Yle: Classic joutuu etsimään uuden kotihallin – Peltola kommentoi tilannetta HS:lle

Classicia odottaa parin vuoden päästä siirtyminen uuteen halliin nykyisestä Tampere Areenasta. Kuva: Esa Takalo

Classicia odottaa parin vuoden päästä siirtyminen uuteen halliin nykyisestä Tampere Areenasta. Kuva: Esa Takalo

Yle uutisoi tiistaina, että Tampereelle rakennettavalla raitiovaunulla on vaikutuksia myös Tampere Areenaan. Salibandyseura Classicin kotihalli puretaan ratikan tieltä, ja näin ollen seura joutuu etsimään uuden areenan.

Tampere Areena sijaitsee Tampereen Kalevassa, mutta tulevaisuudessa se korvataan kerrostaloasunnoilla.

Purkutyöt alkavat Ylen mukaan kahden tai kolmen vuoden päästä.

Tilanne on Classicille hankala, sillä Tampere Areena on ollut seuran kotihalli jo yli vuosikymmenen ajan. Missä Classic pelaa sitten parin vuoden kuluttua? Siihen ei Helsingin Sanomille kommentoinut Classicin toiminnanjohtaja Pasi Peltolakaan osannut vastata.

– Se on tällä hetkellä kaupungin paras halli Classicille. Tyly fakta on, että muuta meille sopivaa hallia ei tällä hetkellä Tampereella ole. Tässä on nyt alkanut tietyntyyppinen pohdinta siitä, mitä asialle seuraavaksi tehdään, Peltola pui HS:lle.

Tampereen kaupunki on HS:n mukaan ottanut uuden sisäpalloiluhallin hankesuunnitteluun, mutta se ei ole vielä kuluvan vuoden investoinneissa.

Ensin pitää selvittää, rakennetaanko Tampereelle kokonaan uusi halli. Tässä tapauksessa mahdollinen paikka voisi löytyä Santalahdesta. Toisena vaihtoehtona olisi remontoida tai korvata kokonaan uudella areenalla nykyinen Pyynikin palloiluhalli.

Pyynikkiin siirtyminen tarkoittaisi, että Classicin kotiluola vaihtuisi kaupungin toiselle puolelle.

Peltola on kuitenkin luottavainen sen suhteen, että uusi halli löytyy ennen kuin on pakko tyhjentää toimisto Tampere Areenalta.

– Olemme olleet yhteydessä kaupungin suuntaan ja etsimme uutta areenaa. Meillä on ollut hyvä yhteistyö Tampere Areenan kanssa, eikä tämä uutinen ole siinä mielessä hyvä. Mutta asioita voi nähdä negatiivisesti tai mahdollisuuksien kautta. Näen tämän myös mahdollisuutena, Peltola sanoi HS:lle.

Linkit:
Tampere Areenakin saa väistyä ratikan tieltä – Tilalle rakennetaan asuntoja (Yle)
Yle: Salibandyn suurseuran kotiareena puretaan Tampereen ratikan tieltä – ”Tyly fakta on, että muuta meille sopivaa hallia ei tällä hetkellä Tampereella ole” (HS)

41 comments

  1. Peltola tietää hyvin että Hakametsän halli tulee korvaamaan nykyisen salibandyhallin kun uusi” Kansiareena” valmistuu 2021. Pedataan vaan parempaa vuokrasopimusta?
    Tampereella on salibandyhalleja riittävästi, varsinkin kun verrataan Helsinkiin jossa tilanne on hävettävän huono.

  2. Eikö Hakametsä tuollaisenaan ole vähän turhan suuri sählylle?

  3. Mites tuo uus kauppiin valmistuva halli? Ainakin futsalia sielä tullaan pelaamaan. En tiedä katsomon koosta,mutta sinne tulee ainakin kaks saunallista vip-aitioo mistä näkymä kentälle.

  4. Haka: ”Tampereella on salibandyhalleja riittävästi,”
    Riittävästi ja riittävästi- oikeastaan ei ole riittävästi sillä enemmällekin määrälle olisi käyttäjiä. Pari hallia mahtuisi kaupunkiin vielä sillä tarvitsijoita löytyy myös ympäryskuntien seuroista. Ja samalla Raholan sienikasvattamon voisi korjata riittävällä määrällä dynamiittia… 😉

  5. Pälkäneelle valmistuu uusi urheilutalo tossa sysymmällä. Sinne vaan Classic 😉

  6. ”Tampereella on salibandyhalleja riittävästi.”

    Tästä voidaan olla eri mieltä. Käytännössä täällä on kaksi hallia (jos ei oteta Areena huomioon): Tesoma ja uusi Koovee areena. Joku Spiral nyt täyttää salibandyhallin vaatimukset sillä, että siellä on kenttiä mutta muutenhan sen ylläpito on nololla tasolla: kaikki pukuhuoneet likaiset ja sotkuisia, samoin koko hallin yleisilme on suorastaan kehnolla tasolla. Toki omistajalle riittää, että saa rahansa kenttävuoroista. Sama tilanne on Raholassa.

    Kooveen areenasta voisi moni seura ottaa mallia.

  7. Toi Tesoman halli on kyllä mahtava, mutta käsittääkseni Raholan pyrkivä on päättävä elin. Pyrintö olisi halunnut sinne pelinsä, muttei saanut. Koovee tais siellä pelata viime talvena. Kooveen uudessa hallissa en ole vielä ehtinyt vierailla. Kyllä tuo Tampereenkin halli tilanne huutaa yhtä hallia familylle. Jos saisivat krpn kanssa länsitampereelle yhteisen, jäis kulut sopiviksi. Vai?

  8. Minusta se Kooveen uusi halli on hyvä ”ynnä muille” peleille, mutta ei todellakaan mitään Salibandyliigan huippupelejä sinne. Sen sijaan Tesomalle voisi hyvinkin mennä pelaamaan, se oli todella hieno paikka.

  9. Otetaan vielä tuohon KrP:n tilanteeseen kiinni, että Pääkallossa oli uutisointia 26.11. otsikolla ”AL: Pelataanko Salibandyliigaa Nokian uudessa hallissa jo syksyllä 2019?” KrP:n tilanteesta. Ehdottomasti KrP ennemmin Nokialle kuin Tampereelle.

  10. Pyynikin vanha halli olisi remontin jälkeen loistava. Mutta surkea. Ei lainkaan parkkipaikkoja.
    Ja kaupunki kyllä juuri rakensi uuden hallin Tesomalle. Sinne vaan.
    Tai Ruotulasta maapohjaa golffiviheriöstä hallille.
    Kaupunki häätää innolla golffarit Pirkkalana ja rakentaa akksikymmentä sataviisikymmentämetriä korkeaa kerrostaloa.
    Se on nääs Tampereen visio.

  11. Pasilassahan oli vähän sama ongelma, että halli sinällään oli ”ihan ok” pelata, mutta kun parkkipaikkoja ei ollut missään.

  12. Nokialle valmistuu uusi sisäpelihalli jäähallin viereen muutaman vuoden kuluttua. Siihen kylkeen tulee myös uusi keskuskoulu. Päivisin halli koululaisten käytössä, iltaisin Krp: ja BC:n.

  13. Kilponen. Mikäs Kooveen uudessa hallissa sellaista on ettei ”huippusalibandyyn” kelpaisi?

  14. Minusta se on liian pieni ja lisäksi se että joudutaan blokkaamaan joko pelaajat tai yleisö siirtymästä tauolle ei oikein sovi peleihin, joissa on 2000+ katsojaa.

    Ja edelleen, minusta se on ihan hyvä näihin ”ynnä muut” peleille.

  15. Ketään ei tarvitse blokata, jos vain pelaajat noudattavat ohjeistusta liikkua katsomon takaa. Sieltä kun on toinen kulku pukukopeille! Lisäksi tämä +2000 katsojaa vetävät pelit kommentti nyt oli varsin typerä peruste, kun halliinkaan ei edes mahdu niin montaa katsojaa…

  16. No sitten siellä on vielä vähemmän syytä pelata niin isoja otteluita. Siitähän tässä oli kysymys, että onko Kooveen uusi halli hyvä paikka pelata isoja otteluita ja asia on tätä myötä päivänselvä.

  17. En tiedä millainen on Koovee uusi halli, mutta hitollinen harmi kun kukaan ei ole tajunnut soittaa sulle rakennusvaiheessa. Olisivat osanneet tehdä hyvän hallin. Vähän niinkuin Rahola. Etkös sitä ihannoi?

  18. Ymmärrän kyllä Arton pointin asiassa. Miksi Koovee rakensi vain n.800 henkilön yleisökapasiteetin halliinsa? Eikö luotto ole omaan tulevaisuuteen sen verran edes korkealla, että jonain kauniina päivänä Kooveekin voisi saada paikanpäälle nelinumeroisen yleisömäärän, niin kuin rakas naapuriseura saa lähes ottelusta toiseen ?

  19. Polle8lle: sehän on ollut kautta aikojen trendi näissä sählyhalleissa, että kun jostain säästetään niin katsomosta. Sitten jälkikäteen valitetaan että voi voi tuli tehtyä hieno halli mutta niin pieni katsomo ettei täällä mitään kunnon pelejä saa pelata 😀

  20. Tampere Areenahan ei ole kovin vanhakaan vielä. Olisiko 17-18 vuotta ollut käytössä? Mikä järki on purkaa noinkin uusi halli pois? Kai tuollainen ratikka nyt mahtuu pienemmistäkin väleistä kulkemaan. Tampereella on kerrostaloillekkin tilaa yllin kyllin.

  21. En minäkään rakentamisesta mitään ymmärrä, mutta eikös se rakennusvaiheessa soittelu olisi ollut vähän myöhäistä. Suunnitteluvaiheessa se hallin rakenne päätetään.

  22. Katos semmosten mestareiden palsta, että nää soittelee ku huvittaa, ja herneet nenään joka kommentista. Ihan asiallinen kommentti Artolta, etenki ku Tampere haluaa näitä cup finaaleita yms, niin pitäähän hallin olla kaikilta osin kunnossa

  23. Mitä Salibandyliigan huippupelejä sinä nyt olisit viemässä tuonne Kooveen halliin? Halli täyttää liigan kriteerit, joten liigaa siellä saa pelata!

  24. Minä en oikein ymmärrä miksi joka hallin pitäisi olla valtavan kokoinen. Tuo Kooveen uusi halli on ihan hyvä (kuten olen moneen kertaan todennut), kunhan sinne ei yritetä tunkea huippupelejä Salibandyliigasta, jostain Cupin finaaleista tai A-maaotteluista puhumattakaan. Ne muutkin 99% peleistä pitää pelata jossain ja tuo Kooveen uusi halli on niihin ihan hyvä.

    Tästä huolimatta Tampereella pitäisi olla paikka pelata ne huippupelitkin. Onko se se Nokian uusi halli, Tampere Areena, Hakametsä, Tesoma vai mikä, niin se on minusta se oleellinen ratkaistava asia.

  25. ”Tästä huolimatta Tampereella pitäisi olla paikka pelata ne huippupelitkin. ”

    Jos huippupeli tarkoittaa kansainvälisen tason MM-ottelua mihin pitäisi saada tuhansia paikalle, niin sitten on Hakametsä.

    Jos huippupeli tarkoittaa EFT-tason / kansallisen tason ottelua mihin pitäisi saada satoja mahtumaan, niin sitten on Koovee areena aivan tarpeeksi iso.

    Jos huippupeli tarkoittaa SM-sarjan ottelua, niin sitten melkein jo riittää Spiralin kapasiteetti.

  26. Et vieläkään vastannut kysymykseen mitä ovat nämä ”Salibandyliigan huippupelit”? Ei Classic tai ErVi tule kotipelejänsä tietenkään siellä pelaamaan!!

    ”kunhan sinne ei yritetä tunkea huippupelejä Salibandyliigasta, jostain Cupin finaaleista tai A-maaotteluista puhumattakaan.”

    Eiköhän tuollaiset pelit ole jäähallipelejä, ainakaan Cupin finaalia ei pelata Kooveen hallissa (miksi pelattaisiin?)!

  27. Otetaan vielä kantaa tuohon suoraan kysymykseen Raholasta: Kyllä, olen edelleen sitä mieltä, että Rahola on liigan paras paikka seurata otteluita varsinkin tietyiltä paikoilta. Sen sijaan pelikentän tai pukukoppien tasoon en ota kantaa kun en ole koskaan niissä käynyt.

  28. Salibandyliigan huippupeleiksi lasken esimerkiksi Superfinaalit tai vaikka jotkut 7. välieräpelit. Jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että niitä pitäisi tuoda esim. Tampereelle. Olen samaa mieltä. Mutta niille tarvitaan paikka pelata. Jos se on jäähalli, niin ok, sitten on.

    Tulevaisuudessa toivottavasti mikä tahansa playoff-ottelu on niin iso, että tuo Kooveen uusi halli jää pieneksi. Onko se keväällä 2018 vai 2028 vai milloin, niin se on eri asia.

  29. ”kunhan sinne ei yritetä tunkea huippupelejä Salibandyliigasta, jostain Cupin finaaleista… ”

    Nythän nuo cupin finaalit ”tungettiin” Tampere Areenalle, koska Classic. Jos OLS olisi voittanut, nuo pelit oltaisiin pelattu Oulussa.

    ”Tästä huolimatta Tampereella pitäisi olla paikka pelata ne huippupelitkin. Onko se se Nokian uusi halli, Tampere Areena, Hakametsä, Tesoma vai mikä, niin se on minusta se oleellinen ratkaistava asia.”

    Tesoma ei ole katsomokapasiteetiltaan merkittävästi sen isompi kuin AutoCenter Areenakaan.

    ”Tulevaisuudessa toivottavasti mikä tahansa playoff-ottelu on niin iso, että tuo Kooveen uusi halli jää pieneksi. Onko se keväällä 2018 vai 2028 vai milloin, niin se on eri asia.”

    Eli jäähalleissa tullaan pelaamaan? Aika vähiin jää salibandyhallit, jotka tuon Sinulle niin tärkeän 2000+ ihmistä vetävät.

  30. Salibandy:iin riittää toistaseksi hyvin toteutettu halli noin 2000 katsojalla. Poikkeuksena on sitten nämä MM-finaalit ja Superfinaalit jotka kerran vuodessa ehkä saa 3000+ katsojaa paikalle. Näiden ”huippupelien” vuoksi on turha rakentaa omaa hallia. Toki on eri tilanne nämä monitoimihallit missä saadaan katsojia esim musiikkikonserttien ansiosta.

  31. öö tuota Superfinaali on vetänyt sen 10 000katsojaa molemmilla kerroilla. mm-finut loppuunmyytyjä eli 13000+ #justsaying

  32. Tampereelle on valmistumassa myös uusi KansiAreena jääkiekkoa varten (kokoluokkaa vähintään Hartwall), joten varmasti Superfinaalit menee jatkossakin jäähalliin.

  33. Minusta ideaalitilanne olisi se, että kaikki Salibandyliigan ottelut pelattaisiin jäähalleissa, siis vastaavasti kuin esim. NBA-pelit. Toki yleisömäärien vuoksi ollaan vielä aika kaukana sieltä.

  34. Ja tässä tapauksessa saataisiin rakentaa lisää jäähalleja. Tampereellakin saataisiin varmasti helposti mahtumaan Tapparan, Ilveksen, Classicin, Kooven (ja KrP:n) pelit samaan jäähalliin. Jäähallille kun kuulemma joutuu vähän juttujakin tekemään tuossa kohtaa kun laji vaihtuu.

  35. Eiköhän nämä jäähalliunelmat voida jättää omaan arvoonsa…

  36. Suoerfinaalin katsojaluvut ovat pienenemässä ja mm-finaaleistakin oli aidosti loppuunmyyty vain vuoden 2002 finaali Hartwallilla. Seuraava finaali ei ollut loppuunmyyty.

  37. ”Suoerfinaalin katsojaluvut ovat pienenemässä”. Onko tästä jotain tarkempaakin tutkimustietoa, vai katsoitko _kahta_ numeroa ja totesit että toinen on näköjään pienempi kuin ensimmäinen ja tästä sitten tämmöinen johtopäätös, että näin se menee jatkossakin?

  38. Niin, tämä ei nyt varsinaisesti kuulu tämän uutisen alle mutta onhan tuo Superfinaali nyt nähty ja muovia on. Toki liiton kannalta on selvää miksi ko tapahtuma järjestetään mutta jos oletetaan että finaalia ja finaalisarjaa seuraisi yhteensä 10000 ihmistä niin finaalisarja olisi tässäkin suhteessa parempi koska:

    – finaalisarjassa uutisointi jakaantuu monelle eri päivälle
    – finaalisarjassa jos käy 4 x 2500 ihmisiä, niin tuloja tulee ihan eri tavalla versus kerta tapahtuma

    Ainoa positiivinen asia superfinaalissa on se, että tätä kautta saadaan ihmisiä myös seuraamaan naisten finaaleja.

  39. Olen itsekin ollut alusta saakka noita Superfinaaleita vastaan. Voisivat kyllä järjestää jatkossa ne Tampereella, kun Classic siellä kuitenkin vähintään kahdella joukkueella on mukana. Vaikka AutoCenterAreenalla sitten.

  40. Eihän tuo Autocenter Areena nyt aja millään salibandyareenan virkaa. Hyvä harjoituspaikka ja pelata näitä pienempiä pelejä juuri kuten Arto sanoikin. Pelipaikkoja tarvitaan harjoituksia, junnuja ja pienempiä seuroja varten, mutta kymmenen vuoden päästä täälläkin useille kommentoijille toivottavasti syttyy lamppu pään päälle, että kylläpäs rakennettiin jälleen pieni halli kapasiteetiltaan. Hyvinhän tuo nyt ajaa Kooveen asiaa, kun ei kukaan käy niitä matseja katsomassakaan. Toivottavasti salibandy kuitenkin menee eteenpäin, katsojamäärät lisääntyvät ja saadaan porukalla manata jälleen näitä pieniä halleja. Eiköhän Classic kuitenkin paikasta kuin paikasta saa tarpeeksi suuren hallin, jonka suhteen on ajateltu Kooveen divariin tippumista pidemmälle eli yli parin vuoden päähän. Ps. Eihän Autocenter ole mikään ”Kooveen halli” vaan uusi, pieni halli, jossa Koovee sattuu olemaan vuokralla. Arto puhuu tällä kertaa asiaa ja monen muun pää on jäätynyt näissä pakkasissa. 2020-luvulla pitää alkaa rakentamaan jo oikeasti salibandyareenoita, jotka tekevät tehtävänsä kymmenen vuodenkin kuluttua, kun katsojamäärät ovat nousseet. Morjens

  41. Kooveen hallissa naurettavinta on ne hemmetin betonipylväät katsomoiden välissä. Kilposen kanssa samaa mieltä hallin tasosta.