MM-karsinnoissa historiallinen kohtaaminen – Suomi ja Belgia ensi kertaa vastakkain

Huom. Suomen kokoonpano kuvassa. Kuva: Mika Hilska

Huom. Suomen kokoonpano kuvassa. Kuva: Mika Hilska

Suomi ja Belgia kohtaavat ensi kertaa salibandymaaottelussa, kun maiden joukkueet hyppäävät kaukaloon tänään klo 14 MM-karsinnassa Tallinnassa. Ottelu nähdään suorana Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n YouTube-kanavalla.

Suomella on alla murskavoitot Puolasta ja Liechtensteinista sekä Alankomaista eikä kovempaa vastusta liene luvassa tänäänkään. Belgia aloitti turnauksen 5–5-tasapelillä Alankomaita vastaan mutta on sen jälkeen hävinnyt Puolalle 2-9 ja eilen Virolle 4-16. Joukkueen suomalaisittain mielenkiintoisin nimi on OLS:n B-juniori Felix Persyn, joka pelaa numerolla 10 ja teki ottelussa Hollantia vastaan yhden maalin.

Suomi aloittaa ottelun oheisilla viisikoilla. Toki MM-karsintaturnauksessa peliaikaa on joka ottelussa jaettu melko tasaisesti ja vaihdossa aloittaneet kenttäpelaajat hypänneet pelin puolivälin tienoilla mukaan.

Lohkon kaksi parasta maata selviytyy 1.-9. joulukuuta 2018 Prahassa pelattavaan 16 joukkueen MM-lopputurnaukseen.
Lisäksi Euroopan neljästä lohkosta kaksi parasta lohkokolmosta otetaan mukaan kuudentoista joukkueen MM-lopputurnaukseen. Kaikkiaan MM-karsintoihin osallistuu 31 maata.

Suomen MM2018-karsintaottelut 31.1.-4.2.2018 Tallinna, Kalevi Spordihall

Ke 31.1. 13:00 Suomi – Puola 13-1
To 1.2. 16:00 Liechtenstein – Suomi 0-24
Pe 2.2. 16:00 Suomi – Alankomaat 32-1
La 3.2. 14:00 Belgia – Suomi
Su 4.2. 15:00 Viro – Suomi

Teksti: Salibandyliitto