Hessen osavaltion ison kentän aluesarjaa pelataan kuuden joukkueen voimin. Naisten Salibandyliigan runkosarjan ottelumäärät vaikuttivat kesällä omissa ajatuksissa kammottavan vähäisiltä, mutta ne huolet tuntuvat verrattaen pieniltä kymmenen ottelun osavaltiosarjassa.

Sarja on vähän erilainen kokemus, kuin mihin olen edellisten vuosien aikana ehtinyt Suomessa tottua. Aloittaessani joukkueen kanssa, on Falcons jo hyvässä vauhdissa – aloittanut kauden positiivisessa myötätuulessa ja ylittänyt edellisen kauden pistesaldonsa ottamalla yhden sarjapisteen jatkoaikatappiosta TSG Erlenseetä vastaan. Kehittymisaihiot ovat siis merkittävät, kun avausottelu joukkueen mukana alkaa maaseutuympäristössä 5000 asukkaan Espenaussa, 200 kilometrin automatkan päässä Frankfurtista. Ennen ottelua yksi joukkueen kärkipelaajista liputetaan ulos seurasiirtoepäselvyyksien johdosta ja asiaa ei saada selvitettyä, koska lähin linkkimasto on liian kaukana toimiville verkkoyhteyksille. Monentasoiset eväsleipäsarjat ovat toki oman aktiiviuran varrelta tuttuja kokemuksia, mutta kulttuurishokki paluusta ruohonjuuritasolle on silti melkoinen.

Erotuomarit saavat Suomessa tasaisen tappavaa kritiikkiä, mutta Saksan kokemusten jälkeen osaa jälleen asettaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Linja avausottelussani on harvinaisen selvä; käytännössä mitään rikkeitä ei vihelletä pois ja sääntötulkinnat ovat mielenkiintoisia. Mailapeli on sanalla sanoen joviaalia ja turnausmuotoiset ottelupäivät voitaisiin hyvinkin järjestää yhteistyössä kalpamiekkailun paikallismestaruuskisojen kanssa. Ensimmäisessä ottelussa mailarikejäähyjä jaetaan 2 minuuttia – kansainvälisellä linjalla istuntoja olisi jaettu objektiivisesti tulkittuna kymmenkertainen määrä. Toki maassa maan tavalla.

Perimmäinen syykin ylimalkaiseen viheltelyyn selviää nopeasti pelin jälkeen. Saman sarjan toisessa joukkueessa pelaavat tuomarit tykittävät 3×20 minuutin tehokkaan peliajan viiden euron kertakorvauksella. Tällä osa-alueella ollaan Saksassa siis ammattimaisuuden ja jääviyden huomioimisen suhteen terävät 20 vuotta lajin kärkeä jäljessä ja tulos luonnollisesti odotettavissa olevan mukaista. Laji-ihmisen on kovin helppo unohtaa miten pitkälle erotuomaritoiminta on Suomessa edennyt, kun kelaa hidastettua videoa läpi kymmenettä kertaa. Samalla myös osaa tulevaisuudessa asettaa asioita kontekstiin. Tästä lähtien muistan aina uusia sääntölinjauksia tai yksittäisiä vihellyksiä pohtiessani, että voisin myös olla sarjassa, jossa punakortti heilahtaa mailan kolahtamisesta laitaan rangaistuslaukauksen aikana.

Avausottelu joukkueen mukana paikallisvastustaja Floorball Mainzia vastaan päättyy mukavaan 5-10-voittoon. Itse olen mukana neljän harjoituskerran pohjalta lähinnä neuvoa-antavana taustahenkilönä, mutta on lämmittävää seurata läheltä, kun osalla pelaajista yli vuoden mittaisen tappioputken luoma painolasti irtoaa hartioilta loppusummerin hetkellä. Tunnen samalla olevani lähempänä joukkueurheilun ydintä, kuin moneen vuoteen.

—

Lue myös
Pääkallo.fi: Floorball in Deutschland, osa 2
Pääkallo.fi: Floorball in Deutschland, osa 1