SPV-luotsi Koponen harmitteli: ”Emme olleet henkisesti täysin valmiita voittamaan”

SPV:n pelaajiston valtasi kova pettymys. Tommy Koponen näki, että kokemuksesta otetaan vielä tärkeää oppia. Kuva: Juha Käenmäki

SPV:n pelaajiston valtasi kova pettymys. Tommy Koponen näki, että kokemuksesta otetaan vielä tärkeää oppia. Kuva: Juha Käenmäki

Seinäjoen Peliveljet taisteli urhoollisesti Falunin kyydissä, mutta pienet herpaantumiset kolmannessa erässä kävivät kalliiksi.

Kolmanteen erään lähdettiin kutkuttavassa 2–2-tilanteessa, ja välierään paikalle saapuneen Champions Cupin 2470-päisen ennätysyleisön mieliin saattoi jo hiipiä ajatus todellisen jymy-yllätyksen toteutumisesta.

Sitten tuli Alexander Galante Carlström ja naulasi pallo takayläkulmaan, kun päätöserä oli vanhentunut vain 38 sekuntia.

– Galante pääsi heti iskemään, ja vielä harmittavaa oli se, että hän pääsi liikkumaan juuri sinne väärälle puolelle meidän kannalta, SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen kuvaili tilannetta median edessä.

– Eihän siinä kohtaa peli kuitenkaan vielä ratkennut, kaikki oli mahdollista, hän jatkoi.

Juurikin näin – vasta 3–2-maalin jälkeiset tapahtumat olivat ratkaisevia.

Muun muassa Tuomas Mustoselle ja Janne Autiolle aukesi avopaikat lyödä peli tasoihin. Viimeistely kuitenkin ontui, ja sen jälkeen Falun näytti rutiininsa.

– Galanten maalin jälkeen näkyi, ettemme olleet henkisesti ihan täysin valmiita voittamaan. Liigassa noista paikoista meidän äijät laittavat palloa pussiin. Kaverilla ratkaisumiehet onnistuivat tänään, ja meillä eivät, Koponen summasi.

Falunin tähtipelaajat rokottivat hurjalla prosentilla käännöistä lähteneistä hyökkäyksistä. Maajoukkuekenttä eli ykkönen vastasi joukkueensa kuudesta maalista.

60 minuutin jälkeen taululla paloi 7–2-lukemat.

– Olen tosi ylpeä siitä, ettei meillä missään vaiheessa loppunut taistelu. Falun teki vähän kuin SPV:t eli puolusti hyvin, ja meillä ei uponnut mistään. Falun oli välillä yllättävän huono, mutta siinä monille saattoi syntyä harha, että tämä hoidetaan helposti.

Tuttuun tapaansa analyyttisesti esiintynyt Koponen uskoi, että kokemuksesta osataan ottaa vielä paljon tärkeää oppia, kunhan pettymys on ensin käsitelty alta pois.

– Onhan tämä hirvittävän iso juttu kokemuksena joukkueelle. Jokainen tietää, ettei liigassa pelata joka ilta tällaisen yleisön edessä. Pettymyksen nollaus on mietitty niin, ettemme kokoonnu lajiharjoittelun merkeissä vasta kuin ensi perjantaina, hän paljasti.

Koposen rooli koko turnaustapahtuman järjestelyissä on ollut valtava. Tappiosta huolimatta hänestä huikui onnistumisen ilo, kun junioripelaajat hakivat vielä vieressä nimikirjoituksia puoli tuntia välierän päättymisen jälkeen.

– Olen nauttinut tästä kaikesta ympärillä olevasta. Nyt olen äärimmäisen pettynyt tietysti tulokseen, mutta kentän ulkopuolellakin on tehty fantastisia asioita, ”Mr. SPV” myhäili.

Lue myös:
Jättipettynyt SPV:n maalipyssy: ”Pari päivää menee toipuessa”
Kotiyleisölle kova pettymys – Falunin tähdet kurittivat SPV:tä Champions Cupin välierässä

2 comments

  1. SPV:n arvo lienee ollut helpottaa hieman Clasun huomista urakkaa, mutta muuta ei tosta pelistä kyllä objektiivisin lasein voi hyvää sanoa. Onneksi SPV-bussin moottori ei jaksanut kyykkiä tota enempää, olis vähän hiton tylsää, jos tollasella pelillä oikeasti pärjäis.

  2. Ei Speven peliltyylillä voiteta näin reippaasti taidoillaan edelleä olevaa porukkaa. Ei voiteta Clasunkaan materiaalilla.
    Tulokset kertovat aika raadollisesti tasoeron kumamssakin matsissa. Ei siinä selitellä tarvitse. Tok i tappion pitää aina maistua tappiolta.

    Siitä olen tyytyväinen, että Koponen pääsi kerrankin arvoiseensa tapahtumaan parrasvaloihin. Mr. Speve nimitys on todella paikallaan ja ansaittu. Ja hyvissä merkeissä!

    Katsojiakin ihan riittävästi, jos ei aina voi voittaa, nin ei nyt ihan susirumasti ketutakaan.