Video: ErVi Akatemia tarjoili kylmän viimeisen minuutin suihkun Jyväskylässä

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Kuva: Kuvakaappaus videosta

O2 ja ErVi Akatemia mittasivat toisiaan lauantaina miesten Divarin ottelussa Jyväskylässä. ErVi Akatemia haki Jyväskylästä vieraspisteet maalein 6-5.

Kotijoukkueelle tulos oli lopulta melko karu, sillä O2 iski 5-5-tasoituksen ilman maalivahtia ajassa 59.07. Maalista ehti kulua vain yhdeksän sekuntia, kun Otto Blomqvist maalasi ottelun ratkaisuosuman.

Kotijoukkueen tehopelaaja oli kolme maalia syöttänyt Ville-Pekka Virtanen. ErVi Akatemian Petri Kuitunen iski pisteet 1+2 ottelussa.

Akatemia voitti pelinsä myös sunnuntaina, joten joukkueella on alla kolmen pelin voittoputki. ErVi Akatemia on sarjataulukon yhdeksäntenä. O2 on hävinnyt kaksi peliä putkeen ja on sijaa alempana.

Ottelutilastot

One comment

  1. Kasvaa tulevaisuuden pelaajat! #edelläkävijä suomalaisessa säbässä. Tulos tulee näkymään viiveellä, mutta tulee näkymään ja basson starat kolisemalla alas palliltaan, vaikka kuinka parit starbat jatkossakin palkkaa.