Maalitalkoot Raholassa – KrP antoi ErVille selkäsaunan Johanssonin johdolla

Henri Johansson oli hurjassa iskussa, kun KrP kaatoi ErVin maalijuhlissa. Kuva: Esa Takalo

Henri Johansson oli hurjassa iskussa, kun KrP kaatoi ErVin maalijuhlissa. Kuva: Esa Takalo

Nokian KrP ja EräViikingit mittasivat toisiaan miesten Salibandyliigan ottelussa torstaina Raholassa. KrP oli kamppailussa parempi maalein 12-6.

Kotijoukkue aloitti maalinteon, kun Morics Krumins laukoi kotijoukkueen johtoon ajassa 3.20. Maalin jälkeen ErVi sai oman pelinsä hyvään lentoon, ja Miska Mäkinen sekä Jani Kukkola veivät vieraat johtoon ennen kuin kahdeksan peliminuuttia oli täyttynyt.

KrP:n tasoitus syntyi hyvin onnekkaasti. Jere Oksasen hyökkäyskulmasta lähtenyt syöttö kimposi Santtu Strandbergin selästä vieraiden verkkoon ajassa 10.29. Maalitehtailu ei suinkaan tyrehtynyt siihen, sillä minuuttia myöhemmin Roni Laasonen laukoi ErVin johtoon, ja siitä ehti kulua ainoastaan 14 sekuntia siihen, kun Henri Mäenpää iski vastahyökkäyksestä tilanteeksi 3-3.

KrP pääsi ylivoimalle erän viimeisillä minuuteilla ja Valtteri Viitakoski survoi kotijoukkueen toistamiseen johtoon 38 sekuntia ennen erän loppua. Viisi sekuntia ennen eräsummeria Henri Johansson nousi kulmasta ErVin maalille, ja sijoitti pallon erittäin taidokkaasti vieraiden takayläkulmaan, joten erätauolle mentiin KrP:n 5-3-johdossa.

Kaikkinensa ensimmäinen erä tarjosi melkoista hurlumheita. KrP oli paikoissaan erittäin tehokas sillä laukauksia maalia kohden oli ainoastaan kahdeksan, ja yksi niistä oli syöttöyritys. ErVi loi vahvemmin paikkoja varsinkin alun jälkeen, ja hallitsi peliä, mutta loppua kohden helsinkiläisten ote lipesi käytännössä kokonaan.

Kolmas erä alkoi KrP:n kannalta komeasti, kun Viitakoski punnersi maalille ja iski kotijoukkueen jo kolmen maalin johtoon ajassa 21.30. Sama mies viimeisteli hattutemppunsa kolme minuuttia ja 20 sekuntia myöhemmin. Tällä kertaa nollakulmasta lähtenyt yritys vaihtoi suuntaa ErVi-puolustajan lavasta ja livahti maalin etukulmasta sisään. Tuon maalin jälkeen Strandberg sai väistyä ja Marek Öige vaihdettiin luukulle.

Erän viimeisellä vitosella ErVi pääsi kokeilemaan ylivoimamaalia toistamiseen. Vierasjoukkue sai kuitenkin kylmää vettä niskaansa, kun Johansson karkasi tekemään alivoimamaalin. Ylivoimakin tuotti vielä tulosta, sillä ErVin Laasonen kavensi tilanteeksi 8-4 ajassa 37.14.

Ajassa 38.38 KrP iski jälleen terävästi vastaan, jonka päättäjänä toiminut Johansson viimeisteli hattutempun ja lukemiksi 9-4. ErVi hallitsi pallollista peliä toisessakin erässä, mutta KrP puolusti nöyrästi ja tiiviisti. Kotijoukkueen vastahyökkäykset olivat erittäin tehokkaita ja teräviä pallonriistojen jälkeen.

Jotain ottelun kulusta kahden ensimmäisen erän suhteen kertoi se, että KrP-vahti Santtu Pohjonen torjui 19 kertaa ja ErVi-kaksikko yhteensä kahdeksan kertaa (Strandberg 3 ja Öige 5). Täten torjuntoja oli kahden erän jälkeen vähemmän kuin päästettyjä maaleja.

KrP:n 10-4 maali syntyi Öigen virheestä. Maalivahti ei saanut Mäenpään helpohkoa purkupalloa kiinni ja hyökkääjä nappasi pallon päädyssä, ja syötti Emil Eklundille maalin eteen, joka iski KrP:n kymmenennen osuman. Hanat eivät tuonkaan jälkeen menneet kiinni, sillä Johanssonin pelin neljäs maali syntyi ajassa 44.15.

Maali oli Johanssonin kauden viideskymmenes tehopiste (30+20). Täten laituri on rikkonut merkkipaalun jo 11 kertaa urallaan. Samalla kyseessä oli Johanssonin 500. tehopiste KrP:n paidassa Salibandyliigan runkosarjassa. KrP:n Jere Mattila osui kertaalleen, ja ErVi kavensi vielä Mika Moilasen maalilla sekä omaksi maaliksi merkityllä osumalla. Viimeisessä erässä KrP piti vieraat hyvin aisoissa, eikä varsinaista loppukiriä päässyt syntymään.

KrP:n ykköspyssy oli 4+1 tulitellut Johansson. Krumins (1+3) ja Viitakoski (3+0) olivat myös oivassa pistevireessä. Pohjonen koppasi maalillaan lopulta 26 torjuntaa. ErVin Tuomas Iiskola syötti kolme maalia.

KrP vankisti voitollaan sarjan kakkostilaansa. Joukkueella on nyt neljän pisteen etumatka EräViikinkeihin, joka jatkaa sarjan kolmospallilla.

Ottelutilastot

35 comments

  1. Oikein tasapainoinen esitys KrP:ltä. Joukkueessa on nyt syvyyttä ja taitoa.

    Oliko siinä ensimmäisessä erässä Erällä maali jota tuomari ei nähnyt? Näytti että olisi tullut takaraudasta ulos.

  2. Kyllä oli Pohjonen taas mies paikallaan. Ervi hakkasi päätään jälleen seinään nimeltä Pohjonen. Hienoa Krp.

  3. Ennen kauden alkua ennakoin että Kooärpee on mukavasti keskisakissa.
    Olinpa pahasti väärässä. Joskus on mukava todeta olleensa aika kuutamolla.

  4. …Superfinaaliin, pitäisiköhän itsekin lähteä paikanpäälle katsomaan Clasbo-Kristityt finaalia. Krp on ehkä ainoa joka voi yhdessä pelissä Clässikin yllättää.

  5. Oli kyllä mahtava peli. EV oli tullut selvästi kovalla asenteella laittamaan luun kurkkuun näädälle, mutta tällä kertaa homma lipui käsistä.

  6. Kyllä pallo oli selvästi maalissa ja täten erviltä jai yksi maali saamati. Muutoin tuomarit onnistuivat hyvin vaikka krp silmillä katson.

  7. Oliko yllätys? Vastaavia on tulossa vielä ennen pudotuspelejä. Näädät alkaa olla varma kotiedun suhteen mutta eivät taida kävellä superfinaaliiin.
    ErVin suhteen olisin kyllä huolissani..

  8. Palloa pidetään, mitään ei saa aikaan, paikoista ei sitten mistään sisään ja jatkuvia vastureita vastustajalle. Tota toi nyt ollut, riittää suurinta osaa jengejä vastaan, mutta päätyyn ja finaaliin ei tolla pelillä mitään asiaa!

  9. Jotta KrP sen kotietunsa menettäisi, niin kaikki seuraavista neljästä täytyy tapahtua
    1) TPS saa vähintään saldon 6-1-0 lopuista peleistä pl. Classic.
    2) Nokia häviää joko vieraissa Welhoille tai kotonaan Kooveelle, OLS:lle tai SalBalle.
    3) Happee ottaa vähintään 10 pistettä 8 pelistä – siellä on jäljellä neljä sellaista, jotka on täysin mahdollisia hävitä, eli TPS ja Oilers vieraissa sekä Nokia ja Classic kotona.
    4) EräViikingit ottaa vähintään 10 pistettä 7 pelistä. Siellä on vielä SPV ja Indians vieraissa sekä Oilers kotona, jotka ovat selkeästi hävittävissä.

    Ei tule millään tapahtumaan nämä kaikki. Kyllä se KrP:n kotietu on käytännössä varma.

  10. Ei se kotietu varma vieläkään ole, mutta edelleen mahdollinen. Arton aikaisemmassa analyysissä KrP piti voittaa vähintään kolme lopuista vieraspeleistään saadakseen kotiedun. Niistä ei ole voitettu toistaiseksi kuin Oilers. Näin se analyysit vaihtelee lyhyenkin ajan sisällä. Tps seuraavana ja se on iso, mutta hyvä haaste KrP:lle.

  11. Kyllähän ne vaihtelee kun ison päänahan ottaa. Silloin olin laskenut, että EräViikinkejä KrP:n ei _tarvitse_ voittaa, koska en vieläkään pidä kovin varmana sitä, että KrP kaataisi ErVin kotonaan, jos vaikka tänään otettaisiin uusiksi. En epätodennäköisenäkään, mutta en varmanakaan. Yleensä pyrin laskemaan nämä nimenomaan niiden varmimpien tapausten kautta ja jättämään kaukaa haetut mieluummin sattuman varaan.

    Joka tapauksessa, olen valmis lyömään vetoa KrP:n kotiedun puolesta.

  12. Nokiaa odottaa kesälomat ekan plaijarikierroksen jälkeen!

  13. Oli miten olilta, aivan huikea analyysi. Ilmeisesti joku pahoin voiva junnu, joka on jäänyt pienelle peliajalle haluaa avautua.😂

  14. Amu ei uskaltanut ottaa viimeisessä erässä maalivahtia pois, ei halunnut ottaa tässä vaiheessa kautta 20 maalia omiin? SPV olisi tuolta takamatkalta vielä yrittänyt kuudella kenttäpelaajalla. Tosin EV pelaajien ilme alkoi olla kolmannessa erässä niin väkinäinen, että varmaan oikea ratkaisu pitää lukemat nyt nähdyissä. EV tuli niin latautuneena ekaan erään, että olisi voinut tiukka paikka käsitellä vieläkin suurinumeroisempi tappio.

  15. – Kato, Petteri Nykky, moro!
    – Moro!
    – Hei, yks jätkä teki eilen EräViikinkejä vastaan tehot 4+1!
    – Ai?
    – Tyyppi johtaa SM-pistepörssiäkin ihan kirkkaasti.
    -Jaa, kuka?
    – #72 Henri Johansson.
    – Neverhööd

    – Yks tyyppi teki

  16. Just oli juttua, että tämä herra kieltäytynyt majusta louikkien ym.takia! Vielä täällä jaksetaan jauhaa tota samaa.

  17. Olis kiva tietää mikä nyppii kun Johanssonia ei valita majuun. Kyllä noilla näytöillä pitäis päästä jo näytille. Rupeehan noi muidenkin seurojen kärki jätkät jo sosialisessakin mediassa ihmettelemään asiaan. Laitappa Nykky se Henkka ensin paperille ja sitten kokoa loppu jengi…valitettavasti näytöt puhuu jo monen vuoden takaa Henkan puolesta…tai avautukaa joku joka tietää asiasta enemmän..

  18. Kertoo tyypin sitoutumisen tasosta jos kieltäytyy leirityksestä kun ei saa koiralle hoitajaa. Hoitakoon koiraansa rauhassa kun ei maju-jutut häiritse. Muutenkin kummastuttaa miksi niitä Johanssonin väitettyjä maju-tempauksia aiemmilta vuosilta tuoda esille, niin voisivat ihmettelijät keskittyä muihin juttuihin.

  19. Enemmän ihmetyttää ettei Petri Kauko. Ole edes päässyt kokeilemaan miesten majussa???

  20. Sun hoitaja taitaa laiminlyödä valvontaa, kun pääset kirjoittamaan tänne. Lääkitys on ainakin jäänyt tarkistamatta.

  21. Voin kyllä lopettaa nämä kysymykset Johanssonin majukelpoisuudesta, koska ne joitakin ”asioista tietäviä” häiritsevät. Kommenteissa vihjataan, että asian taustalla on jotain ”yleisiä syitä”, jotka asioista perillä olevat tahot tietävät mutta joita ei tarvitse kertoa maallikoille julkisesti ja asiallisesti.

    Merkit eivät ole terveitä.

  22. No onhan tuota aihetta käsitelty esimerkiksi ottelulähetyksissä ihan avoimesti. Ilmeisesti jäänyt vain sinulta huomaamatta.

  23. Ei ole katkeruutta, vaan puhdas veikkaus, etenkin jos vastaan astelee lakeuksien ylpeys! Nyt näyttäis vastus tulevan akselilta Spv/tps/oilers ja noista uskon tulevan voittavan joukkueen.

  24. Pleijarit lähestyvät. Kuinkas monta peliä pitää voittaakaan että eka vaiheesta jatkoon pääsee. Kaksi? Voittaisiko Kooärpee Ervin kaksi kertaa kolmesta? Epäilen.
    Pleijarit ovat hienompaa systeemiä kuin kerrasta poikki superfinaali, jos näin katsotaan.
    Jos taas yllätysmomentti mukaan, yksi matsi on hieno ratkaisu.
    Hieman sama kysymys aina keväisin, kuin että voittaako joku Tapparan neljä kertaa seitsemästä peräkkäisissä matseissa tosipaikassa. — sehän nähdään sitten erikseen

  25. Fakta on se, että KrP:llä on nyt kaksi voittoa Ervistä putkeen, joten mahdottumuus kaksi peliä kolmesta ei ole näemmä voittaa. Tosin puolivälierät ja välierät on paras viidestä systeemillä, joten kysymys pitäisi asettaa voiko voittaa 3/5.

  26. Siis onko nuo nyt tälle kaudelle muuttuneet, ettei enää mennä paras seitsemästä kuten viime kaudella?

  27. Ainakin liiton sivuilla kohdassa ”ETUSIVU HUIPPU-URHEILU SALIBANDYLIIGA SARJAN ESITTELY” sanotaan näin:
    ”Pudotuspeleissä runkosarjan voittaja valitsee vastustajansa puolivälieriin 5.-8. sijoittuneista joukkueista. Tämän jälkeen runkosarjan kakkonen valitsee jäljelle jääneistä kolmesta joukkueesta ja viimeisenä kolmas valitsee kahdesta valitsematta jääneestä vastustajansa. Runkosarjan neljäs kohtaa kolmen edelliseltä valitsematta jääneen. Puolivälierät ja välierät pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä, eli ensimmäisenä neljä ottelua voittanut etenee seuraavaan vaiheeseen. Välierissä otteluparit muodostuvat runkosarjan sijoitusten mukaan, paras vs. heikoin jne. Kotietu ottelusarjoissa on aina runkosarjassa paremmin menestyneellä.”
    Ja tämä päivätty 12.9.2017

    Mistä nämä tiedot paras kolmesta ja paras viidestä sarjoista ovat peräisin?

  28. Ei mistään peräisin, arvasin, kun en tiedä, monellako voitolla mistäkin vaiheesta jatkoon mennään. Ja eikös voittaja valitse nykyään kahdeksannen? 2-7 jne..

  29. Johanssonin majussa olemiseen tai poissa olemiseen en ota kantaa.Joka tapauksessa liigan kaikkien aikojen tehokkain.Erville aika tärkeä maalintekijä Kailiala taisi puuttua tästä pelistä.

  30. Tossa pelissä ei ois kailiala auttanut. Ervi tuskin pelaa krptä vastaan, tolla pelillä häviäis 4-0.