Video: Peter Kotilainen sai maalihanansa auki – Kajoksisen syötöt silkkaa taidetta

Peter Kotilaisen hartioilta putosi iso painolasti perjantaina ja se näkyi tuuletuksessa. Kuva: Kuvakaappaus videosta

Peter Kotilaisen hartioilta putosi iso painolasti perjantaina ja se näkyi tuuletuksessa. Kuva: Kuvakaappaus videosta

Happee ja Koovee mittasivat toisiaan Salibandyliigan ottelussa perjantai-iltana. Happee ei jättänyt Tamperelaisille saumoja, vaan kotijoukkue vei kahden pisteen potin voittolukemin 8-1.

Alkakaudesta selkävaivoista kärsineelle Peter Kotilaiselle kauden aloitus on ollut hankala. Viime MM-kisoissa hurmannut Kotilainen iski kauden ensimmäiset pisteensä osuessaan kahdesti vieraiden verkkoon. Harvoin tehopisteillä mässäilevä Kaapo Savinainen oli kotijoukkueen tehopelaaja pistein 2+1. Kyseessä olivat Savinaisen toistaiseksi ainoat pisteet tällä kaudella.

Myöskin loukkaantumisesta kärsinyt Pauno Kajoksinen oli kovassa iskussa. Kajoksinen tarjoili kolme maalisyöttöä ja varsinkin Juuso Heikkisen maalin esityö oli komeaa katseltavaa. Koosteen perusteella Kajoksisen ja Kotilaisen yhteispeli oli kiitettävällä tasolla ja lisäosumiakin olisi voinut syntyä.

Happee nousi voiton myötä Salibandyliigan kolmoseksi. Koovee jatkaa sijalla 11.

Ottelutilastot

9 comments

  1. Onnea Taimisto, taisi olla eka liigapiste, siitä se lähtee!

  2. Hiukan on turhan pitkä ”maalikooste” pelistä. Kyllä 9 maalia saisi mahdutettua vähempään kuin 11 minuuttiin.

  3. En pidä tuosta valojen sammuttamisesta maalin jälkeen. Kivempi olis nähdä riemuitsevia pelaajia.

  4. Jokohan olis aika antaa Kajoksisen pojalle näytönpaikka maajoukkueeseen?Mies on ylivoimaisesti taitavin pallonkäsittelijä ja parhaan pelisilmän omaava pelaaja liigasta.oikeastaan käsittämätöntä miten tämän tason pelaajaa ei ole skautattu sinne vielä..Kajoksinen ja Henkka Johansson samaan ketjuun nii kultajuna porskuttaa etiäpäin 🙂

  5. Ei pari tuuri syöttöä vielä maju rinkiin vie. Annetaan miesten hoitaa se homma.

  6. Myönnän kyllä, että Kohoson tilalle menis kyllä. Toki sen tontin voi täyttää vaikka tyttöjen C-Junnarilla