Classic kaatoi TPS:n Singaporessa – paikalla 1657 katsojaa

Kuva: Esa Takalo

Kuva: Esa Takalo

Tampereen Classic ja TPS mittasivat toisiaan lauantaina Singaporessa pelatussa ottelussa. Historian ensimmäinen ulkomailla pelattu liigaottelu päättyi Classicin 9-6-voittoon 1657 silmäparin edessä.

Ottelu ehti vanheta 3.28, kun Eemeli Salin riisti pallon TPS-puolustukselta ja tinttasi Classicin johtoon. Tuon jälkeen kului 45 sekuntia, kun Albert Koskinen löi irtopallon TPS-pussiin jo toistamiseen. Classic-myrsky jatkoi vahvoja otteitaan, kun Mikko Leikkanen tinttasi pallon vastustajan yläkulmaan hyvän hyökkäyksen päätteeksi. Ajassa 8.51 Joona Rantala lisäsi vieraiden tuskaa iskemällä jo 4-0-osuman.

TPS:n avausmaali syntyi, kun Olli Kinnunen pelasi maltillisesti Juho Sorrille, joka tinttasi pallon etukulmasta sisään. Seuraavassa vaihdossa Yannick Jaunin naulasi pallon maaliin ajassa 11.37 ja peli oli 4-2. TPS:n maalien välissä oli vain 16 sekuntia. Puoli minuuttia ennen erän loppua Joonas Pylsy iski Classicin viidennen maalin edestä.

Ensimmäisen erän ensimmäinen kymppi oli vahvaa Classicin näytöstä ja pallollinen peli oli selkeästi Classicin heiniä. TPS käytti aikalisän 4-0-maalin jälkeen ja sai pelin parempiin uomiin sen jälkeen. Maalien lisäksi TPS loi parempia paikkoja ja onnistui muutenkin tasapainottamaan omat otteensa.

Maalifestit jatkuivat toisessa erässä. Ensimmäisen vitosen aikana verkkoa venyttivät Classicin Krister Savonen ja Sami Johansson sekä TPS:n Sorri, joten tilanne oli ennen pelin puoliväliä 7-3 25 minuutin pelin jälkeen. Varsinkin Johansson ansaitsee suorituksestaan sulan hattuunsa. Classic pääsi ylivoimalle ennen pelin puoliväliä, mutta maalin iski TPS alivoimalla, kun Kinnunen viimeisteli vastahyökkäyksestä.

Kinnunen vastasi myös 7-5-kavennuksesta, kun TPS käänsi pelin nopeasti Classicin päätyyn ja Kinnunen rynni iskemään reboundin verkkoon. TPS vei toisen erän lopulta nimiinsä maalein 3-2.

Kolmannen erän avausmaali syntyi Salinin väkevällä kääntölaukauksella, joka upposi TPS:n maalin takakulmaan. TPS vyörytti hyvin hyökkäyksiä kolmannessa erässä. Kavennus syntyi ajassa 56.10, kun Sorri viimeisteli hattutemppunsa. Johansson naulasi pallon vielä kertaalleen Pyry Luukkosen selän taakse yhdeksän sekuntia ennen loppua. Kolmas erä oli kaikkinensa tasaista vääntöä, vaikka TPS ajoittain palloa hallitsikin. Kaikkinensa peli oli kuitenkin selkeästi tamperelaisten heiniä.

Ottelun pistenikkareita olivat Pylsy (1+3), Johansson (2+2) ja Sorri (3+1). Classic johtaa miesten Salibandyliigaa. TPS on sarjan kuudentena.

Ottelutilastot

Pelaajien nimikirjoitukset kiinnostivat paikallista yleisöä taistelun tauottua:

Lue lisää ottelusta:
Lauantaina edessä historiallinen liigaottelu – Classic ja TPS kohtaavat Singaporessa
Liigajoukkueilla hyvin erilainen peliin valmistautuminen Singaporessa – ”Tosi iloinen olo olla tällaisessa mukana”

9 comments

  1. Eniten tässä olisi kiinnostanut, että mitä hittoa suomalaiset säbäjoukkueet teki Singaporessa!

  2. Voi itekin pohtia syitä. Yritetään lajia levittää laajemmin. Siinä ainakin yksi syy:D

  3. Junnu#8, se mullakin tuli mieleen, mutta vois sen toimittaja edes mainita jutussa, jos edes itse tietää.

  4. Ei tarvi kauheesti skrollailla taaksepäin pääkallonkaan juttuja kun löytyy syitä ja infoa miksi peli Singaporessa pelattiin. Etsivä kuulemma löytää…

  5. Jos nykyään ei oltaisi niin korrekteja olisit juuri ansainnut itsellesi aasihatun!

  6. Vie peli muualle ja tunnelma kertautuu heti 100* jos ei 1000*. Jokainen mököttäjä ja valittaja ja amatööreistä huutelija voi tässäkin kohtaa taputtaa olkapäälleen! Hyvin me vedetään!!

  7. Myönnetään että ansaitsen aasin hatun :). Kännyllä kun luin niin en vaan jaksanut skrollata tarpeeksi.