Liigat

TPS-luotsi murskatappion jälkeen: ”Pelien määrä ja taso Suomessa surullista”

07.10.
2017
6 Kommenttia
3
Liigat

TPS:n hyvä valmistautuminen ennen välierää katosi johonkin pukukoppikäytävällä, totesi päävalmentaja Aki Vilander.

Lauantaina olisi vaadittu jättiyllätys, että Turun Palloseura olisi pystynyt etenemään Champions Cupin finaaliin. Turkulaisten päävalmentaja Aki Vilanderia kuitenkin harmitti kaikkein eniten se, ettei TPS päässyt edes lähellekään haastossa IKSUa vastaan.

Vaikka varhainen aamupeli asetti omat haasteensa välierään valmistautumiseen, mutta piti kaiken olla kunnossa ennen aloitusvihellystä.

– Aloimme valmistautumaan tähän eilisestä asti hyvin. Menimme nukkumaan aikaisin, olimme katsoneet vastustajaa ja se lataus aamupalalla ja kopissa oli joukkueessa hyvä. En tiedä mihin se hävisi tuossa kävelymatkalla pukukopista kentälle, Vilander äimisteli raskaan 1–15-tappion jälkeen.

– Ensimmäisestä minuutista lähtien olimme ihan pihalla. Tuntui, ettei kaksinkamppailuissa kehdattu edes yrittää haastaa. Iso banaani on otsassa.

TPS-luotsin mukaan ottelu lähti väärille raiteille heti, ja hän päättikin käyttää aikalisän jo IKSUn avausmaalin jälkeen. Peli oli juuri ja juuri ehtinyt vanhentua kaksi minuuttia.

Seliteltävää loppunumeroiden jälkeen ei jäänyt.

– Voi olla rehellinen ja todeta, että tänään ei riittänyt. Emme me edes syöttäneet heille niitä maaleja, vaan he tekivät ne itse.

Pettymys paistoi selvästi läpi täksi kaudeksi naisten liigajoukkueen päävalmentajaksi tulleen Vilanderin kasvoista, eikä hän olisi tällaisia numeroita osannut veikata.

– En todellakaan olisi uskonut tällaiseen. Luotin, että lähdetään ihan tasaväkisesti pelaamaan, hän tuskaili.

Hallitsevan Ruotsin mestarijoukkueen IKSUn kausi on lähtenyt hieman vaisusti liikkeelle, sillä se majailee Superliigan kuudentena viiden pelin jälkeen. Tasoltaan se on kuitenkin jälleen ennakkosuosikki taistelemaan maansa mestaruudesta myös tällä kaudella.

Vilanderin mukaan Ruotsin kärkijoukkueen kohtaaminen olikin täysin uutta siihen verrattuna, mihin TPS on Suomen Salibandyliigassa tottunut.

– En halua olla millään tavalla ylimielinen, ja mekin olemme hävinneet kaksi peliä liigassa. Mutta pelien määrä ja taso on Suomessa surullinen asia. Jos vertaa tätä viime viikonlopun liigapeliin, niin ero oli kuin yöllä ja päivällä.

– Tällaisia IKSU-matseja, kun pääsisimme pelaamaan kolme vuotta viikon välein, niin kehittymistä varmasti tapahtuisi. En ole professori vastaamaan siihen, mitä liigan ja liiton puolella mietitään naisten sählyn suhteen, Vilander pohti.

Kokemuksena Champions Cup oli TPS:n nuorelle joukkueelle arvokas.

– Kaikki pelit ovat meille tärkeitä tässä kohdassa – ihan sama keitä vastaan ne ovat. Olemme alkutaipaleella tämän kauden osalta, ja paljon on tullut uusia asioita. Hyvä, että saimme eilen kovan onnistumisen siihen väliin, pääkäskijä sanoi viitaten hienoon puolivälierävoittoon.

Lue myös:
Ruotsin mestari nöyryytti turkulaisia Champions Cup -välierässä

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Anssi Karjalainen
Anssi Karjalainen
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Espoo

Twitter: @A_Karjalainen