Ketju alkaa jo oikein merkitystä maalintekijästä, kirjatusta torjunnasta ja tekstiksi tallennetusta hauskasta tapauksesta ja jatkuu tiedon säilyttämiseen.

Ovathan ne tiedot netissä, mutta eri asia on, kuinka kauan. Verkkoon laitettua ei saa sieltä pois, sanotaan, mutta jo tähän ikään on huomannut, kuinka monia julkaistuja mielenkiintoisia tekstejä, kuvia ja tilastoja ei jonain päivänä enää löydykään. Serveri on hajonnut, seuran nettisivut uusittu ja vanhat tiedot jätetty pois tai pahimmassa tapauksessa koko seura nettisivuineen lakannut olemasta.

Siksi on tärkeää kerätä ja tallentaa historiaa myös kootusti.

Tilastojen ja numeroiden lisäksi olisi valtavan tärkeää kirjata muistiin mahdollisimman paljon niitä tarinoita, joita urheilu synnyttää. Esimerkiksi Jukka Tervon täällä Pääkallossakin julkaistut muistelot lajin alkuajoilta ovat korvaamattoman arvokasta perinnettä, joita kukaan ei enää ole kertomassa sitten kun salibandyn pioneerit ovat poissa. Ja vastaavia olisi kerrottavana meillä jokaisella.

Miten saisimme vielä enemmän historiaa talteen ja vieläpä muotoon, joka olisi tulevaisuudessa luettavissa?

Artikkeli ja kommentti: Mika Hilska