Video: Kapteenilta kaunis soolo-osuma – näin Classic voitti naisten Suomen Cupin

Nina Rantala oli jälleen isossa roolissa isossa pelissä. Kuva: Esa Takalo.

Nina Rantala oli jälleen isossa roolissa isossa pelissä. Kuva: Esa Takalo.

Salibandyn naisten Suomen Cup pelattiin lauantaina päätökseen Tampere Areenalla. Classic oli finaalissa SB-Prota parempi lukemin 7-3.

Ottelu sujui tuloksellisesti tasaisissa merkeissä kaksi ensimmäistä erää ja vasta viimeisessä Classic onnistui tekemään varsinaisen irtioton. Tuo irtiotto starttasi käytännössä Nina Rantalan todella kauniilla soolo-osumalla, kun hän hassutti itsensä kahden Pro-pelaajan välistä keskisektoriin ja tälläsi pallon ranteella yläkulmaan. Tilanne näkyy videolla ajassa 10:01.

Kauniita maaleja ei pelistä puuttunut, sillä Classic esitti toisen, kolmannen ja seitsemännen maalinsa alustuksena varsin tyylikkäät syöttökombinaatiot. Pron ykköskentällinen Karoliina Kujala, Elina Kujala ja Denisa Ratajova puolestaan näyttivät vastahyökkäyksen mallia todellisella oppikirjaosumalla viimeisenä mainitun viimeistelemässä 4-3 -osumassa.

Classicin tehokkain oli kapteeni Rantala, joka latoi hattutempun. Sanni Nieminen onnistui tehoin 2+1. Ratajova iski Prolle kaksi osumaa. Karoliina Kujala syötti noista molemmat.

Ottelutilastot

Maalikooste:

Jaana Lirkin haastattelu:

Nina Rantalan haastattelu:

2 comments

  1. Mv peli 90-10 Linnoiselle. Maailman parhaan titteli on siirtynyt .. Luokaton esitys Siltaselta.

  2. Tyylikäs tanssipari tuo Uimonen-Rantala. Uimonen on tajunnut että tätä tanssia ei tarvi osata kun Rantala vie. Voi vain nauttia!