Marraskuussa 1997 (15.11.) julkaistussa Helsingin Sanomien artikkelissa ”Suuret setelit toistaiseksi vain haaveita salibandyssa – Pelaajien saamat palkkiot ovat lähinnä kulukorvauksia” käydään läpi mielenkiintoisia asioita lajin nykytilannetta ajatellen.

Matti Mielosen artikkelin keskiössä on tuon ajan Tampereen Gunnersin tähti Vesa Nordling (tuolloin 26-vuotias), joka keikkui kauden 1997-98 marraskuussa sarjan pistepörssin kärjessä. Aiheena oli otsikonkin mukaisesti salibandyn palkat ja palkkiot, mutta myös muita seikkoja sivutaan jutussa.

Ensiksi jutussa mainittiin, että helsinkiläinen Viikingit ei maksa palkkaa pelaajilleen, ja joukkueen budjetti oli tuolloin 600 000 markkaa (vuoden 1997 markan arvosta nykyrahaksi käännettynä 136 900 euroa).

Artikkelin mukaan Nordling ei ollut erityisen halukas puhumaan rahasta, mutta arvioi, että ”kärkipelaajat” olivat tuolloin 40 000-50 000 (9127 e – 11 410 e) markan hintaisia seuroille. Nordling ei itse jutussa myöntänyt kuuluvansa kyseenomaisiin pelaajiin, ja artikkelin mukaan syy piili eritoten siinä, että joukkuekaverit saattaisivat harmistua, jos hän kertoisi rahoista.

Jutun mukaan parhaat pelaajat ovat tienanneet tuohon aikaan 70 000 markkaa (15 970 e) kaudesta, mutta tuohon lukemaan on sisältynyt myös kulu- ja matkakorvauksia.

Toinen mielenkiintoinen seikka koski Nordlingin kommentteja koskien Gunnersin harjoittelua. Nordlingin mukaan Gunners harjoitteli tuolloin viisi kertaa viikossa ja kaksi tuntia kerrallaan. Peruskuntakaudella (maalis-kesäkuu) harjoituksia oli jutun mukaan kolmesti viikossa. Fyysisestä valmennuksesta vastasi erillinen valmentaja.

Artikkelissa nousee esille myös nykypäivänä paljonkin puhuttanut Cooperin testi. Juonikkaan hyökkääjän mukaan joukkueen parhaat pelaajat juoksivat cooperissa reippaasti yli 3500 metriä ja kaikkein parhaimmat 3800-3900 metriä.

”Mä taidan olen meidän joukkueen huonoin”, 3000 metriä juossut Nordling heitti tuolloin lehdelle.

Artikkelin merkittäviä aiheita olivat myös säännöt ja taktiikat, joista riittää toki puhetta vielä 20 vuotta myöhemminkin.

”Kontaktitilanteet pitäisi sallia. Yleensä nykyisin vapaalyönnin saa se, joka kaatuu eikä se ole aina ihan oikein”, Nordling sanoi.

Tuohon aikaan tuo tarkoitti pitkälti sitä, että olkapää vastaan olkapää -kontaktien sallimisesta keskusteltiin. Tuolloin käytössä ei ollut myöskään nykyinen tehokas peliaika (3×20), vaan silloin pelattiin kolme minuuttia tehokasta peliaikaa. Pelit venyivät kuitenkin tuolloinkin yli 1,5 tunnin mittaisiksi.

Nordlingin mukaan tuon ajan peli oli jo ”liiankin taktista”, jonka myötä puolustusvoittoinen pelaaminen oli hyökkääjän mielestä ajoittain nihkeää katsottavaa yleisön kannalta.

”Harjoituksissa taktiikan harjoittelu on jo pääosassa, mutta tavoitteena on valitettavasti oppia varman päälle pelaaminen”, Nordling arvosteli.

Esimerkiksi tuosta pelitavasta nostettiin espoolainen Oilers. Jutussa kommentoinut asiantuntija kommentoi, että Nordlingia itseään ei puolustuspeli juuri kiinnostanut.

Vesa Nordling pelasi salibandyurallaan kaikkiaan 104 runkosarjan peliä (51+102=153) Salibandyliigassa edustaen Turbon Palloa, Ilvestä, Gunnersia, SBS Poria ja Classicia. Miesten Divarissa Nordling esiintyi 41 kertaa Kooveessa, Nurmon Jymyssä ja Classicissa tehoin 26+80=106. Pudotuspelejä taiturille kertyi neljältä kaudelta, mutta mitaleille mies ei yltänyt kertaakaan liigaurallaan. Nordling pelasi viimeisen pääsarjakautensa Classicissa vuosina 2001-2002.

Nordlingin ajatuksia ennen kautta 1997-1998 voit lukea tästä Salibandylehden artikkelista.