Suomalaisluotsi jatkaa säilymisestä taistelevan sveitsiläisjoukkueen peräsimessä

"Japi" Riihimäki ja Kloten-Bülach Jets ovat suurella todennäköisyydellä ulkona tämän kauden pudotuspeleistä. Kuva: Swiss Unihockey

”Japi” Riihimäki ja Kloten-Bülach Jets ovat suurella todennäköisyydellä ulkona tämän kauden pudotuspeleistä. Kuva: Swiss Unihockey

Kloten-Bülach Jetsiä NLA-liigassa valmentava Arto ”Japi” Riihimäki allekirjoitti yhden vuoden jatkosopimuksen sveitsiläisseuran kanssa. Seura uutisoi asiasta kotisivuillaan.

Riihimäki siirtyi joukkueen ruoriin maaliskuussa 2016. Kahdella viime kaudella suomalainen luotsasi joukkueen pudotuspeleihin, mutta kuluva kausi on ollut nuorentuneelle joukkueelle vaikea.

19 pelin jälkeen Klote-Bülach on toiseksi viimeisenä, ja pudotuspelipaikka on karannut jo kuuden pisteen päähän.

Jetsillä on kuitenkin mahdollisuus säilyttää liigapaikkansa playoutien kautta.

Tuloksista huolimatta Riihimäki nauttii sveitsiläisen Unihockey.ch:n mukaan arvostusta maassa, mistä myös tuore jatkosopimus kertoo.

– Minulla ja perheelläni on hyvä olla täällä. Koko paketti toimii, niin siviilielämän, töiden kuin seurankin osalta, Riihimäki kertoi seuran tiedotteessa.

Ennen Zürichin kantoniin siirtymistä Riihimäki valmensi Sveitsissä Zugia. Nykyisen seurajoukkuepestinsä lisäksi Riihimäki kuuluu Latvian miesten maajoukkueen valmennustiimiin.

Linkki:
Uutinen seuran sivuilla