17-vuotias oululaisjuniori debytoi Belgian maajoukkueessa – kohtaa Suomen tähdet MM-karsinnoissa

OLS:n junioreissa pelaava Felix Persyn pääsee debytoimaan maajoukkueessa 17-vuotiaana. Kuva: OLS

OLS:n junioreissa pelaava Felix Persyn pääsee debytoimaan maajoukkueessa 17-vuotiaana. Kuva: OLS

Vuonna 2000 syntynyt Felix Persyn pelaa Oulun Luistinseurassa, mutta hän pääsee debytoimaan Belgian maajoukkueessa tulevissa MM-karsinnoissa. Aluksi nuorukainen heitti ehdotuksen vitsillä, mutta pian siitä tuli oikea tavoite.

Merikoski SBT:ssä salibandyn aloittanut ja Oulun Luistinseuran B-junioreiden SM-sarjajoukkuetta nykyisin edustava 17-vuotias Persyn omistaa kahden maan passin.

Ensimmäisen kerran idea Belgian edustamisesta syntyi hänen päässään, kun hän oli kuullut tarinan Valtteri Viitakoskesta. Nokian KrP:ssä pelaava Viitakoski on edustanut Kanadaa sekä junioreiden että miesten tasolla.

– Äitini vei minua eräänä päivänä harjoituksiin. Kerroin hänelle Valtteri Viitakoskesta ja heitin vitsin että minähän olen puoleksi belgialainen. Äiti innostui ja kertoi keskustelustamme joukkueemme valmentajalle ja seuran toiminnanjohtajalle Ville Oksalle, joka lähetti sähköpostia Belgian salibandyliitolle. Sähköposti tavoitti Belgian maajoukkueen ruotsalaisen päävalmentajan Daniel Borgin, joka innostui tiedosta, että Suomessa pelaa belgialainen pelaaja. Borg ohjeisti Oksaa laittamaan videoklippejä meidän peleistämme. Niiden perusteella hän näki minussa potentiaalia ja nimesi minut maajoukkueeseen, Persyn kertoo OLS:n sivuilla.

Belgia pelaa Tallinnassa 31.1- 4.2. pelattavassa Euroopan karsintalohko 1:ssä, jossa mukana ovat myös maailmanmestari Suomi, Liechtenstein, Puola ja Viro.

Persy syntyi Belgiassa, mutta muutti sieltä äitinsä kanssa Suomeen jo ennen kouluikää.

– Olin 4-vuotias kun muutimme takaisin Suomeen kahdestaan äitini kanssa. Äiti sai työpaikan Oulusta ja opin nopeasti Suomen kieltä esikoulussa ja alakoulussa. Käyn Belgiassa isäni luona yksin joka vuosi 2-3 kertaa. Olen tehnyt niin jo 5-vuotiaasta lähtien. Suomen kielen lisäksi hollannin kieli on tämän ansiosta pysynyt melko hyvin hallussa.

Salibandyn pikkumaihin kuuluva Belgia on pääosin kasattu sen oman maan sarjan pelaajista. Ennakkoon ajateltuna se lähteekin MM-karsintoihin selkeästä haastajan asemasta.

– Salibandy on Belgiassa uusi laji ja tekee vasta tuloaan ihmisten tietoisuuteen. Tiesin että heillä on olemassa nuorten ja aikuisten maajoukkue. Maassa on oma pieni sarja, joiden pelaajista maajoukkuekin suurimmalta osalta koostuu. Joukkueen tähtipelaaja on Tim Ghilain, joka pelaa Ruotsin ykkösdivisioonassa.

Belgia valmistautuu tuleviin karsintoihin harjoitusleirillä Belgian Roosdaalissa, jonka jälkeen se matkustaa Tallinnaan.

Persyn on innoissaan päästessään pelaamaan Suomen maajoukkuetähtiä vastaan, joita hän on seurannut tarkasti pienestä pitäen.

– Kuinka moni urheilija pystyy edes sanomaan, että on pelannut minkään lajin maajoukkueessa? On uskomatonta päästä pelaamaan Suomea ja omia salibandyidoleitani vastaan. Odotan etenkin Kailialan kohtaamista, jota olen seurannut pitkään ja jolta olen pyrkinyt omaksumaan omaankin peliini asioita. Uskon, että turnauksesta tulee kokonaisuudessaan ikimuistoinen ja saan uusia ystäviä. Mahdollisuudet meillä ovat hyvin heikot, mutta voittoja lähdetään silti hakemaan.

Felix Persynin koko haastattelu luettavissa OLS:n sivuilta.

8 comments

  1. Ei Belgialainen nimi noin äänny, luulenpa että sekoitat hänet nyt tähän Jugoslavialaiseen.

  2. Terve!

    Persyn on hienompi tapa kirjoittaa (Persijn), jossa ”ij” vastaa suomen ä-kirjainta. Esim. Van ”Dijk” voitaisiin kirjoittaa myös Van Dyk, joka on yhtä oikein.

  3. Hieno juttu pelaajalle ja tietysti myös maajoukkueelle, että saadaan vahvistus, mutta mielestäni nämä ”teknisesti ottaen maan X kansalainen” ovat aina vähän ikäviä. Kyllä, tapahtuu joka lajissa ja ei, en sano että pelaajan pitäisi kieltäytyä kunnista, mutta silti.

  4. Voisiko Arto täsmentää, millä tavoin puoliksi toisen maan kansalaisena oleminen on ikävää? Menee vähän ohi. Tsemppiä kovasti Felixille, hieno haaste edessä!

  5. Hän on asunut ensimmäiset 4vuotta elämästään Belgiassa ja käy siellä joka vuosi ja osaa kielen loistavasti niin minun mielestä hän on silloin puoleksi Belgialainen!tsemppiä felixille !!

  6. Arto varmaan tarkoitti sitä, että mieluiten pelaajamateriaali olisi mahdollisimman kotimaista eikä ”vierastyöläisten”, eli kaksoiskansalaisten ylläpitämää. Oman maan pelaajatuotannon kautta maajoukkuetoiminta olisi kaikkein kestävintä.

    Kahden passin omaavissa pelaajissa tosin on se hyvä puoli, että he tuovat vahvemmasta salibandymaasta paljon osaamista ja kulttuuria lajin pieneen maahan. Pelaamisen lisäksi he ovat siis tavalla tai toisella lajin suurlähettiläitä.

  7. Minusta asia on just niinkuin jukkisb sanoi, Felix ehkä vie jotain uutta Belgialaisille pelaajille.
    Ei muuta kuin tsemppiä ” suurlähettiläs” Felixille.

  8. Juuri noin Jukkisb. Minusta Felix on lähinnä suomalainen ja teknisesti ottaen myös belgialainen. Onhan siinä valtava ero asutko jossain vai vierailetko pari kertaa vuodessa jossain. Varsinkin, jos maassa on viimeksi asunut joskus alle kouluikäisenä.

    Mutta kuten sanottua, lähes kaikkien kannalta on silti hyvä asia, että ottaa paikan vastaan. Jopa sen, että paikka Suomen maajoukkueessa olisi Felixille luultavasti hieman haasteellisempi saavuttaa. Itsekin vastaavassa tilanteessa varmasti ottaisin paikan vastaan.