VeikkausTV-ennakko: Myötätuulessa liitävälle ErVille vieraaksi vaikeuksissa oleva Indians

Mika Ahosen EräViikingeillä kulkee juuri nyt. Kuva: Esa Takalo.

Mika Ahosen EräViikingeillä kulkee juuri nyt. Kuva: Esa Takalo.

Miesten Salibandyliigassa EräViikingit kohtaa tänään VeikkausTV-kamppailussa Westend Indiansin. Ottelu käynnistyy Vantaan Energia Areenalla kello 18:30.

Lähtöasetelmat:
Kotijoukkue EräViikingit on sarjataulukon sijalla neljä. Se on voittanut peleistään seitsemän ja hävinnyt neljä, keräten näin ollen 14 pistettä. Viime kaudesta kaventunut ja heikentynyt ErVi aloitti kauden tappiolla, voitti sen jälkeen kolme perättäistä ottelua ja hävisi vastaavasti kolmesti putkeen. Sen jälkeen kurssi on kääntynyt pikkuhiljaa vakuuttavammin ja viimeiset neljä ottelua se on klaarannut maalierolla 41-17.

Maalijyvä on siis löytynyt ja tahtipuikkoa ovat heiluttaneet ykköskentän Miko Kailiala (16+7) ja kapteeni Jani Kukkola (9+7). 10 tehopistettä tai enemmän on tehnyt yhteensä seitsemän eri pelaajaa.

Indians puolestaan on taulukossa sijalla yhdeksän. Espoolaiset aloittivat sesonkinsa kahdella voitolla, joita seurasi kaksi tappiota. Sen jälkeen irtosi vastaavasti kolme voittoa, mitä seurasi vuorostaan kolme tappiota. Tällä hetkellä Indians on siis tappioputkessa, eivätkä otteet pelillisesti ole näyttäneet viime kamppailuissa erityisen hyvältä. Potentiaalia taitavasta ryhmästä löytyy, mutta edelleen tekemisen laatu ja taso heittelee, jopa otteluiden sisällä.

Indiansin ryhmästä yli 10 tehopistettä tällä kaudella on paukuttanut kuusi pelaajaa. Heistä tehokkain on ollut Heikki Iiskola (13+10) ja häntä on säestänyt kapteeni Valtteri Kainulainen (9+9).

Pelillisesti edessä on varsin mielenkiintoinen ottelu, sillä ErVi-luotsi Mika Ahosen tavaramerkkinä joukkueineen on ollut läpi historian laadukas pallollinen pelaaminen. Siinä kuitenkin myös Indians on etevimmillään. Joukkueista löytyy paljon taitavia yksilöitä, joten vauhtia, viihdettä ja – yleisön kannalta toivottavasti – maaleja saattaa olla luvassa.

Kuumat ja kylmät:
EräViikinkien Lauri Kapanen on ilmiliekeissä. Viime pelissä SalBaa vastaan tehot 1+5 nakuttanut hyökkääjä on tekemässä todella hurjaa paluuta salibandyliigaan, sillä hän on kerännyt viiteen otteluun tehot 5+5 ja noista kamppailuista vain kolme hän on pelannut kokonaan.

Mollivoittoisesti kolme peliä putkeen pelanneen Indiansin valopilkkuja on ollut Otto Lehkosuo, joka on onnistunut mättämään yli maali per peli -tahdilla. Hän on ollut niitä pelaajia, jotka ovat pystyneet tekemään pisteitä heikommissakin peleissä illasta toiseen. Kokonaisuudessaan Lehkosuo on ollut Indiansin kolmanneksi paras pistemies.

Kummankaan joukkueen maalivahtitilanne ei tällä hetkellä ole paras mahdollinen. Tilastot eivät kaikkea kerro, mutta ErVin Santtu Strandbergin pitäisi olla maajoukkuetason torjuja ja Mikko Kirvesniemen harteilla lepää iso vastuu Indiansin veräjänsuulla, mikäli ”Heimo” aikoo pärjätä.

Kumpikaan ei mahdu maalivahtitilastoissa kymmenen sakkiin ja torjuntaprosentit ovat suhteellisen vaatimattomasti alle 77 prosentin. Tukea ei myöskään ole tullut, sillä Marek Öige (ErVi) ja nuori Tuukka Vesa (Indians) ovat vähäisen vastuunsa torjuneet vielä paljon vaatimattomammin prosentein.

Yhteinen historia:
Viime kaudella ensimmäistä kertaa Salibandyliigassa nähty fuusioseura EräViikingit voitti joukkueiden kaksi ensimmäistä keskinäistä pääsarjakamppailua maalein 11-1 ja 13-7.

Taistelupari:
Miko Kailiala, EräViikingit – Heikki Iiskola, Indians

Miko Kailiala on liigassa jo pidempään maaleja ja pisteitä paukuttanut paukuttanut maajoukkuehyökkääjä, joka oli jo nuorena miehenä melkoinen nuorisotähti pääsarjassa. Heikki Iiskola on omalla tavallaan kuin nuori Kailiala. Hän on vuosi vuodelta vain parantanut tahtiaan liigassa ja tehnyt tuhojaan myös nuorten maajoukkueessa, kuten Kailiala konsanaan. Molemmat ovat joukkueensa ykköspyssyjä ja kummallakin on kasassa 23 tehopistettä. Näiden pelaajien päivän vire vaikuttaa molemmissa joukkueissa, vaikka EräViikinkien puolelta tulitukea enemmän löytyykin.

Kokoonpanot:
Indians huilautti Suomen Cupin ottelussa useita pelaajiaan, joten vähäisetkin kolhut taitavat olla kärsittynä ja akut ladattuina. Myös EräViikingit pääsee peliin ilman sen merkittävämpää miehistövajetta.

Edelliset ottelut:

EräViikingit:
24.11. EräViikingit-SalBa 13-4
17.11. Oilers-EräViikingit 4-5 JA
11.11. Steelers-EräViikingit 6-11

Indians:
24.11. Indians-Steelers 4-8
12.11. SB Welhot-Indians 8-7 JA
11.11. LASB-Indians 6-5

Tulosvetovihje:

Pitkiä ja tehokkaita hyökkäyksiä?

Vastakkain on kaksi pallollisesti taitavaa joukkuetta, jotka kykenevät molemmat hallitsemaan peliä pallon kanssa, mutta myös kääntämään suoraviivaisesti. Odotettavissa voi hyvinkin olla suhteellisen maalirikas ottelu, jossa kurssiaan kääntänyt EräViikingit on ennakkoon vaikeassa tilanteessa olevaa intiaaniryhmää vahvemmilla.

Pääkallo.fin maaliarvio: EräViikingit 8,9,10 – Indians 5,6,7

Ottelun löydät Veikkauksen Tulosvedosta ja Pitkävedosta.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Veikkauksen kanssa.