Salibandylehdessä 6/1998 kerrotaan määrärahaesityksistä otsikolla ”SSBL ei ole tyytyväinen SLU:n määrärahaesitykseen”. Tämän viikon #takaisinheittotorstaissa onkin aiheena se, kun Salibandyliitto kyseenalaisti hyvin vahvasti opetusministeriön päätöksen, ja haastoi sen korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Tuolloinen ja nykyinen Salibandyliiton puheenjohtaja Risto Kauppinen kertoi artikkelissa erinäisistä aiheeseen liittyvistä ongelmista. Vuodelle 1999 Salibandyliiton olisi tullut saada tuolloin käytetyn tulosperusteisen määrärahamallin mukaan 2,4 miljoonaa markkaa avustusta, mutta rahaa oli tulossa ainoastaan 1,8 miljoonaa markkaa.

Tuo, vuoden 1999 rahasumma, ei kuitenkaan aiheuttanut vielä suurempia toimenpiteitä, vaikka artikkelista voi aistia, että Salibandyliitto rupesi olemaan kypsä siihen, että SLU ja opetusministeriö eivät huomioineet lajia reilusti asiassa.

Vuodelle 2000 tulosperusteisen määrärahamallin mukainen summa piti olla 2,8 miljoonaa markkaa, mutta Salibandyliitto sai rahaa noin 20% vähemmän eli 2,2 miljoonaa markkaa. Tuolloinen kulttuuriministeri Suvi Linden leikkasi summasta vielä ylimääräiset 30 000. Kokonaisepisodi johti siihen, että Salibandyliitto haastoi ministeriön määrärahapäätöksen korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Kauppinen toimi tuolloin myös SLU:n (Suomen Liikunta ja Urheilu) hallituksessa ja oli niin sanotusti tapahtumien keskipisteessä.

Mistä tässä tapauksessa tiivistetysti kyse?

– Pähkinänkuoressa oli kyse siitä, että oli määritelty erilaisia tuloskriteereitä nuoriso- ja harrasteliikunnalle sekä huippu-urheilulle. Näiden tuloskriteerien perusteella Salibandyliitolle olisi kuulunut huomattavasti suurempi summa. Niissä oli jo silloin sellainen määritelmä, että summat eivät voi nousta liian nopeasti, ja toisaalta sen voi tulkita niinkin, että ne eivät voi laskea kovin nopeasti.

– Nousuja oli muutenkin kohtuullistettu, ja sitten vielä eri vaiheissa liikuntaneuvosto sekä ministeri raapaisivat loppuvaiheessa osan pois. Meidän liittohallitus oli jo pari vuotta suhtautunut asiaan hyvin kriittisesti. Useat olivat sitä mieltä, että asiasta pitäisi valittaa, ja itse olin himmailevampi osapuoli, joka sanoi, että ”ei nyt valiteta vielä, että ensi vuonna tilanne korjataan, kuten on luvattu”.

– Näin ei sitten kuitenkaan tapahtunut. Porukka oli silloin tarpeeksi kypsä tekemään ihan valituksen aiheesta, Kauppinen avasi helmikuussa 2018.

Vuoden 1998 Salibandylehdessä kerrottiin tulosperusteisesta siirtymävaiheesta siten, että se oli jatkunut jo viiden vuoden ajan siinä vaiheessa. Salibandylehden tekemä graafi osoitti, että tulosperusteinen määrärahamäärä ja SLU:n tulkinta eivät kohdanneet lainkaan samalla tavalla kuin muiden lajien suhteen.

Tulosperusteinen määrärahajako oli sinällään veteen piirretty viiva, että se ei ollut lopullinen rahanjakoperuste.

– Avustus oli harkinnanvarainen, mutta ministeriö yhdessä näiden toimialajärjestöjen kanssa oli määritellyt tuloskriteereitä. Tässä tapauksessa ne heitettiin kuitenkin romukoppaan. Valtionavusta oli päätetty ihan harkinnan mukaan, joka on se laissa oleva virallinen termi. Se taas korostaa sitä, että avuista valittaminen ei käytännössä koskaan sinällään kannata.

– Nostettiin kuitenkin kissa pöydälle silloin, ja koettiin, että se kannatti. Ainahan niitä on sittemminkin rukattu, että millä perusteilla määrärahoja jaetaan, ja ketkä käsittelevät hakemuksia.

Mihin kriteerejä tässä tulosperusteisessa määrärahajaossa oli?

– Harrastajamäärät olivat yksi tekijä tietenkin, mutta myös liiton toiminnan laatu vaikutti. Junioreiden suhteen määrät olivat tärkeä asia, Kauppinen kertoi.

SLU teki siis ehdotukset, mutta opetusministeriöllä oli viimeinen sananvalta päätöksissä. Hallinto-oikeudessa olivat siten vastakkain Salibandyliitto ja opetusministeriön päätös.

– Vastaus oli hyvin lyhyt ja siinä todettiin ainoastaan, että kyseiset tuet ovat harkinnanvaraisia. Eli silloin rahanjako on mennyt ihan oikein, Kauppinen naurahti.

Päätöksestä ei siis oikeastaan voinut valittaa mitenkään. Kauppisen mukaan ”radikaalista” toiminnasta oli kuitenkin hyötyä.

– Siinä nostettiin esille outouksia tämän asian tiimoilta. Silloin oli tuollaisia tuloskriteereitä, jotka varmasti ohjasivat päätöksiä, mutta lopputulos saattoi olla varsin yllättävä. Muistan eräidenkin sanoneen, että ”eihän tämä näin voi olla”.

– Näissä nousuleikkureissa oli sellaisia siirtymäaikoja. Olin itsekin silloin tuossa SLU:n määrärahatoimikunnassa sekä hallituksessa mukana. Tunsin ne kriteerit erittäin hyvin siihen aikaan, Kauppinen sanoi.

Milloin salibandyn tilanne parani tässä asiassa?

– Mielestäni se parani melko nopeasti ja lähti kehittymään. Määrärahojen määrä on myös seurannut lajin kehitystä. Salibandy on kehittynyt alati positiiviseen suuntaan, ja myös määrärahat ovat sitä kautta kehittyneet positiiviseen suuntaan. Siinä mielessä suunta on ollut oikea. Tällä hetkellä ollaan aika lailla oikeassa seurassa määrärahojen suuruuksien suhteen, Kauppinen tiesi.

Niinpä, sillä vuonna 2017 julkaistun artikkelin mukaan salibandyn valtionapu nousi 130 000 euroa edellisestä vuodesta. Kokonaissumma oli peräti 1 130 000. Lajia edellä olivat avustusten suhteen vain Palloliitto (2,025 miljoonaa euroa), Suomen Voimisteluliitto (1,7 miljoona euroa) ja Suomen Jääkiekkoliitto (1,48 miljoona euroa).