Welhot katkaisi neljän pelin tappioputken Raumalla – katso sunnuntain salibandytulokset

Welhot oli SalBaa parempi Raumalla. Kuva: Jari Turunen

Welhot oli SalBaa parempi Raumalla. Kuva: Jari Turunen

SalBa ja Welhot mittasivat toisiaan sunnuntaina miesten Salibandyliigan ottelussa Raumalla. Welhot voitti ottelun loppulukemin 6-3.

Ottelun avausosuma syntyi vierasjoukkueen toimesta. Jonni Koskisen komea kääntölaukaus upposi melko kaukaa verkkoon, kun ottelua oli pelattu 7.40. Peli oli hyvin tarkkaa molempien osapuolten osalta. Welhojen toinen osuma syntyi neljä minuuttia ennen erätaukoa, kun Eero Vepsäläisen tarkka laukaus upposi yläkulmaan.

Kaksi minuuttia ennen taukoa Welhot pääsi ylivoimalle, kun Erik Härkösen maila osui Petri Leschin käsille. Ylivoima pyöri 37 sekuntia, kun Eetu Sorvali latasi pallon verkkoon ja peli oli 3-0 vieraille. Neljä sekuntia myöhemmin Koskinen sai kevyen jäähyn mailaanlyönnistä. Alivoimalla Aleksi Viinikainen otti vielä hölmön jäähyn pelin viivyttämisestä, ja SalBa pääsi kahden miehen ylivoimalle.

Lisämaaleja ei nähty, mutta ylivoima jäi voimaan toiseen erään. Welhot oli ensimmäisessä erässä erittäin tehokas, sillä laatupaikkoja ei siunaantunut montaakaan tasakentällisin. Ottelun tärkeys näkyi tiiviissä puolustuspelissä, ja sen osa-alueen vierasjoukkue klaarasi paremmin ensimmäisellä kaksikymppisellä.

SalBa ei osunut 5-3-pelissä, mutta Janne Hyvönen iski kotijoukkueen kavennusosuman, kun toista erää oli pelattu 59 sekuntia. Erän ensimmäinen puolikas oli hyvin tarkkaa peliä, ja Welhot piti palloa mahdollisimman paljon. Ajassa 31.59 vieraiden Olli Taskinen komennettiin jäähylle kiistanalaisesta tilanteesta. Kotijoukkueen ylivoima ei kuitenkaan tuottanut kavennusosumaa.

Viinikaisen ottelun toinen jäähy nähtiin minuutti ennen erätaukoa. Kolmanteen erään mentiin Welhojen kahden maalin johdossa. Osa vieraiden kahdessa ensimmäisessä erässä saamista rangaistuksista aiheutti arvostelua sosiaalisessa mediassa.

SalBa ei osunut kahden minuutin ylivoimalla tälläkään kertaa. Ajassa 42.39 Vepsäläisen maila osui Hyvösen kasvoihin, ja kotijoukkue pääsi viiden minuutin ylivoimalle. Ylivoimaa ehti kulua 36 sekuntia, kun SalBan Jani Lehtoniemi otti puolestaan jäähyn estämisestä.

Ajassa 46.28 Welhot shokeerasi kotijoukkuetta, kun Iiro Lankinen pelasi pitkällä pallolla Mika Rissasen nokikkain Teemu Kortelaisen kanssa, ja hyökkääjä tehtaili vieraiden neljännen maalin alivoimalla. Juha Rautiaisen saama Welhojen viides kahden minuutin jäähy päättyi yhdeksässä sekunnissa, kun Hyvösen toinen osuma toi SalBan kahden maalin päähän ajassa 49.27.

Viimeisen kympin ensimmäisellä minuutilla ensin Juha Rautiainen iski 5-2-maalin ajassa 50.43. Ainoastaan 12 sekuntia myöhemmin Vepsäläinen vei vieraat neljän maalin johtoon. Jesse Nurmi iski lauantaina liigauransa avausmaalit Happeen verkkoon, ja maalivire sai jatkoa sunnuntaina. Puolustajan kavennusmaali syntyi seitsemän minuuttia ennen ottelun loppua.

Lisämaaleja ei nähty, joten Welhot haki arvokkaat vieraspisteet Raumalta. Tarkasti puolustanut vierasjoukkue oli ottelussa etevämpi, ja selvitti mallikkaasti alivoimat, joita kertyi ottelun aikana normaalia kamppailua enemmän.

Kamppailun tehomaakareina kunnostautuivat Vepsäläinen (2+0), Koskinen (1+1), Lankinen (0+2) sekä kotijoukkueen Hyvönen (2+0). Welhot katkaisi voitolla neljän pelin tappioputken ja nousi kymmenenneksi. SalBa on edelleen sarjajumbona, ja sen asemaa tukaloitti Steelersin jatkoaikavoitto Seinäjoella. Koovee on kuitenkin ainoastaan kahden pisteen päässä toiseksi viimeisellä sijalla.

Seinäjoella nähtiin todellinen trilleripeli. SPV oli voitossa kiinni vielä viimeisellä minuutilla, mutta Timo Johansson toi Steelersin 6-6-tasalukemiin ilman maalivahtia ajassa 59.29. Steelersin kannalta elintärkeä jatkoaikavoitto irtosi Ville Lastikan tekemällä jatkoaikamaalilla ajassa 62.19. Ottelun tehopelaajia olivat Johansson (2+1), Nico Jonaeson (0+3) sekä SPV:n Ville Kuusela (1+2).

Voitto nosti Steelersin Kooveen ohi sijalle 12. Joukkueella on nyt 16 pistettä ja sijaa ylempänä olevalla OLS:lla 17 pistettä. Welhot on joukkueiden yläpuolella 18 pisteen turvin. Welhoilla ja Kooveella on jäljellä yksi ottelu (3 ottelua) enemmän kuin edellä mainituilla joukkueilla (2 ottelua). Sijat 12 ja 13 karsivat, joten tilanne on sangen kutkuttava viimeisillä kierroksilla. SPV jatkaa sarjan seitsemännellä sijalla.

OLS teki omassa ottelussaan hirmunousun Nokian KrP:n vieraana. Kotijoukkue pääsi 12 minuuttia ennen loppua 7-2-johtoon, mutta OLS kiri tasoihin. Jere Mattila kuitenkin masensi vieraat jatkoajalla ajassa 63.55. Ottelun pistenikkareina häärivät KrP:n Henri Johansson (3+1) ja Joni Henttonen (1+3). Voiton myötä KrP on lähes varmuudella runkosarjan kakkonen.

Miesten Divarissa Karhut kaatoi ErVi Akatemian kotikentällään maalein 9-5 ja nousi kolmannen perättäisen voiton turvin kuudenneksi sarjataulukossa.

Karhujen hahmoja olivat neljä maalia laukonut Tomi Jerkku sekä kolme maalia syöttänyt Ville Salonen. Akatemian Joonatan Lindholm iski pisteet 2+1 ja Petri Kuitunen syötti kolme maalia.

Divarin pudotuspeliviivalla tilanne on kutkuttava. Sijoilla 6-8 olevat Josba, LNM ja Karhut ovat keränneet 27 pistettä. LNM kohtaa vielä sunnuntai-iltana M-Teamin. Kiilaa näiden joukkueiden väliin voivat lyödä vielä O2 ja ÅIF joilla on kasassa 24 pistettä ja kaksi ottelua pelaamatta.

Tiikereiden, FBC Turun ja ErVi Akatemian tappiot tarkoittivat sitä, että joukkueita ei nähdä ainakaan pudotuspeleissä, mutta Divarin karsinnat ovat teoriassa mahdolliset jokaiselle joukkueelle. Turkulaisilla on kuitenkin kaksi pistettä enemmän plakkarissa ja parempi maaliero tällä hetkellä. Toki myös O2 ja ÅIF voivat joutua karsimaan, jos eivät kerää enää yhtäkään pistettä, ja ottelut menevät sopviasti ristiin. Divarin runkosarjan päätöskierros mitellään 3.3.

Sunnuntain salibandyottelut:

Miesten Salibandyliiga
17:00 SPV – Steelers 6-7 ja. (V. Lastikka 62.19) Ottelutilastot
17:00 Nokian KrP – OLS 8-7 ja. (J. Mattila 63.55) Ottelutilastot
17:00 SalBa – SB Welhot 3-6 Ottelutilastot

Miesten Divari
15:00 NST – Blue Fox 10-1 Ottelutilastot
15:00 NJ – SB Vaasa 7-2 Ottelutilastot
16:00 FBC Turku – O2-Jyväskylä 4-6 Ottelutilastot
17:00 Tiikerit – Loviisan Tor 7-8 Ottelutilastot
17:00 EräViikingit Akatemia – Karhut 5-9 Ottelutilastot
18:30 M-Team – LNM 6-3 Ottelutilastot

14 comments

  1. Nokialla nähtiin sopupeli. Ols ei tasoituksen jälkeen pyrkinyt hyökkäämään eikä krp karvannut. Pisteet pois molemmilta

  2. Olisi jotenkin Salbamaista voittaa vaikka Classic vielä. Pelkään, että sitä ei tapahdu. Taitaa divari kutsua.

  3. Tuutsi Kivirannan rottamaisuus ei katoa. En vaan jaksa ymmärtää sitä neitimäistä paidasta repimistä, päätöntä kohnotusta vailla vastustajan kunnioitusta. Teeppä Tuukka lajille palvelus ja lopeta.

  4. Kevättä kohti näkyy taas yllätyspisteitä melkein pelissä kuin pelissä. Playoff-viivan alapuolella olevista joukkueista kaikki ottivat tänä viikonloppuna pisteitä, OLS:ia ja Kooveeta lukuunottamatta jopa useamman.

    En laske SalBaa ulos ihan vain näiden nähtyjen yllätysten takia, näen täysin mahdolliseksi, että SalBa ottaa pisteitä sekä Raholasta että Turusta.

    OLS sai tuolla pisteellään aikaan sen, että kotivoitto Steelersistä riittää käytännössä karsintojen välttämiseen. Tosin OLS:n ei kannata Oilersiltakaan ottaa suurinumeroisesti turpaan – maalin parin tappio siinäkin on oululaisille edelleen ihan ok.

    Welhot sai sen vierastappioputkensa katki kriittisimmällä hetkellä. Suora putoaminen vaatisi nyt mm. SalBan voittoa Classicista. Maaliero on tosin Welhoilla sen verran heikko, että Steelersin voitto OLS:sta jatkoilla veisi molemmat Welhojen ohi. Eli vierasvoitostaan huolimatta Welhot ovat edelleen liipasimella pudota playouteihin. Welhoille olisi edelleen Koovee-voitosta – tai edes pisteestä – melkoisesti hyötyä.

    Steelersillä on tässä putoamistaistelussa nyt siinä mielessä helpoin tilanne, että vastassa ei ole yhtään erityisen vaikeata vastustajaa – sen kummemmin LASB kuin OLS:kaan ei ole yhtä pahoja kuin SPV vieraissa.

    Koovee tarvitsee nyt kotoa pisteitä. Luulisi olevan helpompi juuri niinpäin, mutta sekä TPS että Happee taistelevat edelleen kotiedusta eikä näistä peleistä ole luvassa mitään ilmaiseksi.

    LASBilla on edelleen mahdollisuus playoffeihin, vaikka se vaatiikin jo pistettä joko SPV:stä tai EräViikingeistä. Nyt kun on nähty miten SPV ja ErVi pelaavat Playout-viivan alapuolella olevia vastaan, niin en näe mitenkään kaukaa haetuksi, että LASB voittaisi jopa kaikki loput kolme peliään.

  5. Kyllähän tää oli jo kauden alussa tiedossa että peräpää saa kauden lopulla pisteitä kovemmilta jengeiltä joilla on pleijarit vaan mielessä. Mutta ei oo kyllä koki kautena happee spv tai lerssi vakuuttanut. Eikä sillä nyt sinänsä väliä kun clasu vie kuitenkin mutta peräpään vääntö on jännempi 😀

  6. On tosiaan melkoisen ailahtelevaa ollut tuon kolmikon tekeminen. Jos kauden alun putket unohdetaan, niin Happeella parhaillaan kolme voittoa putkeen (heti alkuun oli neljä), SPV:llä kaksi voittoa putkeen ja Oilersilla samoin kaksi voittoa putkeen (heti alkuun oli kolme). Ei siellä tosin pitkiä tappioputkiakaan ole ollut, yksikään näistä ei ole hävinnyt neljää peräkkäin. Nämä ovat taas sellaisia saldoja, että kyllä näillä pleijareihin mennään, mutta ei näillä mistään runkosarjan voitoista taistella.

  7. Putoamiskarsintojen välttämisen kannalta suurimmat pelit: Koovee-Welhot ja Ols-Steelers
    Jos Koovee voittaa: käytännössä sinetöi Salban putoamisen. Koovee tarvitsee vielä vähintään kaksi pistettä viimeisistä kahdesta ottelustaan välttääkseen putoamiskarsinnat. Jos Welhot saa vielä pisteenkin, se luultavasti riittää putoamiskarsintojen välttämiseen.
    Jos Welhot voittaa: Pitää Salballa vielä mahdollisuuden välttää suoran putoamisen. Käytännössä varmistaa Kooveen joutuvan karsimaan.
    Ols-Steelers ottelun voittaja säilyy liigassa ilman karsintoja. Häviäjä karsii.
    Siinä arviot jos vältytään suuremmilta yllätyksiltä.

    Oma veikkaus:
    Suora putoaminen: Salba
    Karsinnat: Koovee ja Ols

  8. Raholassa nähtiin kyllä melko kaksijakoinen peli, vauhtia riitti ja maalipaikat käytti paremmin Krp 2,5 erää. Sitten pari onnekasta pallonryöstöö OLS:lle ja niistä maalit ja pääsivät peliin. Krp:llä peli jotenkin hajos. Jatkoajalla ryhtiliike ja 2 pistettä jäi Raholaan.

  9. Ols näyttää aika heikolta, karsinta peikko kurkistelee, jokohan vehanen osaa itse lähtiä.

  10. Playout: la 17.3, su 18.3., ke 20.3. sekä tarvittaessa la 24.3. ja su 25.3.
    Liigakarsinnat: la 7.4., su 8.4., ke 11.4. sekä tarvittaessa la 14.4. ja su 15.4.

  11. Nousija ienee Nakkisormet, jos haluavat. M-Teamista ei tiedä haluavatko edes.

  12. Jännä homma, että happeella tapana julkaista maalikooste ennen lehdistötilaisuutta ja vieläkään ei ole happee-salba pelistä tullut muutakuin lehdistötilaisuus…. Eikä ole ensimmäinen kerta kun kotijoukkoeen isomaalisen tappion jälkeen jätetään maalikooste julkaisematta…