Kotimaisissa salibandysarjoissa riittää jännitettävää viikonloppuna – katso aikataulut

Indians on esiintynyt hyvin alkukaudella, mutta nyt espoolaisryhmä palaamaan voittojen tielle neljän pelin tappiokierteen jäljiltä. Kuva: Juhani Järvenpää

Indians on esiintynyt hyvin alkukaudella, mutta nyt espoolaisryhmä palaamaan voittojen tielle neljän pelin tappiokierteen jäljiltä. Kuva: Juhani Järvenpää

Salibandy ystävien pääfokus keskittyy Bratislavan MM-näyttämölle, mutta viikonloppuna mitellään myös useita pääsarjaotteluita miesten Salibandyliigassa ja miesten Divarissa.

Perjantaina Espoossa kohtaa kaksi joukkuetta, jotka kaipaavat voittoja tililleen. Kotijoukkueen toimiva Indians on kärsinyt tappion neljässä perättäisessä liigapelissä ja joukkue on nyt yhdeksäntenä. Espoolaisittain tappiot ovat olleet myös melko kirveleviä, sillä niistä kolme on tullut maalin marginaalilla.

Viime perjantaista lähtien pelitahti on ollut tiivis ja kahdeksaan päivään mahtuu kaikkiaan neljä peliä, joista yksi oli viime sunnuntain cup-tappio NST:tä vastaan. Parannettavaa siis riittää, vaikka esimerkiksi EräViikinkejä vastaan joukkue esiintyikin sangen mallikkaasti.

Loukkaantumisten suhteen epäonninen SalBa on miesten liigan toiseksi viimeisenä. Nyt alla on kahden pelin tappioputki, ja edessä pelit perjantaina sekä sunnuntaina. Jos voittoja ei rupea tulemaan, niin on mahdollista, että suorituksiaan parantanut Steelers voi nousta raumalaisten ohi jo lähiaikoina.

Erikoista SalBan esityksissä on ollut se, että joukkueen hyökkäysosaston pitäisi olla paremmalla tolalla kuin aiemmilla kausilla, mutta toistaiseksi joukkue on iskenyt sarjan vähiten maaleja ottelua kohden (4,3). Puolustuspään isojen menetysten myötä (viimeisimpänä Joni Rokosa) hyökkäyksen olisi onnistuttava jatkossa entistä paremmin.

Lauantaina pelataan yksi liigaottelu ja neljän Divarin kamppailua. Sunnuntai on sen sijaan vilkas päivä, sillä Divarissa ja liigassa väännetään yhteensä 10 peliä. Noista otteluista on tarjolla myös useampi suora lähetys.

Perjantai 1.12.

Miesten Salibandyliiga
18:30 Indians – SalBa Otahalli Fanseat/Elisa
18:30 Nokian KrP – TPS Raholan lk VeikkausTV

Miesten Divari
18:30 EräViikingit Akatemia – Loviisan Tor Mosahalli

Lauantai 2.12.

Miesten Salibandyliiga
18:00 Steelers – SPV Elenia Areena

Miesten Divari
15:30 M-Team – SB Vaasa Ruskeasuo 4
17:00 Josba – NJ Joensuu Areena
18:00 ÅIF – O2-Jyväskylä Sipoo Areena
18:30 LNM – Tiikerit Zemppi Areena

Sunnuntai 3.12.

Miesten Salibandyliiga
17:00 Oilers – SPV Tapiolan UH Fanseat/Elisa
17:00 SalBa – Nokian KrP Rauman Kauppaoppilaitos
18:00 OLS – LASB Kastelli VeikkausTV
18:00 Steelers – Happee Elenia Areena Fanseat/Elisa
18:30 Koovee – EräViikingit AutoCenter Areena ISTV

Miesten Divari
16:00 Josba – Tiikerit Joensuu Areena
16:00 FBC Turku – Loviisan Tor Sport Garden
16:30 LNM – Karhut Zemppi Areena
17:00 EräViikingit Akatemia – SB Vaasa Mosahalli
18:00 Blue Fox – ÅIF Tähtihalli Uusikaarlepyy

Ottelut joista on tarjolla nettilähetys on lihavoitu.

Lue myös:
VeikkausTV-ennakko: Singaporesta kotiutunut TPS haastaa KrP:n Raholassa
Suomi aloittaa lauantaina kultajahdin Slovakiassa – näin seuraat MM-kisoja