Suomi kaatoi Tshekin MM-kisojen avauspelissä – jokaiselle osumalle löytyi eri tekijä

Elina Kujala iski Suomen avausmaalin Tshekkiä vastaan. Kuva: Mika Hilska

Elina Kujala iski Suomen avausmaalin Tshekkiä vastaan. Kuva: Mika Hilska

Suomen ja Tshekin naisten maajoukkueet kohtasivat lauantaina naisten MM-kisojen alkusarjan ottelussa Slovakian Bratislavassa. Suomi oli ottelussa vahvempi maalein 5-1.

Ensimmäisellä vitosella ei vielä maaleja nähty, mutta Elina Kujala vei Suomen johtoon puolustajan paikalta ajassa 6.05. Suomi oli ensimmäisessä erässä pallollisesti hallitsevampi osapuoli, mutta lisämaaleja ei nähty. Tshekillä oli alkuun selkeitä vaikeuksia, mutta joukkue sai luotua muutamia maalipaikkoja erän loppua kohden. Ensimmäinen erä oli kaikkinensa tasainen.

Toisen erän ensimmäinen kymppi meni maalittomana, vaikka molemmilla joukkueilla oli muutamia paikkoja. Sinivalkoisten 2-0-osuma syntyi, kun Laura Manninen purjehti omasta päästä puolen kentän yli ja laukoi ohi Jana Christianovan ajassa 33.39. Maali oli Mannisen ensimmäinen MM-tasolla.

Erityisesti erän alkupuolella Suomella oli hiukan vaikeuksia pallollisen huolellisuuden kanssa. Hyökkäyspeli kuitenkin parani hiukan erän loppua kohden ja muutamia hyviä maalipaikkoja aukeni. Puolustuspeli oli hyvällä tolalla, eikä Tshekki päässyt juurikaan maalipaikoille.

Suomen kolmas maali syntyi hyvän hyökkäyksen myötä ajassa 44.29. Jenna Saario pelasi pallon keskustaan Veera Kaupille, joka laukoi hyvän kudin. Pallo jäi lopulta pyörimään maaliviivalle, josta Mira Wickman iski pallon Tshekin nuottaan. Myös Wickmannille maali oli ensimmäinen MM-kisoissa.

Tshekin avausmaali syntyi, kun SB-Prota edustava Denisa Ratajova toi pallon ylös ja tarjoili maalipaikan Eliska Krupnovalle, joka rikkoi Tiltu Siltasen nollapelin ajassa 48.46. Suomen 4-1-maalin viimeisteli Karoliina Kujala, kun Tshekki pelasi ilman maalivahtia. Suomen viides maali syntyi 10 sekuntia myöhemmin ja se merkittiin Mia Karjalaisen nimiin.

Kolmas erä sisälsi suomalaisittain parempaa hyökkäyspeliä. Pallollinen hallinta oli kuitenkin edelleen Suomen heiniä. Vaikka esitys ei ollut ihan paras mahdollinen, niin Suomi oli pelissä parempi ja ansaitsi voittonsa.

Suomen MM-turnaus jatkuu sunnuntaina klo 17, jolloin vastaan astelee Norja. Yle TV2 näyttää myös tuon ottelun suorana.

Ottelutilastot
Ottelukuvat

6 comments

  1. Tuttua touhua. Kujalat on megahyviä aina näissä mj-peleissä, sen sijaan classic -kentälle jäi kyllä parannettavaa. Itseasiassa näin se on menny viime kisoissakin. Jotkut pelaajat vaan saa kaiken irti kansainvälisissä kisoissa, kaikki ei.

  2. Näin on! Ja onkohan Kujalat Suomen parhaat – kuitenkin! Pieni kilpailu Clasun pelaajille majuun tekisi terää! Ei olisikaan niin itsestään selvää, että aina pääsee!

  3. Oon huomannu että classicin pellaajat yleensä tekevät vaan maaleja huonoja maita vastaan.. Mistäköhän johtuu?? onneks löytyy esim. Kaupit ja kujalat sekä muita jotka ratkovat tiukempiakin pelejä.

  4. Nyt on Suomella hyvä joukkue kasassa! Paras ikinä! Pari vuotta sitten oli vielä loukkaantuneiden tilalla aika kuraa, nyt huippupelaajia ihan jokainen!!

  5. Noniin ja sama kaava jatkuu tänäänkin norja-pelissä. Kujalat, Veera Kauppi liekeissä. Pitäiskö ns ykköskenttään jo pikkuhiljaa tehä muutoksia??

  6. Kakkoskujalan meno on jokseenkin hankalan näköistä kentällä.