Rantalasta kaikkien aikojen pörssikärki – ohitti valmentajansa paikallispelissä

Nina Rantala ohitti Katriina Saarisen runkosarjan kaikkien aikojen pistepörssissä. Arkistokuva: Esa Takalo

Nina Rantala ohitti Katriina Saarisen runkosarjan kaikkien aikojen pistepörssissä. Arkistokuva: Esa Takalo

Tampereen Classic kaatoi paikallisvastustaja Kooveen Ideaparkissa pelatussa naisten Salibandyliigan ottelussa maalein 12–6. juhlittu sankari oli tehot 3+2 tehnyt Nina Rantala, joka nousi samalla runkosarjan kaikkien aikojen pistepörssin ykköseksi.

Avauserä säilyi vielä tasaisena, ja jopa hieman yllättäen Koovee vastasi ottelun ensimmäisestä maalista. Veera Kauppi laukoi pallon Anna-Mari Linnoisen selän taakse.

Classic meni kuitenkin Julia Woivalinin ja Sanni Niemisen osumilla johtoon vielä ensimmäisen 20-minuuttisen aikana. Kooveen osalta jäi puhuttamaan tilanne, jossa Tuulia Ahon laukaus jäi pomppimaan aivan hyvin lähelle maalia. Linnoinen huitaisi heiluttaen samalla laahusverkkoa. Erotuomarit eivät nähneet pallon käyneen kokonaan maalissa.

Toinen erä oli ottelun kulminaatiopiste. Classic karkasi ensin Eliisa Alangon maalilla 3–2-johtoon, ja sen jälkeen kyyti oli kylmää paikallisvastustajille. Kahdeksassa ja puolessa minuutissa Classic karkasi peräti viiden maalin karkumatkalle.

Hurjassa pelivireessä torstai-iltana ollut Nina Rantala osoitti 7–2-osumassa taituruuttaan pyörähtämällä pallon kanssa kahden Koovee-pelaajan välistä, minkä jälkeen hän tarjoili esityön Julia Jokelan viimeistelemään maaliin.

Rantalan tahti sen kuin kiihtyi viimeisessä erässä. Aino Viskarin uran ensimmäiseen liigamaaliin tarjoiltu syöttö nosti Rantalan yhden pisteen päähän kaikkien aikojen pistepörssin jaetulta kärkipaikalta.

Juhlapistettä ei tarvinnut odottaa kauaa, sillä Rantala sivalsi parhaalta sektorilta pallon takakulmaan ja nousi 640 tehopisteeseen, jonka on aiemmin saavuttanut ainoastaan Classicia nykyisin valmentava Katriina Saarinen.

Koovee kavensi vielä kahteen otteeseen kolmannen erän lopussa, mutta sitten pöytäkirjaan rustattiin historiallinen maali. Rantala nousi yksin oikealta ja nosti pallon tyylikkäästi takayläkulmaan ajassa 57.56. Samalla se oli ottelun viimeinen, 12–6-lukemat sinetöinyt osuma.

Ideaparkissa kuulutettiin Rantalan ennätyspistettä, jolla hän nousi yksin kaikkien aikojen pörssikärjeksi. Classic-kapteeni on tehnyt 265 Salibandyliigan ottelussa tehot 341+300=641.

Classic johtaa naisten liigaa neljän pisteen erolla toisena olevaan SB-Prohon. Koovee on kolmannella sijalla.

Naisten Salibandyliiga:
NST–EräViikingit 3–4 ja. Ottelutilastot
Classic–Koovee 12–6 Ottelutilastot

Miesten Divari:
Josba–NST 3–4 Ottelutilastot

One comment