Video: Indians tyly vieras Raumalla – isännät onnistuivat maalinteossa vasta minuutti ennen loppua

Valtteri Kainulainen oli viheliäinen pideltävä SalBa-puolustukselle. Kuva: Elmeri Elo.

Valtteri Kainulainen oli viheliäinen pideltävä SalBa-puolustukselle. Kuva: Elmeri Elo.

SalBa jäi kotikentällään vaille mahdollisuuksia, kun Westend Indians haki miesten Salibandyliigassa pisteet matkaansa Rauman Kauppikselta tylyin 6-1 -lukemin.

Indians pelasi kypsästi läpi ottelun, vaikka onnistuikin maalinteossa vasta toisen erän alussa. Toisen erän ”Heimo” sitten veikin selvin 3-0 -lukemin ja jatkoi kolmannessa maalitehtailuaan vielä kahdesti ennen SalBaa.

Raumalaiset onnistuivat rikkomaan kuparisensa vasta reipas minuutti ennen loppua kuudella viittä vastaan Niko Kaerlan toimesta. Heikki Iiskola taputteli loppulukemat taululle kaksi sekuntia ennen päätössummeria.

Indiansin tehomiehenä hääräsi kapteeni Valtteri Kainulainen pistein 1+2. Teemu Venäläinen keräsi tililleen kaksi maalisyöttöä.

Indians on sarjataulukossa sijalla kahdeksan. SalBa puolestaan jatkaa sarjajumbona. Tappio oli koirapaidoille kolmas perättäinen.

Ottelutilastot