Rauman SalBa ja Esport Oilers mittasivat toisiaan sunnuntaina miesten Salibandyliigan ottelussa Raumalla. Oilers voitti kamppailun viimeisen erän maalein 4-1 ja koko ottelun lukemin 6-4.
Vieraiden tehopelaajia olivat 2+1 iskenyt Santeri Lindfors sekä 1+1 naulanneet Rasmus Markelin sekä Kristian Lamminen. Markelin iski samalla kauden avausmaalinsa ja tuuletti osumaansa sangen omintakeisesti (videolla kohdassa 4.30). SalBan pisteonnistujia olivat Janne Hyvönen (1+2) ja Jani Lehtoniemi (2+0).
Oilers katkaisi voitolla kolmen pelin tappioputken ja vankisti asemaansa pudotuspelijoukkueena. Espoolaisryhmä nousi sarjataulukon kuudenneksi voiton myötä. SalBalle tappio oli neljäs putkeen. Raumalaispoppoo on liigan viimeisellä sijalla.
Miksei Oilersia edellisestä kotipelistä ole julkaistu videota lehdistötilaisuudesta?
Silloin ku tulee pataan ei julkaista mitään, tää on meidän tapa.
Johtuuko peliasuista vai näyttääkö osa oilers pelaajista vähän pulleilta!? Onko Luukkonen siirtäny vanhat treenimetodit nokialta espooseen. Ei ainakaan Ahtiaisen aikaisessa kunnossa pojat ole. 🙂
Näyttää kyllä vahvasti siltä, että on Oilersin leirissä fysiikkatreenit jääneet taka-alalle. Voi tietty myös johtua joulusta, mutta kyllä silloinkin Liigajengin pitäisi treenata.
Paljon melua tyhjästä – Mitä vähemmän tiedät, sitä enemmän uskot tietäväsi
Kyllähän Espoon pojat aika tukevassa kunnossa ovat. Syytä en osaa sanoa, mutta kyllähän tuon näkee korvallakin.