Suomen ennätysmurskajaisista neljä vuotta – lopputulos 38-0, Kukkola 4+11

Jani Kukkola tehtaili 15 pistettä Ukrainaa vastaan vuonna 2014. Kuva: IFF

Jani Kukkola tehtaili 15 pistettä Ukrainaa vastaan vuonna 2014. Kuva: IFF

Miesten ensimmäiset salibandyn MM-karsinnat pelattiin tammi-helmikuussa vuonna 2014, ja karsinnoista valikoitui kerma vuoden 2014 Göteborgin MM-kisoihin.

Puolassa karsineen Suomen taival oli melko kevyt myös tuolloin. Espanja kaatui 10-1, Puola 10-2, Ukraina 38-0, Venäjä 17-3 ja ja Ranska 28-0. Yhteismaaliero viiden pelin jälkeen oli 103-6.

Historiankirjoihin merkittiin eritoten 31.1. 2014 pelattu Ukraina-ottelu, joka on Suomen kaikkien aikojen suurinumeroisin maajoukkuevoitto. Se oli myös kaikkien aikojen isoin miesten MM-karsinta tai -kisavoitto ennen kuin Ruotsi murjoi Ranskaa keskiviikkona lukemin 43-1.

Henkilökohtaisella tasolla pelissä tehtiin myös muita ennätyksiä. Jani Kukkola iski ottelussa tehot 4+11, joka on maajoukkuehistorian paras yhden pelin pistesaldo. Sentteri tehtaili pelissä myös yhden pelin syöttöennätyksen. Perttu Puska ja Lauri Kapanen mättivät tehot 6+3 mieheen. Kuusi maalia maaottelussa on myös ennätyslukema, johon ovat pystyneet aiemmin Lassi Vänttinen sekä Sami Koski.

Tänään Suomi kohtaa MM-karsintojen toisessa ottelussaan Liechtensteinin. Piskuinen maa on IFF:n rankingissa sijalla 33, kun Suomi on maailmanmestarina rankingin ykkönen (rankattuja maita on kaikkiaan 41). Liechtensteinin suurin tappio on toistaiseksi viime karsinnoissa tullut 35-0-häviö Tshekkiä vastaan, joten Suomella on tässä valossa mahdollisuus laittaa ainakin oma ennätys uusiksi. Liechtenstein aloitti karsinnat 13-2-tappiolla Viroa vastaan.

Ottelu alkaa klo 16 ja sitä voi seurata IFF:n Youtube-kanavan kautta.

Suomi-Ukraina-pelin tilastot

Ottelu kokonaisuudessaan:

4 comments

  1. Palkonkohan päättyisi jääkiekossa maaiman ranking 1. ja ranking.33 välinen peli?

  2. Huonompi joukkue kehittyy pelaamalla parempia joukkueita vastaan.Olisiko Suomen jääkiekkomaajoukkueen pitänyt aloittaa maajoukkuepelit vasta vuonna 2000?Turpaan oltais otettu 2000-luvulla jos vasta silloin oltaisiin aloitettu.Piste.