Sveitsin liiga palaa joulutauolta loppiaisena – yllätyksiä pudotuspeliviivan tuntumassa

Tatu Väänäsen Wiler totutusti Sveitsin liigan kärjessä. Kuva: Fabian Trees / Unihockey.ch.

Tatu Väänäsen Wiler totutusti Sveitsin liigan kärjessä. Kuva: Fabian Trees / Unihockey.ch.

Sveitsin salibandyliiga NLA siirtyi joulutauolle 17. joulukuuta. Sarjaa on pelattu nyt 15 kierrosta.

Sarjaa johtaa 38 pisteen voimin Tatu Väänäsen edustama SV Wiler-Ersigen, joka on pelannut tuloksellisesti varsin vakuuttavasti. Wiler on hävinnyt kaudella vain kahdesti ja maaliero on 43 osumaa plussan puolella.

Toisena on jopa hieman yllättäen Tigers Langnau. Langnau on toki laadukas joukkue, jota johdattaa Ruotsin maajoukkuekapteeni Johan Samuelsson, mutta ennen kauden alkua voitiin ennakoida sille kenties aiempaa vaikeampaa sesonkia muutaman pahan menetyksen myötä.

Joukkue on kuitenkin osoittanut tasonsa ollen 15 pelatun kierroksen jälkeen kakkossijalla, viisi pistettä Wileriä perässä maalierolla +30. Joukkueen paras pistemies on ollut pistepörssin neljäntenä keikkuva Simon Flühmann (tehot 18+14=32), joka on osoittautunut oivaksi vahvistukseksi.

Köniz on pisteen päässä tiikereistä kolmannella sijalla. Maaliero on kahdeksan maalia Langnauta parempi. Joukkue on onnistunut kenties hieman oletettua paremmin, vaikka toki viime vuosina Köniz on profiloitunut yhdeksi sarjan kärkiryhmistä. Könizin pistetehtailua on johtanut sarjassa kolmanneksi eniten pisteitä tehnyt Jan Zaugg tehoin 19+15=34.

Taulukon neljäntenä oleva GC Zürich puolestaan on paperilla kenties kovin haastaja mestaruuden suhteen Wilerille, mutta vielä ei ole joukkueen meno niin vakuuttavaa kuin voisi olettaa. Joukkue on kerännyt 15 pelissä tililleen 28 pistettä. Maaliero toki on sarjan paras, +47, mutta se ei sinänsä ihmetytä, kun katsoo GC:n tulivoimaa. Zürichin ykköspyssy on ollut oletetusti koko sarjan pistetilastoa pistein 25+16=41 johtava Joël Rüegger.

Jarkko Nurmela on tärkeässä roolissa Malansissa. Kuva: Erwin Keller / Unihockey.ch.

Viidentenä oleva Alligator Malans on niin ikään pelannut ehkä aavistuksen alakanttiin Könizin ja Langnaun aavistuksen yllätettyä. Malans on pisteen GC:tä perässä viidennellä sijalla ja maaliero on 32 osumaa heikompi. Malans on tuttuun tapaan onnistunut tehojen valossa melko laajalla rintamalla, mutta kukaan ei keiku aivan kirkkaimmassa kärjessä. Yli 20 pistettä ovat takoneet kuitenkin Dan Hartmann, Remo Buchli, sekä joukkueen suomalaisvahvistus Jarkko Nurmela.

Kuudentena keikkuu HC Rychenberg Winterthur, jossa kokenut ulkomaalaisosasto on jälleen kerran operoinut hyvällä tasolla. Fredrik Holtz on takonut 31 tehopistettä ja Mikko Hautaniemi on kompannut 29 pisteellään. Joukkueessa pelaavat suomalaisnimistä myös Niklas Niiranen ja Kari Koskelainen, sekä Ruotsin maajoukkueesta tuttu Rasmus Sundstedt.

Mikko Hautaniemi on saanut tuulettaa tälläkin kaudella useaan otteeseen. Kuva: Damian Keller.

HCR on kuitenkin pelannut epätasaisesti ja ailahdellen ja joukkueen maaliero onkin yhdeksän maalia pakkasella. Rosteri on kapea ja se voi vielä loppukaudesta näyttäytyä selkeämmin, mutta laatua ja kokemusta kärkiyksilöistä toki löytyy yllin kyllin. Eroa on viidentenä olevaan Malansiin viisi pistettä.

Pirteä yllätys on ollut sarjaan täksi kaudeksi noussut Zug United, joka on 15 pelistä kerännyt 20 pistettä, mikä riittää seitsemänteen tilaan. Zugin maaliero on vain pari osumaa heikompi kuin Winterthurilla ja ongelma pitkässä juoksussa on tämänkin ryhmän kohdalla kapea materiaali. Siitä huolimatta joukkue on osoittanut kuuluvansa pääsarjaan.

Tshekkiluotsi Radim Cepek (kesk.) huutaa kentälle, Aki Hietanen (oik.) seuraa tilannetta. Kuva: Michael Peter / Unihockey.ch.

Ykköspyssy Billy Nilsson on takonut 29 maalia ja 11 maalisyöttöä, mikä oikeuttaa pistepörssin toiseen sijaan. Hän onkin ollut ja tullee olemaan kevätkaudellakin joukkueen henki ja elämä, sillä seuraavat pistenikkarit ovat onnistuneet tekemään vain alle 20 tehopistettä. Joukkuetta edustaa myös suomalaispuolustaja Aki Hietanen.

Kahdeksantena on Waldkirch-St. Gallen, joka ylsi viime kaudella melkein pudotuspeleihin. Tuota pidettiin silloin sensaationa. Päävalmentaja Fabian Arvidsson tekee kuitenkin edelleen nuoran ryhmänsä kanssa mainiota työtä ja tällä hetkellä joukkue taistelee jälleen playoff-paikasta. Se on pisteen Zugia jäljessä. Joukkueen pistetehtailua ovat johtaneet 30 pistettä tehnyt Roman Mittelholzer, sekä 28 pistettä tehnyt Chris Eschbasch.

Fabian Arvidsson on tehnyt hyvää työtä WaSan kanssa. Kuva: Michael Peter / Unihockey.ch.

Alkukauden isoin floppi löytyy sijalta yhdeksän. Vain 16 pistettä kasaan saanut Chur vahvistui kauden alla ja siltä oli lupa odottaa senkin puolesta paljon, että viime keväänä Malans kampesi sen vasta puolivälierien seitsemännessä pelissä kesälomille.

Vaan vanhoihinpa ei voi tuudittautua ja Kalle Keskitalon edustama Chur on tällä hetkellä vaarassa jäädä ulos playoffeista kokonaan, mikäli kurssi ei käänny. Piste-eroa ei ole toki kuin kolme pistettä playoff-viivaan. Nähtäväksi jää, miten kesken kauden potkut saaneen päävalmentaja Daniel Hahnen seuraajaksi nimitetty Lukas Thierstein saa joukkueensa pelaamista kevään aikana petrattua.

Chur on ollut pudotuspelien vakiojoukkueita vuosikausia ja tällä kaudella joukkueen tavoite on ollut nostaa profiilia neljän parhaan joukkoon. Joukkueen paras pistemies on ollut Paolo Riedi 22 tehopisteellään.

UHC Uster on sijalla 10 kerättyään 14 pistettä. Maaliero on kuitenkin vasta sarjan viidenneksi huonoin. Joukkue on pelannut ennakko-oletuksiin nähden tuloksellisesti suhteellisen odotetulla tavalla. Vaikka joukkue ehkä piirun verran viime kaudesta paperilla parantui, ei se pelillisesti ole onnistunut edelleenkään kampeamaan itseään haastamaan playoff-joukkueita.

Joukkueen ykköspyssy on ollut Manuel Hummer tehoin 15+9=24. Joukkueen suomalaisnimi Niko Juhola on raapinut kasaan tehot 2+9=11.

Miikka Sokan ja Klotenin kevät saa sujua nappiin, mikäli playoff-viiva aiotaan saavuttaa. Kuva: Erwin Keller / Unihockey.ch.

Kehua ei voi myöskään tulosten puolesta ”suomalaisjoukkue” Kloten-Bülach Jetsin edesottamuksia. Maaliero on jopa 37 maalia miinuksella, eikä joukkue ole onnistunut voittamaan vasta kuin kolme ottelua. Kolme lisäpistettä se on kerännyt kolmen jatkoaikatappion myötä.

Mikko Immonen on ollut paras pistemies 22 tehopisteellään ja Miikka Sokka on kompannut 18 tehopisteen muodossa. Joukkuetta edustavat suomalaisista myös Juuso Alin ja Markus Kulmala.

Perää pitää oletetusti UHC Thun, joka on niin ikään voittanut vain kolme ottelua, mutta hävinnyt kaikki 12 muuta kamppailuaan varsinaisella peliajalla. Yhdeksän pistettä kerännyt Matti Tauraman edustama Thun laittoi toki joulua edeltävällä kierroksella Wilerille kovasti kampoihin häviten vain maalilla, mutta kovinkaan erityistä tasonnostoa ei liene sarjajumbolta odotettavissa.

NLA:n seuraava kierros pelataan 6. tammikuuta.