Kooveelle arvokas voitto liigajumbo SalBasta – katso lauantain salibandytulokset

Voitto SalBasta helpotti Kooveen tilannetta putoamista vastaan taistelussa. Arkistokuva: Esa Takalo.

Voitto SalBasta helpotti Kooveen tilannetta taistelussa putoamista vastaan. Arkistokuva: Esa Takalo.

Tampereen Koovee ja Rauman SalBa mittelivät tärkeistä sarjapisteistä Salibandyliigan putoamiskamppailun kannalta. Koovee haki Raumalta voiton tiukan taiston jälkeen 3–4-numeroin.

Ottelu pysyi jännittävässä 2–2-tilanteessa viimeiselle 10-minuuttiselle asti. Kooveen sankariksi nousi Tuomas Aho, joka tällä 2–3-osuman ajassa 53.55.

SalBa otti aikalisän, mutta se ei nostanut heitä enää tasoihin. Perttu Koljonen pääsi viimeistelemään tilanteen 2–4:ään isäntien pelatessa ilman maalivahtia. Kavennus syntyi liian myöhään, kun Jani Lehtoniemi iski pallon verkkoon 10 sekuntia ennen päätössummeria.

Koovee nousi voitolla 13 pisteeseen, ja ero liigajumbo SalBaan on nyt kolme pistettä.

Jyväskylässä nähtiin erikoinen kamppailu O2:n ja porilaisen Karhujen välillä. Ottelua ehdittiin pelata 48 minuuttia kokonaan ilman maaleja, kunnes verkko heilui ensimmäistä kertaa porilaisten päässä.

Jyväskyläläiset painoivat lisää kaasua viimeisen 10-minuuttisen aikana, ja kolmannen erän päätteeksi tulostaululla paloi 5–0-lopputulos. O2:n tehokasta loppua johti Ville-Pekka Virtanen, joka saldosi tehot 2+1.

Voitto nosti O2:n jälleen kuiville, 10. sijalle.

Naisten Salibandyliigassa nähtiin yllätys, kun EräViikingit kaatoi sarjassa toisena olevan SB-Pron peräti 8–4. Toisen perättäisen voittonsa napannut ErVi johti jo puolen tunnin kohdalla 5–1, jolloin vieraat päättivät käyttää aikalisänsä.

Jenni Torkki kavensikin heti eroa, mutta ilo jäi lyhyeksi, kun Aino Tuokkola iski ylivoimalla kotijoukkueen jälleen neljän maalin karkumatkalle.

SB-Pron kiri ei enää riittänyt lopussa. Tappio tarkoitti sitä, että runkosarjan voitto alkaa pikku hiljaa valua Tampereen suuntaan, mikäli Classic voittaa ensi viikonloppuna Kooveen.

Miesten Salibandyliiga:
SalBa–Koovee 3–4 Ottelutilastot
LASB–TPS 3–4 Ottelutilastot
Steelers–Oilers 3-2 Ottelutilastot
OLS–SPV 5–8Ottelutilastot

Naisten Salibandyliiga:
SSRA–NST 3–6 Ottelutilastot
EräViikingit–SB-Pro 8–4 Ottelutilastot Juhani Järvenpään ottelukuvat
PSS–O2-Jyväskylä 4–0 Ottelutilastot

Miesten Divari:
O2-Jyväskylä–Karhut 5–0 Ottelutilastot
NJ–LNM 5–6 rl. Ottelutilastot
Josba–M-Team 1–7 Ottelutilastot
Tiikerit–ÅIF 5–3 Ottelutilastot

38 comments

  1. Mahtavaa peliä Erviltä naisissa. Pron yli käveltiin nuorten toimesta ja varsinkin nuoret tulevaisuuden pelaajat pyörittivät Pron seniorit totaalisesti. Tällaista peliä lisää kiitos.
    Pron seniorit turhautuivat ihmeelliseen huuteluun vastustajille.

  2. Onnee vaan erville, kun sattui nyt Prolle huono peli tähän väliin! Ei kannata vielä hirveesti leijua – nyt vaan nöyrästi tekemään parasta! Ja toivotaan että pleijareissa kohdataan uudelleen!

  3. Just visited Rauma with my great friend Jack Pendleton, it was truly a nice win! Rick-daddy would like thank my boys Aho and Salomaa, keep rockin guys!

  4. Löin muute aika monta kiinan frangia raumalaisten voitosta. Kiitos siitä. No, ei auta kun maanantaina kiivetä mäkitorniin

  5. I was In game too. No friends, only one Cup of kaffee ja denssi In ylähylly

  6. Se oli salban liigataival siinä. Ei pystynyt tällä kaudella Hyvönen ja muut vahvistukset paljoon. Ei tuollaisia maalipaikkoja saisi haaskata edes 5-divarissa mitä salba tuhlasi.

  7. Aika murhaa oli tää kierros Salballe. Toki vielä on saumat ihmeeseen mutta koville alkaa ottaa. Tänään tilastoista päätellen voitto todellakin oli Raumalle otettavissa…

  8. Miksi Oilers on ollut niin huono tällä kaudella? Pitäisikö suorittaa taas jo perinteeksi muodostunut valmentajan vaihto?

  9. On se jännä kun liitto ei halua LASB pleijareihin. Perusteeton PR3 Kettuselle ennen tärkeää peliä ja TPS sai lahjapisteet. Ihmettelen tätä touhua aina LASB vastaan.

  10. Ei SalBalla oo vie ees mitään hätää.. Sieppinen sano et pelataan ihan rauhassa. Luotan SalBaan

  11. Lahti: liitolla oli just salainen kokous, missä tulivat siihen tulokseen, että Kettunen kuitenkin päästäisi vaan 2 maalia tepsiä vastaan niin pannaan miehelle pelikieltoa niin tps voittaa 4-3. Tiedän vaan ku mun tuttu oli siellä tarjoilemassa. Ne sano myös että tehään aina näin Lasbille niin ei pääse koskaan pleijareihin. Lopuksi oli kuulemma lyönyt vielä kättä päälle. Hirveä kohtalo Lasbilla 🙁

  12. Noloa porukkaa siellä lahessa. Niin ja vieläpä hemmetin ruma kaupunkihan se on! Opetelkaa pelaamaan.

  13. Turha alkaa vähättelemään kun laitetaan faktoja pöytään. LASB ei saa apuja yhtään peleissä ja silti itse on päästy tähän asemaan sarjassa. Moni seura voisi ottaa mallia LASB miten asiat hoidetaan.

  14. Salba oli hiukan parempi kahdesta äärettömän huonosta ja passiivisesta ryhmästä. Kumpikaan ei ansaitsisi tästä pelistä pisteitä. Ihan kamalaa peliä!

  15. peli on omaan silmään ollut koko kauden liian passiivista ja pelirohkeus ollut kateissa. Kriisipalaveri olisi pitänyt pitää ajat sitten. Nyt on myöhäistä. Ensi kaudella divaria ja saa nähdä kuinka monii kaikkoaa muihin

  16. Niin ja täälläkö tosiaan jotkut odotti SalBa-Koovee matsista jotain laadukkainta salibandypeliä ikinä kun panokset ovat elämästä ja kuolemasta. Kumpikohan tässä on joukkueille tärkeämpää. Tulos, vai se että viihdyttää random-katsojaa? Ja kummalla lopulta on se suurin merkitys? Kumpi harmittaa enemmän, sarjapaikan menetys vai se että joku Esko jossain ei viihtynyt 17.2. katsoessaan peliä?

  17. Oli kyllä hyvä fiilis Mosalla. Tunteet kuumenivat puolin ja toisin, tästä kohti playoffeja! Hyvää naissalibandyä kerrakseen, viihdyttävä peli!

  18. SalBalle käytännössä tuli lähtö nyt. Se tarvitsee käytännössä vierasvoiton Nokialta ja Kooveen kotitappion Welhoille, tai homma on paketissa.

    LASBin playoff-juna on myös käytännössä mennyt nyt. Mukaan pääseminen vaatii käytännössä voiton kotona OLS:sta ja Steelersistä ja ainakin pisteen Vantaalta tai kotona SPV:stä. Ja sekin on vasta toinen puoli, toinen puoli on se, että Oilersin, Indiansin tai SPV:n pitää hävitä varsinaisella peliajalla kaikki loput pelinsä. Oilersilla on kotipeli Indiansia vastaan, SPV:llä kotipeli Steelersiä vastaan ja Indiansilla kotipeli Welhoja vastaan.

    Playoutien välttämistaistelussa tilanne pysyi samana, edelleen OLS:lle riittää kotivoitto Steelersistä ja Welhoille vierasvoitto Raumalta tai edes piste Kooveen vieraana.

  19. Pakko arvostaa tätä lasbin foliopäätä! Kaikki on häntä vastaan, milloin tuomarit ja milloin kirjoittamaton pääkallo, keep on rockin män!!

  20. Vanha Tamperelaissanonta ”ruuhkaa ku kooveen maalilla” ei nyt pitänyt paikkaansa. Urheilun ikävä puoli on se, että toisen on taivuttava. Kotiseuturakkauden vuoksi kehaisen Kooveen äijiä silti! Ei ne puntit turhaan Loisteella vieressä kolise 🙂

  21. Ei ole Loiste se punttisali, missä Koovee käy, vaan Polte!

  22. Lienee aika päästää Salba lepäämään sopivammalle sarjatasolle. Aika monta vuotta tuota rimpuilua kestikin.

  23. Eiköhän tuo lasb ole sarjassa juuri sillä paikalla, jonka se pelitaidoillaan ansaitsee. Eilenkin tuomaristo tarjoili lasbille ylivoimaa ihan riitämiin, kaksi kolmesta vieläpä aika heppoisin perustein. Siltikään ei pojilla paukut riittänyt kuin yhden maalin tekoon. Aitona lahtelaisena haluan kuitenkin kiittää lasbia siitä että latojenne riittämättömyyden takia tulitte tänne pelaamaan. Ei tarvitse enää reissata nähdäkseen muun Suomen laatujoukkueita.

  24. Lahti:lle. Weckman hoiti eilen tonttinsa hyvin. LASBin peli kaatui kenttäpelaajiin mm. puolustuksen heikkouteen, surkeaan syöttöpeliin ja ylivoimien tuhraamiseen. Turha syytellä muita. Joukkue voi katsoa peiliin. Jos palloa ei vaihdon aikana saada keskiviivan yli, peruutellaan, rohkeus puuttuu jne., ei tulostakaan synny.

  25. Salibandyliitollahan on ihan oma Lasbin vastainen työryhmä, jonka ainoana tehtävänä on pitää huoli siitä, että Lasb ei menesty. Vaikutusvalta ulottuu aina erotuomareista suojelupoliisiin ja tilastoinnista eduskuntaan.

    Tulee luotettavasta lähteestä, sillä kuulun liiton sisäpiireihin.

  26. ei voi kuin ihailla miten oilerssikin on hiipunut edellis kausiin verrattuna

  27. Oilerssin pelaaminen on kyllä toisin sanoen palannut normaaliin tuon yhden huippukauden jälkeen. Ei siinä mitään seliteltävää toisin kuin Lasbilla syy tuntuu olevan kaikkialla muualla paitsi omassa pelissä.

  28. Oleellista Oilersilla – kuten moneen kertaan olen kirjoittanut ja sanonut – on nimenomaan se, että tuo muutosrumba saadaan puhallettua poikki. Tämän kauden tuloksella on väliä ainoastaan jos Oilers putoaa Divariin. Muuten se on aivan yksi lysti mitä käy. Kun joka kaudelle vaihdetaan valmentaja ja kapteeni, kyllä se jossain näkyy. Nyt kun Steelersiä vastaan puikoissa oli eri mies ja uusi kapteeni (joo, on hyvä syy ja on väliaikaista, silti), samantien hävittiin lähellä sarjan jumbopaikkaa olevalle tekemällä vain kaksi maalia. Katsokaa jostain Seinäjoelta mikä siellä on tulos kun samat miehet vetävät hommaa toistakymmentä vuotta.

    Pysyvyys on Oilersille ihan ykkösasia tällä hetkellä. Katsotaan 1-3 vuoden päästä uudelleen tilannetta, että tarvitseeko jotain muuttaa. Valmentajia ei voi vaihtaa niinkuin sukkia ja vaatia tulosta yhtäaikaa.

  29. Se on Arto sillä tavalla, että niin kauan kun konttoria ja koko palettia pyörittää hemmo joka ainoastaan kiukuttelee ja arvostelee edustusjoukkueen toimintaa, eikä mahdollista resurssien puitteissa joukkueen tekemistä ja kehittämistä, niin niin kauan tekeminen menee alaspäin eikä vahvistuksia muualta saada. Ongelma ei ole joukkueen kapteenissa, vaan seuran kapteenissa. Jos nyt verrataan pelkästään naapuri seuraan, niin siellä pelillinen suunta on vahvasti ylöspäin koska toimisto antaa joukkueelle toimimisrauhan.

  30. Minä väitän, että Oilersilla suunta on myös ylöspäin. Varsinkin kun tähän lasketaan nimenomaan seura, eikä vain miesten edustusjoukkue.

  31. Otetaan vielä Indiansiin sen verran kiinni, että käypä tarkistamassa vaikka sarjataulukoista heidän A-, B- ja C1-poikien tilanne.