Video: Mestarilta todellinen ihmepelastus! LASB hakkasi päätään OLS-vahtiin

Kuva: Kuvakaappaus videosta.

Kuva: Kuvakaappaus videosta.

Kastellin monitoimitalon yleisö pääsi sunnuntaina todistamaan Oulun Luistinseuran kotivoittoa LASBista. Pisteet jäivät Ouluun loppunumeroin 3–1.

Maalivahdit nousivat kamppailussa esille, sillä molemmissa päissä nähtiin taidokkaita venytyksiä.

Heti ensimmäisen erän alussa Mestari loikkasi päätylaudan kautta toiselle tolpalle pomppineen pallon tielle. Rasmus Kainulaisella oli tyhjä maali edessään, mutta OLS-vahti pelasti joukkueensa takaiskulta.

Myös lopussa kotijoukkueen veskari näytti taitojaan, kun hän torjui kädellään Tino Nivalan suoraan syötöstä lähteneen laukauksen.

OLS:n kolmesta maalista kaksi iski Tatu Kiipeli, kun LASBin ainokaisen viimeisteli Mestarin selän taakse Justus Kainulainen.

Luistinseura on sarjataulukossa 11:s, ja sillä on saman verran pisteitä (10) kasassa kuin yhden sijan edellä olevalla LASBilla.

Ottelutilastot

2 comments

  1. Hienot torjunnat ja vielä hienompaa että maalivahteja nostetaan välillä myös esille mitä näkee aivan liian harvoin.