Salibandyn sääntöihin tulossa muutoksia – pallo saa jatkossa liikkua taaksepäin rankkarissa

Salibandyrankkareiden säänöt muuttuvat. Kuva: IFF

Salibandyrankkareiden säännöt muuttuvat. Kuva: IFF

Ruotsalaislehti Innebandymagazinetissa kerrottiin keskiviikkona, että salibandyn sääntöihin on tulossa muutoksia ensi kaudeksi. Säännöt astuvat voimaan ensi vuoden heinäkuussa.

Kansainvälinen salibandyliitto IFF oli tehnyt päätöksiä Bratislavan MM-kisojen aikaan. IFF:n pääsihteeri John Liljelund avasi Pääkallo.fille olennaisimpia sääntömuutoksia.

– Jos pallo osuu päähän, niin siitä tulee tästä lähtien vapaalyönti, eikä enää kahden minuutin jäähyä. Rangaistuslaukauksessa sääntö muuttuu siten, että pelaajan pitää liikkua eteenpäin ja pallo saa liikkua ihan minne sitä huvittaa. Tarkka määritelmä tästä rankkarista opetetaan IFF Way of Refereeing -ohjelman kautta, ja opetusmateriaali valmistuu maaliskuussa. Sääntöhän astuu voimaan 1.7.2018, Liljelund avasi.

Rankkarisääntö on aiheuttanut eniten hälyä, sillä sen myötä esimerkiksi ilmaveivaaminen on helpompaa. Itse pelin kannalta astuu voimaan myös yksi mielenkiintoinen sääntö.

– Kolmas sääntö on aktiivisuussääntö. Mikäli joukkue jää ikään kuin makaamaan oman maalin taakse, niin tuomarin pitää varoittaa, ja jos ei joukkue ei siltikään lähde liikkeelle, niin siitä seuraa vastustajalle vapaalyönti ikään kuin pelin viivyttämisestä. Tilanne on sama kuin siirretyn rangaistuksen aikana, eli pelitavan tulee olla aktiivinen, Liljelund kertoi.

Tässä tilanteessa ei kuitenkaan lasketa sekunteja?

– Ei, kelloa ei ruveta katsomaan. Seuraava ajatus olisi voinut olla se, että olisi ruvettu puhumaan hyökkäysajoista, mutta se on suhteellisen vaikea ja monimutkainen juttu siksi, että ei ole sellaista välineistöä, eikä valmiutta. Siinä olisi myös iso riski, että menee lapsi pesuveden mukana. Katsotaan miten tuo toimii.

Kansainväliset säännöt saattavat jatkossa muuttua tiuhempaan tahtiin.

– Olennainen juttu jatkoa ajatellen on myös se, että sääntöjä on muutettu ennen neljän vuoden sykleissä ja jatkossa niitä voidaan tarkistaa kahden vuoden välein. Sääntötyöryhmässä on jatkossa mukana yhä useampi taho. Nykyisin on siis sääntötyöryhmä, jossa on mukana neljän suurimman maan edustajat. Mukana on urheilijoita, erotuomareita, valmentajia ja he voivat arvioida minkälaisia sääntömuutoksia tarvitaan. Suomesta ryhmässä on mukana Pasi Kylmämaa, Liljelund päätti.

Lisäys 15.12. klo 10.26: Eilen asiasta ei ollut varmuutta, mutta kahden minuutin ”tuplarangaistus” rankkareiden osalta on myös poistumassa säännöistä. Eli epäonnistunutta rankkaria ei enää seuraa kahden minuutin ylivoima.

51 comments

  1. ”– Jos pallo osuu päähän, niin siitä tulee tästä lähtien vapaalyönti, eikä enää kahden minuutin jäähyä. Rangaistuslaukauksessa sääntö muuttuu siten, että pelaajan pitää liikkua eteenpäin ja pallo saa liikkua ihan minne sitä huvittaa.”

    Eli kippilämäinen pyörähdys on sitten kielletty? Siinähän pelaaja liikkuu taaksepäin….

  2. Toivottavasti olisi pila… Huonoja sääntömuutoksia!
    Salibandy ei tarvitse enempää aktivoimista!

  3. Aktiivisuussääntö hyvä, saadaan pääsarjoista pois tyhmät maalin takana kökkimiset, viihde arvo kasvaa. Ihan sama mitä tämä vaikuttaa höpösarjoissa!

  4. Varmasti poistaa epäselkeät tilanteet rankkareista, mutta näin maalivahtina vähän pelottaa, että kaikki mitä on opetellut rankkareiden torjumisesta menee uusiksi. Enää ei hyvillä saksilla pärjää, kun veivimake vie pallon samantien 3m taaksepäin ja tökkää sit ohi. Tai sit joku veivimake veivaa sitä palloo ees taas sillä tahilla ettei mitää jiitä. Myös erittäin vaikeita torjuttavia saattaa tulla kun aletaan vetää kunnon inswiippereitä siitä nenän edestä.

  5. Siitä, että pallo osuu päähän, ei tähänkään mennessä ole tuomittu kahden minuutin rangaistusta.

    ”605 Kahden minuutin joukkuerangaistuksen aiheuttavia rikkeitä

    15) Kenttäpelaaja pysäyttää pallon tai pelaa palloa kädellään, käsivarrellaan tai päällään.”

    Hyvin on kv. liiton pääsihteerillä lajin säännöt hallussa.

  6. Aktiivisuussääntö on ihan tyhmä. Pistelaskusysteemi Suomessa sen on aiheuttanut. Ja vastustaja voi ajaa sen kaverin maalintekotreeni pois. Taas tyhmyillään.

  7. Olis nyt päätetty että jos tulee epäonnistunut rankkari niin siitä ei palkita ylivoimalla. Naurettava sääntö nykyään.

  8. Sääntämuutokset ok, aktiivisuussääntö todennäköisesti muuttuu vielä tiukemmaksi. Liian usein vielä pelleillään omalla puolella pakki-pakki leikkiä ja pelataan muka pallollisina.

  9. Sääntöjä! Rankkari etenkin, taaksepäin ihan perseestä ollut aina! Aktiivisuus myös hyvä, ei tää tarkoita rauhoittamista, vaan selkeetä passailua, mikä pilaa monet erän ja pelin loput. Hyvä että liitoissa ollaan hereillä, toisin kuin täällä itkupalstoilla. Nää veivipelot etenki ihan vitsi

  10. Hyviä uudistuksia ja todella hyvä, että uskalletaan jatkossakin tehdä muutoksia nopeampaan tahtiin. Jos joku uudistus menee perseelleen, niin muutetaan sitä sitten taas seuraavaksi. Pahempaa olisi se, että ei uskalleta tehdä mitään uudistuksia, kun pelätään liikaa niiden vaikutusta peliin.

  11. 1. Päällä pelaamisen salliminen johtaa todennäköisesti ikäviin tilanteisiin, kun kaksi pelaajaa tavoittelee samaa palloa päällään.
    2. Aktiivisuus on pallottoman joukkueen vastuulla. Aivan järjetöntä mulkata luonnollista taktista evoluutiota lisäsäännöillä.
    3. Rankkarit jakaa tunteita jo nyt. Kun aiemmin purnattiin kohtalaisen helposti valvottavan pallon eteenpäin liikkumista, tulevaisuudessa purnataan paljon vaikeammin määtiteltävää pelaajan liikettä sekä korkeaa mailaa.
    Odotan tulevia koulutuksia mielenkiinnolla. Mikä kehonosa suorittajalla ei saa liikkua keskiviivaa kohti? Oletan, että jalat.
    Rankkareiden tuomitseminen muuttuu täysin lose-lose meiningiksi. Riita tulee 3/4.

    Uskottava urheilulaji ei muuta sääntöjään koko ajan.

  12. Erinomaisia uudistuksia hienolle lajille. Uusien sääntöjen mukaiset rankkarit top-listoineen sopivat hyvin tähän someaikaan. Ties vaikka YLE näyttäisi joskus. Ajan pelaaminen maalin takana saakin loppua. Toivottavasti maalivahdit eivät nyt jää kuitenkaan aivan altavastaajiksi rankkareissa.

  13. Korjaus edelliseen. Päällä pelaamista ei siis olla hyväksymässä. Luin jostain muusta lähteestä ensin väärin. Tämä muutos on neutraali.

  14. Tulispa se molarille nosto takaisin,sais pikkusen paremmin peliä auki.

  15. Ite diggaan iha pirusti, koska multa on monta kertaa hylätty rankkari, ku oon laukomas ja pallo menee ehk 2cm taaksepäin.

  16. Pääpelisääntö hyvä. Kaksi muuta sääntöä aivan kauheat. Rankkareissa ei käytännössä ole veskalla enää mitään mahdollisuuksia ellei sitten tyrmää pelaajaa.

  17. No ainakin loppuu se typerä pomppiminen edestakaisin niissä rankkareissa 😀 saa nähdä tuleeko kismaa jos astuu esim sivulle vähän viistoon 8) mut odotan itse ainakin hienoja riplailuja ja veivejä rankkareihin. Ne mielestäni kuuluvat sählyyn ja ovat mukava lisä

  18. ”Tytille: taaksepäin ja takaperin on eriasia.”

    On on, mutta jos hän pyörähtää, niin hän liikkuu taaksepäin (tottakai pallo jatkaa liikettä). Eli onko tuo tulevilla säännöillä kielletty? Ja tosiaan viittaan FIN-SUI pelin rankkariin.

  19. Kikkailulle loppu, uusi rangaistuslaukaus:
    Mokke maalivahdin alueella ja laukaus maalialueen ulkopuolelta, suoritukseen aikaa 5 s.

  20. Kaikki paitsi rankki homma on hyvä ajatus.. + päähän jos osuu edes vahingossa siitä pitäisi tulla Vapari.. . Ärsyttää kun tuomarin kanssa pitää aina väitellä oliko tahallinen vai kun aika usein se on!

  21. Koitetaan nyt pitää lajin identiteetti omana. Unohdetaan noi kiekko peesaukset. Ainut muutos mitä tarvitaan, on toistuva väärä pelitapa takaisin.
    Nyt ollaan kyllä myymässä itseämme. Ei hyvä!

  22. Hyviä muutoksia. Innolla odotan uusia rankkareita ja sitä miten tulkitaan pelaajan eteenpäin menemistä. En usko että päälläpelaamisen muuttaminen vapariksi lisää päälläpelaamista ja siitä kautta loukkaantumisia kunten nimimerkillä TUOMARI kirjoitti. Itselleni ei tulisi mielenkään yrittää pelata päällä palloa tarkoituksellisesti koska vastustaja saisi kuitenkin vaparin.

  23. Tällä sääntöuudistuksella koko rankkari menettää merkityksensä kun palloa ladotaan uuniin n. 99% varmuudella. Mukava kattoo jotain loputonta rankkarikisaa kun kummankin jengin veskat käy vuorotellen menettämässä hermonsa ja ratkasu saadaan vasta kun joku laukoja onnistuu kaatumaan omiin jalkoihinsa. Sama kun ammuttais rankkarit tyhjään maaliin, ei niitä kukaan ota kiinni kun saa käytännössä tehdä mitä vaan.
    Aivan ääliömäinen uudistus.

  24. Ihan hyviä. Yksi lisäys. Jos näillä säännöillä rankkari epäonnistuu, ei pitäisi tulla jäähyä. Moken torjuntamahdollisuus pienenee niin että ei enää JÄÄHYÄ

  25. Toistuvasta väärästä pelitavasta hävisi vain syykoodi ja näyttö. Siellä se on edelleen säännöissä kohta 605/19: Joukkue rikkoo peliä systemaattisesti syyllistymällä toistu­viin vapaalyönnin aiheuttaviin rikkeisiin.

  26. Pallon päähän osumisella tarkoitetaan nyt ilmeisesti päällä pelaamista.

    Rankkarisääntö mietityttää kyllä, ei muutakuin kunnon kuppimaila rankkuja varten jollekin spesialistille ja veskalla ei enää käytännössä palaakaan. No, eiköhän se testaamalla selviä, hyvä silti että uskalletaan kokeilla ja lajia kehittää.

  27. Rankkari sääntö .Ai hittolainen minkä teitte. Sähly hieno laji . Millä te kaikki tasaarvoisesti.
    TUMARIT luette sääntöjä onko kikka 69 rajamailla. Ette muutenkaan lue korkeata mailoja.
    On hienoa pelaajat kehittyy, mutta kikka69 ei kuulu tähän. Pallo liikkuu eteenpäin.

    -Anteeksin My

  28. On sata kertaa helpompaa seurata liikkuuko pallo taaksepäin, kuin se liikkuuko pelaaja eteenpäin. Mistä se lasketaan liikkuuko pelaaja eteenpäin? Pitääkö seuraavan askeleen olla eteenpäin edellisestä paikasta missä toinen jalka osui maahan? Navan korkeudelta? Hartiat? Aivan käsittämätön muutos, mikä tulee aiheuttamaan takuuvarmasti enemmän spekulaatioita kuin nykysääntö.

  29. Olisivat poistaneet sen pykälän et kehikon siirtämisestä tulee rankkari, kun ei se kehikko ole ennenkään estäny maalia tekemästä.. vai onko säännöt muuttuneet jo n8in että maaliviivan siirtämisestä se rangaistus olisi pitänyt tulla on iha. Old school..? 😀

  30. IFF jahtaa olympialajin statusta niin kiihkeästi, että sääntömuutoksia tullaan taatusti näkemään lisää nyt 2 vuoden välein, ja voin lyödä hyvän salibandymailan verran vetoa, että 4 vs. 4 sekä pienemmät kentät tulevat joku kauhea päivä sääntöihin,koska käsipallo tai koripallokenttiä on maailmalla runsaasti enemmän kuin täyden säbäkentän mitat omaavia kenttiä. Kaikki tämä ja paljon muuta muutetaan lajin kasvun nimissä. Toivon mukaan pelin syvin sielu ei muutu pahasti tulevaisuudessa. Ja uusi rankkarisääntö tulee aiheuttamaan taatusti tiukkoja tilanteita tulevaisuudessa.

  31. Veskareille räpylät käteen+panssarit.Saadaan maalimääriä pienemmäksi 🙂

  32. ”Tarkka määritelmä tästä rankkarista opetetataan IFF Way of Refereeing -ohjelman kautta, ja opetusmateriaali valmistuu maaliskuussa.” Äkkiseltään tuntuu että kyllä pelaajan liikesuuntaa on helpompi seurata kuin pallon. Jos nyt vaikka ihan tossuja katsoo toinen tuomari, niin ei kukaan niin nopea ole steppaamaan etteikö näkisi liikkuko ne eteen vain taaksepäin. Ja toinen asia on miten tarkaksi tuo sääntö määritetään. Selkeät taka-askeleet otetaan pois, muttei sentin mitalla katsella?

  33. Rankkari- ja aktiivisuussäännöt luokattomia. Aktiivisuussääntö eritoten, sillä kasvattaa sumputuspelin mahdollisuuksia ja nimenomaan tappaa sitä pallolla pelaamista. Jos haluat pelistä aktiivisemman, nosta karvausta. Lisäksi tämä luo entisestään todennäköisyyksiä junioreille voittaa passiivisen puolustamisen avulla ja heikentää kehitystä voittamisen halun takia.

    Rankkarisääntö myös karmea. Tuo ne ällöttävät ilmaveivit takaisin ja jättää maalivahdin vaille mahdollisuuksia. Toivottavasti hyökkääjän liikettä tulkitaan sitten niin, että vauhti ei saa olla matelua.

    Pääpelimuutos sentään positiivinen.

  34. ”Selkeät taka-askeleet otetaan pois, muttei sentin mitalla katsella?”

    Noudetaan sillai sääntöjä muuten tarkasti muttei sentin tarkkuudella?

  35. Tuplarangaistukseb poistuminen hyvä nyt, kun kun rankkareiden onnistumisprosentit tulevat nousemaan. Vanhalla säännöllä olisi ollut hyvä, jos rikottu joukkue saisi välitä, ottaako rankkarin vai ylivoiman.

  36. Henkilökohtaisesti toivon, että kuitenkin tuomarit käyttävät pelisilmää rikotun joukkueen hyväksi valitessaan rankkarin ja jäähyn väliltä. Esimerkiksi johtavalle joukkueelle varmaan mieluummin kelpaa kahden minuutin ylivoima ottelun lopussa kuin rankkari ilman ajan kulumista.

  37. Tytti: Nyt tarkkana. ”toinen asia on miten tarkaksi tuo sääntö määritetään”

    Sääntöähän ei olla vielä julkaistu ja kuten esim. aktiivisuussääntö, sitä ei tulla kellottamaan sekuntikellolla. Sääntöä noudatetaan aina tarkasti, mutta se ei vielä kerro siitä miten se on kirjoitettu sääntökirjaan ja miten sitä tullaan tulkitsemaan.

  38. Osaa englantia, niin rankkarissa lukee continuos movement, eli jos tätä tulkitaan yhtään järkevästi enää ei voi rankussa pysähtyä, vaikka pallo liikkuu, eli hyvään suuntaan menee. Tuplarankku myös hyvä poistaa.

  39. ”…the player and the ball are not allowed to come to a full stop or change direction away from the goal cage simultaneously.”
    Tuo liiton uutisesta. Tarkoittaa siis, että pelaaja tai pallo saa mennä taaksepäin, kunhan eivät tee sitä yhtä aikaa?

  40. Tarkoittaa siis. että pelaaja ja pallo eivät saa vaihtaa suuntaa poispäin maalista samanaikaisesti. Eli molemmat sekä pallo että pelaaja saavat mennä taaksepäin kunha eivät aloita liikettä taaksepäin samaan aikaan. 😀

  41. Aikoinaan 90-luvun lopulla kun salibandy alkoi muuttua oikeaksi urheilulajiksi ja tekninen taso suorastaan räjähti, moni laji-ihminen ymmärsi hyvin että peli on taktisesti paljon lähempänä koripalloa kuin jääkiekkoa. Nyt kun katsoo huippusalibandyä, tilanne on vielä selvempi. Siihen nähden sääntömuutokset ovat olleet suorastaan mitättömiä, nämä ovat askeleita oikeaan suuntaan. Ei isoja harppauksia, mutta askeleita.

  42. Rankkarit ovat vihdoin selkeitä ja saadaan uusia variaatioita. Päällä pelaamisesta tulee vapari(huom!) eli ei ole sallittua, eli ei tule mitään jalkapallomaisia päällä pelaamisia…. aktiivisuus sääntö on sitten vähän outo mutta semmonen on myös jääkiekossa, jos joukkue pitää vaan kiekkoa omalla alueella paikallaan niin siitä seuraa b piste aloitus.

  43. Rankkarit selkeämmäksi? Päinvastoin! Miten seuraat eteneekö pelaaja eteenpäin vai ei? Pallosta sen näkee 99% varmuudella, jos se menee taakse tai pysähtyy, pelaajan seuraaminen on aivan mahdotonta. Tulee vaan lisää itkua. Mistä se pelaajan liike taaksepäin mitataan? Askeleista? Lantiosta? Hartioista? Ei ei ei… pari vuotta tätä katsellaan, sitten palataan vanhaan, epäilen mä!