Video: Erikoinen hylkäys – viimeisen minuutin rankkarimaalia ei hyväksytty

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Naisten 2. divisioonan Pohjanmaan lohkon ottelussa SC Kokkola-ISB nähtiin erikoinen tilanne kamppailun viimeisellä minuutilla.

SC Kokkolalle vihellettiin rankkari ajassa 44.16, ja Titta Uunila lähti laukomaan rankkaria. Rankkarin katsottiin kuitenkin epäonnistuneen jo ennen kuin Uunila laittoi pallon verkkoon. Videon perusteella maali olisi pitänyt hyväksyä.

Ottelu päättyi tasatilanteeseen 3-3.

29 comments

  1. Mistähän näillekkin Tuomareille maksetaan? Varmaan kun ovat niin urheilullisen näköisiä!!

  2. Siis tuomittiinko rankkari epäonnistuneeksi kun eka laukaus ei osunut palloon? En muuta kyllä keksi mihin tuossa voisi tarttua.

  3. Ei tuossa minun silmiin mitään hylättävää ollut. Yritti kahdesti?

  4. Tuomari sanoi hylkäämisen syyksi, että pallo meni taaksepäin. Se ei kyllä tuossa tilanteessa ole mahdollista vaan taisi tuomari yrittää pelastaa nahkaansa keksimällä syyn, koska hylkäsi suorituksen ennen kuin se oli edes suoritettu loppuun.

  5. Normaalisti kuuluu sanoa ”en nähnyt, mutta kollega oli paremmassa kulmassa tilanteen suhteen”.

  6. Kumpiko tuomari sen hylkäsi? Maaliviivaa seurannut vaihtoaition edustalta, vaiko katsomon puolella ollut, kenen tehtävä on katsoa kuljetusta?

  7. tuomari varmaan näki väärin niin että luuli että toi oli rebarista vedetty kun pelaaja kauhoo kaksi kertaa, toisen toki ohi niin kuin videolta näkyy

    aika vetelät näytöt kyllä

  8. Monta kertaa viedon katsottua, näyttäs siltä, että pelaaja leipoo palloa hieman taaksepäin vähän kaaren (koriksen 3 p viiva?) jälkeen. Siinä vaiheessa kauempana seisova tuomari ainakin reagoi. Viheltääkö vai meinaako vaan, sitä vaikea sanoa.

  9. Kyllähän se menee tosi usein taaksepäin ku pelaaja leipoo palloa. Sitä se uusi sääntö yrittää ottaa pois vaikka se mahdollistaa veivaamisen

  10. Hmm.. Jos tilanne olisi tuomarin silmissä mennyt noin kun kuvailit, olisi rankkari pitänyt viheltää heti poikki eikä vasta rankkarin jälkeen.

  11. Dumari, siinä olet kyllä oikeassa! Näyttää siltä, että hän aikoo viheltää mutta jäätyy (tai hakee katseella vahvistusta kolleegalta ennenku toimii?). Ehdottomasti pitäs viheltää heti, niin ois ”myyny” tilanteen paremmin joukkueille. Hyväksytty maalikaan ei välttis ois ollu oikeusmurha, koska niinku joku jo totes, niin melko useinhan se pallo menee vähän taaksepäin. Toki sääntö on et sillon suoritus hylätään.. Tässä tuomari vaan tekee homman itelle hankalaks miettimällä liian kauan.

  12. Hylätyllä maalilla SC Kokkola jäi todennäköisesti ulos divari karsinnoista. Saman tuomari parin virhe tuomioista on kärsineet muutkin Pohjanmaan joukkueet, mutta nähtävästi näihin ei erotuomarivastaava halua puuttua mitenkään.

  13. Eniten tässä kyllä naurattaa ja hävettää toi yleisön huutelu. On se niin vaikeaa kunnioittaa pelaajia.

  14. Pallo menee taaksepäin juuri ennen maalialuetta, mutta olisi pitänyt viheltää samantien poikki. Mutta toisekseen pelaajan veto menee hutiin ja hän ei saa yrittää toista kertaa. Tämä oli ilmeisesti hylkäyksen syy.

  15. Itse näen tässä pallon osuneen veskan jalkapohjaan juuri ratkaisevasti ja tämän jälkeen vasta pallo lyötiin maaliin. Mikäli pallo osuu veskariin niin pelaaja ei saa toista kertaa yrittää palloa lyödä vaan tämä on epäonnistunut suoritus.

    Ala-arvoinen aivastus katsomosta kyllä varasti koko videoklipin! Näinhän tämä kunnioitus ja arvostus toimii.

  16. Miten niin ei saa yrittää uudelleen, jos ekalla kerralla vetää pallosta hudin? Tottakai saa. Sitä voidaan näin ammattikielessä puhua myos valelaukauksena,

    Reboundista ei saa laukoa, mutta tässä ei siitä ole kyse.

  17. Ei mitään vikaa. Ei liiku taaksepäin, ei osu maalivahtiin. YouTubessa onneksi saa koko ruudun kokoiseksi ja nopeuden asetuksista 0.25:een, ja voi lähes freimi freimiltä kelata ja katsoa.

  18. Aivastus tuli itse asiassa vastustajan vaihtopenkiltä. Kovin sattui aivastuttamaan koko vaihtopenkkiä yhtä aikaa..

  19. Kaikki tuo mölyäminen ja tekoaivastus on ISBn pelaajien ääniä. Osoitti kyllä sellaista epäurheilijamaista käytöstä, että hävettäisi pelata kyseisessä joukkueessa.

  20. Ihan nyt oikeesti. Eihän kenenkään muunkaan virheitä keilailla mediassa illasta toiseen niin miksi pääkallo nostaa tuomareiden virheet vähän väliä johonkin otsikkoon. Pääsarjat ovat senkin takia erikseen että palkkiot ovat paljon suuremmat kuin muissa sarjoissa ja sinne oikeasti pyrkii tuomareita mutta että jokaisen 2.div höntsilyn virheet nostetaan tikun nokkaan.

  21. ”Miten niin ei saa yrittää uudelleen, jos ekalla kerralla vetää pallosta hudin? Tottakai saa. Sitä voidaan näin ammattikielessä puhua myos valelaukauksena”

    Juuri näin. En tiedä kuka Dumari tänne oli tullut toisen tunnuksella kommentoimaan. Mutta niin kuin aikaisemmin tuolla ylempänä sanoin, koko homma heti poikki eikä vasta vedon jälkeen.

  22. Jeppe kyllä tyhjensi kommentillaan pajatson tästä Pääkallon ”jokseenkin” surkuhupaisan tarkoitushakuisesta nostosta naisten kakkosdivisioonasta. Ei jatkoon.

  23. Eikös tuolla päin Suomea naisten kakkosdivari ole se naisten alin sarjataso? Siellä on tietysti usein sen tason dumaritkin varmaan. Paitsi että niillä on vielä harvemmin pelejä kuin etelän alasarjatuomareilla kun pelejä yksinkertaisesti on siellä vähemmän. Joten ne on vielä harjaantumattomampia kuin vaikka etelän alasarjojen demarit, jotka nekin on ihan mitä sattuu. Mutta niin ollaan me alasarjapelaajatkin ihan mitä sattuu, joku parempi, joku huonompi, joku urheilullisempi, joku lähes kuolee joka vaihdossa.
    On siis ymmärrettävä, että huonoissa peleissä ei yleensö oo kovin hyviä tuomareita eikä pelaajia. Huippusarjoissa on sitten niitä parempia, eikös.

  24. Ei ole kakkosdivari alin sarjataso alueella, löytyy kolmonenkin. Ja nämä molemmat joukkueet kuitenkin kilpailevat pääsystä valtakunnalliseen sarjaan. Hohottajan kommentista hohkaa naisurheilun väheksyminen.

    Kyllä tämä klippi paikkansa Kallossa ansaitsee. Kuvastaa monta virhettä, onhan noita mokailu- ja tilanneklippejä pääkallossa usein ruotsinmaalta ja aina Baltiasta asti. Ja keskusteluahan tämä klippi synnyttää.

    Rankkarihan olisi pitänyt hyväksyä, se on selvää ja moni jo sitä mieltä ollutkin. Haluaisin lähinnä nostaa esille ”puolustavan” joukkueen käytöksen rankkaria annettaessa, koska siihen mielestäni erotuomarin olisi ehdottomasti tullut puuttua. Tuo inkkarimainnen uikutus ja teatraalinen kova aivastus tulivat puolustavan joukkueen vaihtoaitiosta heti taaemman erotuomarin takaa. Tuo käytös oli todella epäurheilijamaista ja siihen tuomarin olisi pitänyt reagoida. Ps. En ole kummankaan joukkueen pelaaja tai kannattaja.

  25. No ei nyt noinkaan. Hohottajalla on paljon itseään kovemman tason naisurheilija kotona, tosin eri lajin.
    Mutta rautalangasta vääntäen: jos sarjataso on alin tai toiseksi alin, on siellä yleensä alimpien tasojen tuomarit. Kuten myös alimpien tasojen pelaajat ja alimpien tasojen valmentajat. Sellaista se on.

  26. ”Haluaisin lähinnä nostaa esille ”puolustavan” joukkueen käytöksen rankkaria annettaessa, koska siihen mielestäni erotuomarin olisi ehdottomasti tullut puuttua.”

    Miten teilläpäin puututaan moiseen kesken RL:n? Keskeyttämällä RL, ja puhuttelemalla huonosti käyttäytyvä pelaaja – vai puhutellaanko samalla kun valvotaan kuljetusta/maalia? Tuomitsemalla aivastamisesta RL:n aikana PR, ja uusimalla RL? Vai miten, esitteleppäs nyt oikein tuomarin oikea toimintatapa ko. tilanteessa, kiitos etukäteen lajiopista.

  27. Jos erotuomari tulkitsee, että tahallisesti ja epäurheilijamaisesti häiritään rankkaria, seuraa siitä ko. pelaajan laputus ja rankkarin uusiminen. On näitä ollut, huudeltu rumia rankkaria vetävälle pelaajalle esimerkiksi. Toimintatapa on kyllä sama kaikkialla, Mutta mitä ilmeisimmin tässä tapauksessa erotuomari ei näin tulkinnut.