Video: TPS kaatoi hallitsevan Suomen mestarin vahvan kolmoserän alun myötä

Harvinaista herkkua. TPS kaatoi Classicin lauantaina. Kuva: Anssi Koskinen

Harvinaista herkkua. TPS kaatoi Classicin lauantaina. Kuva: Anssi Koskinen

TPS ja Classic mittelivät paremmuudesta lauantaina naisten Salibandyliigan ottelussa Kupittaalla. Turkulaisryhmä aiheutti Classicille kauden toisen tappion voittamalla pelin maalein 7-6.

Ottelun kolmas erä oli maalien valossa dramaattisinta antia. TPS latoi erän alussa alle kolmessa minuutissa kolme maalia, ja viimeisen erän ensimmäisellä kympillä syntyi yhteensä kuusi maalia molempien joukkueiden toimesta. Parhaimmillaan TPS johti peliä jo 7-4. Classic tuli maalin päähän vielä viimeisellä minuutilla, mutta ei yltänyt tasoihin asti.

Turkulaisten ykköspistenikkareita olivat Milla Nordlund (2+2), Sofia Leino (2+0), Laura Rantanen (1+1) ja Jenna Saario (1+1). Classicin puolelta pisteonnistujia olivat Nina Rantala (2+1), Eliisa Alanko (1+1) ja Sanni Nieminen (0+2).

Classic säilytti runkosarjan kärkisijansa tappiosta huolimatta. Vuonna 2017 joukkue ei kärsinyt yhtäkään tappiota, mutta tämän vuoden puolella tappioita on tullut plakkariin jo kaksi. TPS on päässyt pikku hiljaa hyvään vireeseen, ja joukkueella on nyt meneillään kolmen pelin voittoputki. Turkulaisjoukkue on kuudentena sarjataulukossa.

Anssi Koskisen ottelukuvat
Ottelutilastot