Classic-väriläiskä nauttii pelaamisesta vaikean syksyn jälkeen: ”Se on pari peittoa, pari purkua ja yksi yläpesä”

Asser Jääskeläinen on palannut vaikeuksien kautta Classicin kokoonpanoon. Keskiviikon ErVi-pelissä mies onnistui jälleen maalinteossa. Kuva: Juhani Järvenpää

Asser Jääskeläinen on palannut vaikeuksien kautta Classicin kokoonpanoon. Keskiviikon ErVi-pelissä mies onnistui jälleen maalinteossa. Kuva: Juhani Järvenpää

Tampereen Classicin liigakausi on ollut todella vahva tähän mennessä. Joukkue johtaa sarjaa 16 pelin voittoputken turvin ja on hävinnyt vain kertaalleen koko kaudella. Sekin tappio tuli jatkoajalla.

Varsinkin yhdelle pelaajalle kausi on ollut sangen kaksijakoinen menestyksestä huolimatta. Asser Jääskeläisellä oli nimittäin suuria haasteita päästä pelaamaan syyskaudella, mutta viimeisen kuukauden aikana tilanne on muuttunut selkeästi positiivisempaan suuntaan.

Classic on voittanut kaksi edellistä Suomen mestaruutta, ja yltänyt cupin finaaliin kuudesti tällä vuosikymmenellä. Cupin mestaruuksia on tullut kuitenkin sangen vähän, vaikka finaalipaikka on irronnut useana vuonna.

Seuraava mahdollisuus cupin finaalin voittoon on lauantaina, jolloin Classic kohtaa Divarin Loviisan Torin. Tamperelaisseura on ollut aina liigan innokkaimpia cup-osallistujia.

– Meillä Classicissa on aina arvostettu Suomen Cupia ja sen finaalia. Se on hienoa, että keskellä kautta saa mahdollisuuden pelata pytystä. Ollaan finaaliin päästy monta kertaa ja muistan kyllä jokaisen finaalin. Aina ollut hieno peli, ja niihin on voinut latautua hyvin.

– Upeita kokemuksia, vaikka ollaan pystytty ainoastaan kerran viimeisen kymmenen vuoden aikana pystytty voittamaan tuo kilpailu. Kunnioitamme cupia, ja oli hienoa, että tälle kaudelle tuli uudistuksia kuten tuplapanospelit, joiden kautta saatiin kaikki joukkueet mukaan, Jääskeläinen suitsutti cupi ja sen finaalia.

Kuten jo todettua, niin Classic on kovassa iskussa. Cup-finaalin kenraaliharjoitus nähtiin keskiviikkona, kun Classic laittoi vahvan esityksen myötä jauhot suuhun sarjakakkosena olleelle EräViikingeille maalein 6-1. Esitys oli erittäin vakuuttava.

Jääskeläinen nosti itsekin juuri tuon kyseisen pelin kuvaamaan tamperelaisten tämän hetken iskukykyä.

– Oikeastaan tuo eilinen EräViikingit-peli kuvastaa meidän virettä hyvin. Yksi päästetty maali ja puolustus oli todellista betonia, ja pelattiin nöyrästi. Me oikein sytytään siihen ryynäämiseen ja taisteluun. Meillä on niin valtava maalintekovoima johon voi aina luottaa. Sieltä se vire kumpuaa.

– Nöyrä työnteko ja se, että vaaditaan toisiltamme todella paljon, ovat avainseikkoja. Meillä on harjoituksissa todella kova kilpailutilanne ja siellä pitää mennä miljoonaa jos haluaa pelipaikan. Kyllä tuossa taustalla on vähän rutiiniakin, ja sillä voidaan sitten kääntää ne ratkaisuhetket meidän hyväksi, Jääskeläinen arvioi.

Classicin viime vuosien menestys on tullut pitkälti vahvan puolustuspelin myötä. Jääskeläinen ei lähde erittelemään erityisiä painotuksia puolustuspelin suhteen, vaan korostaa enemmän asenteen merkitystä.

– Siinä on kyse aika pitkälti asenteesta. Meillä on taitavia pelaajia, mutta aina kun puhutaan pelin nauttimisesta, niin se ei ole sitä neppailua tai maalien kautta ajattelua, vaan ollaan opittu yksilöinä ja viisikkoina se, että suurin nautinto tulee siitä, että omissa ei kolise. Omassa päässä tehdään hirveä määrä hommia ja siihen me ollaan keskitytty, ja jokainen on sen sisäistänyt. Valmennus on myynyt sen ajattelun meille erittäin hyvin, Jääskeläinen valaisi.

Kommenttiosion huumori kevensi tunnelmaa vaikeassa paikassa

Jääskeläinen nousi lokakuun alussa otskoihin sangen ikävissä merkeissä. Puolustaja otti Champions Cupin finaalissa kahden minuutin rangaistuksen, jota päävalmentaja Petteri Nykky ruoti kovin sanoin pelin jälkeen. Nykky totesi tuolloin näin:

”Se oli hölmö temppu. Ei tuollaisia voi tällaisissa peleissä tehdä. Meidän kurinalainen rakenteemme katosi siihen. Onneksi siitä ei tullut vitosta.”

Nykky myös korosti jäähyn merkitystä joukkueen henkiseen tilaan. Pelaajasta moinen julkinen ryöpytys tuntui luonnollisesti ikävältä.

– Aika puskista se tuli kyllä silloin, että julkisesti tuollainen kommentti. Pääkallon kommenttiosasto pelasti mielalaani vähän silloin. Siellä oli yksi kommentti, että ”Asserin vika on myös sodat ja nälänhädät”. Repesin siitä sellaiseen nauruun, että se kommentti kevensi vähän tunnelmaa.

– Tuo tapaus kertoo osaltaan siitä, että kuin vaativa valmennus meillä on, ja siitä, että kurittomuutta ei hyväksytä. Se tuotiin kyllä aika radikaalisti esille, kun julkisesti sanottiin tuollaista. Ei se nyt hyvältä tuntunut, mutta jos jotkut henkilöt osaavat opettaa nöyryyttä pelaajille, niin tuo meidän valmennus. Kyllä siitä yli päästiin, Jääskeläinen kertoi rehellisesti.

Jääskeläinen pelasi ennen Champions Cupia vain yhden liigapelin, ja turnauksen jälkeen hän putosi kokonaan Classicin kokoonpanosta. Ainakin osan mukaan kyse oli pelkästä kurinpalautuksesta, mutta puolustajan mukaan pelaamattomuus on johtunut myös muista seikoista.

– Olen ollut pitkään loukkaantuneena, ja en ole vieläkään kunnossa. Polvi on se isoin ongelma, ja siinä on sellainen ”mikkokohosmainen” tuki tällä hetkellä. Kyllä sekin pikku hiljaa paranee. Oli siinä taustalla pieni kurinpalautuskin, sillä olisin pystynyt pelaamaankin välillä. Näin mentiin, ja loppu hyvin, kaikki hyvin tällä hetkellä, Jääskeläinen valotti.

Vielä tässä vaiheessa Champions Cupin finaalia Jääskeläinen (vas.) tuuletti maalia, mutta sittemmin pelistä seurasi synkeähkö jälkipyykki. Kuva: Juha Käenmäki

Maali- ja pelivire löytyneet viime aikoina

Jääskeläinen on ollut joulukuun alusta lähtien kokoonpanon vakiokasvo. Hyvällä laukauksella varustettu puolustaja on pelannut yhteensä seitsemän runkosarjan ottelua ja niissä on kertynyt kuusi maalia tähän mennessä. Paluu vakikokoonpanoon tapahtui vaiheittain.

– Paluu kokoonpanoonkin tuli lopulta melko lailla puskista. Piti mennä kakkosdivisoonaan peliin, ja pelin jälkeen tuli Whatsappissa ketjut seuraavaan liigaotteluun, ja olin sitten taas liigajoukkueen kokoonpanossa. Siitä tuo sitten pikku hiljaa lähti. Oman pelin suhteen ei ollut mitään erityisiä odotuksia, muita kuin se, että pääsee taas pelaamaan. Sitten alkoikin vähitellen tulla myös maaleja.

– Nyt ollaan tässä tilanteessa ja treeneissä on päässyt ihan hyvään kuntoon, kun joutuu noita maajoukkuekenttiä vastaan vääntämään sen 1,5 tuntia. Sitä kautta pääsee kyllä ihan hyvään pelivireeseen, Jääskeläinen paalutti.

Miltä pelaaminen on tuntunut, kun on taas kokoonpanossa ja peli vieläpä kulkee mukavasti?

– Kyllä tuosta oppi ainakin sen, että pelaaminen on hienoa ja kivaa. Kolmoskentän rooli oli toki ollut peliajallisesti vähän pienempi, mutta se on pari peittoa, pari purkua ja yksi yläpesä, niin homma on paketissa omalta osaltani. Kiva se on pelata taas.

– Edessä on neljä niin kovaa pakkia, että pyrin hoitamaan tuon roolin niin hyvin kuin pystyn. Kyllä se on aina hyvä jos pystytään pysymään plussalla kolmosvitjan osalta, sillä kyllä silloin nuo maajoukkuetähdet hoitavat loput, Jääskeläinen sanaili.

Erilainen finaalivastus

Classicin finaalivastus ei ole ihan tyypillinen, sillä Loviisan Tor ponnistaa Divarista finaaliin saakka.

– Mielenkiintoinen tilanne. Juuri kävin itse asiassa ”stalkkaamassa” Loviisan kokoonpanoa ja sen, että keitä kaikkia siellä pelaa. Kyllä siellä tuttuja kasvoja oli. Salminen (Peik) ja Niiranen (Joni) jaksavat edelleen painaa. Kivaa vaihtelua ainakin tulossa vastustajan osalta, kun poikkeaa kaavasta. Kyllä me ehdottomasti cupin finaalin arvoisia halutaan olla, ja asennevammaa ei meidän joukkueessa tunneta. Sillä tavalla ladataan itsemme, että pelataan huippupeli lauantaina, Jääskeläinen lupasi.

Mikä on paras muistosi cupin finaalista?

– Olisisko minulla neljä hopeaa ja yksi kulta? Eiköhän se siis ole se mestaruus, kun kaadettiin SSV jatkoajalla 7-6. Happeeta vastaan oli hyvä peli joskus, kun hävittiin jatkoajalla. Niissä on ollut kyllä hyvä tunnelma aina, mutta sanotaan nyt se voittopeli, kun ”Lukon mies” Janne Lamminen iski jatkoajalla maalin. Se fiilis kun voittaa Suomen Cupin keskellä kautta on kyllä huikea. Itse ainakin arvostan suuresti, Jääskeläinen hehkutti.

Jääskeläinen on tunnettu pelikenttien showmiehenä ja väriläiskänä. Lupaus tempauksesta tai tuuletuksesta on varovainen, mutta jos verkko heiluu, niin jotain erityistä kannattaa osata odottaa.

– Kyllä maalista voisi varmasti jotain keksiä. En ole kuitenkaan niin kovassa kunnossa, ja olen koko ajan niin puhki, että en jaksa keskittyä mihinkään muuhun kuin pelaamiseen. Kyllä joku hieno tuuletus voisi olla paikallaan, jos maali tulee, Jääskeläinen päätti.

4 comments

  1. Classicin värikkäin, kiva että taas mukana. Hyvää menoa Asserille loppukaudeksi.

  2. Jotain todella sympaattista tuossa kaverissa. Tykkään kovasti! Älkää nyt käsittäkö väärin:D