Jokaisen ihmisen elämässä eteen tulee suuria hetkiä, joissa joutuu tekemään vaikean valinnan kahden mielenkiintoisen vaihtoehdon välillä. Yksi oman elämäni tähän mennessä vaikeimmista valinnoista alkoi puhelimen välityksellä tehdystä työhaastattelusta, jonka otin tyylikkäästi vastaan autossa istuen.

Omassa mielessä luonnollisesti penkin alle sujuneen haastattelun jälkeen työnsin koko asian taka-alalle ja keskityin vasta alkaneeseen kesän harjoituskauteen TPS Salibandyn naisten valmennuksessa. Kuukautta myöhemmin harjoitusten loputtua huomasin useamman vastaamattoman puhelu, joita oli seurannut sähköposti yhteydenottopyynnöstä.

Asia valkenee kaikessa makaaberiuudessaan seuraavana aamuna. Tarjolla olisi kolmen kuukauden mittainen työtarjous Lounais-Saksassa, joka on niitä mahdollisuuksia, joista ei hyvällä omallatunnolla pysty tässä iässä kieltäytymään. Naisten Salibandyliigan kausi on ajoitettu alkamaan syyskuussa, joten muutama ottelu jäisi auttamatta väliin, mutta palaisin valmennusrivistöön ennen lokakuussa pelattavaa Champions Cupia. Juhannuksesta alkava harjoitustauko onkin itselleni jälkiviisaana jäähyväishetki joukkueen arkitoiminnalle.

Projekti etenee. Töiden ohella osallistun kesän taktiikkaleirille ja syyskuun alussa lennän Tukholmaan, jossa pelataan harjoitusottelu paikallista Superliiga-joukkuetta, Täby FC:tä vastaan. 8-6-tappio jää itselleni harjoituskauden ainoaksi, vaikka en sitä vielä tiedäkään. Matkustan takaisin Lounais-Saksaan hyvillä mielin – esitys näytti lupauksia herättävältä ja pelin suhteen ollaan aikataulussa.

Keskiviikkoaamupäivällä esimies kutsuu puheilleen. Oletan, että keskustelisimme projektin sulkemisesta. Palaute kahden kuukauden jälkeen on kuitenkin yllättäen se, että töitä pitäisi jatkaa ainakin seuraavaan kesään asti. Päätöstä pyydetään nopeasti, koska muuten heillä on edessä uusi, kiireellinen rekrytointi.

Ajatukset vaeltavat päivän ajan laidasta laitaan. Toisessa vaakakupissa painavat mielenkiintoinen valmennusprojekti, kehittymismahdollisuudet yhden valtion kovimman lajitaktiikkaosaajan kanssa sekä elämässä mahdollisesti ainutkertainen tilaisuus olla mukana Champions Cupissa, yhdessä lajin hienoimmista turnauksista – toisessa taas siviiliuran kannalta lähes paras mahdollinen aihio niin jatko-opintojen etenemiseen kuin merkittävään työkokemukseen mantereen oman alan kärki-instituutiossa.

Elämä on valintoja ja useaan otteeseen olen valinnut rakkaan harrastuksen siviiliuran kustannuksella. Olen matkustanut myöhään talviöisin Helsingistä Turkuun ja päinvastoin pystyäkseni jatkamaan valmentamista sekä täyttämään antamani sitoumukset. Joudun kuitenkin nyt toteamaan, että harjoitusmatka Frankfurtista on liian pitkä ja tässä tilanteessa on pakko ensimmäistä kertaa suhtautua kypsästi ja hyväksyä harrastukseen liittyvien asioiden menettäminen työuran takia.

Illalla ennen töistä lähtemistä ilmoitan esimiehelle, että otan tarjouksen vastaan ja ilmoitan huonot uutiset valmennuskollegalle. Omassa mielessä tunne siitä, että olen tuottanut niin joukkueelle kuin valmennusryhmälle raskaan pettymyksen tuntuu vielä pitkään takaraivossa. Viikon edetessä alan kuitenkin pohtia mikä on lajin nykytila Saksassa.

Etsintä tuottaa lopulta tulosta ja muotoilen sähköpostin paikallisen suurseuran, Frankfurt Falconsin, toimintaa johtavalle ja tiedustelen, olisiko seuralla mahdollisesti käyttöä ylimääräiselle silmäparille. Vastaus on nopea ja saksalaishenkinen: saan luvan seuraavalla viikolla vierailla seuran miesten joukkueen harjoituksissa ja edessä on askel tuntemattomaan uudessa kotimaassa.