Lehdon Happeella hyvinkin tuttu puolivälierävastus: ”Sarjassa on jälleen tuttuja taistelupareja”

Mikko Lehdon luotsaama Happee kohtaa TPS:n puolivälierissä jo kolmantena keväänä peräjälkeen. Kuva: Mika Hilska

Mikko Lehdon luotsaama Happee kohtaa TPS:n puolivälierissä jo kolmantena keväänä peräjälkeen. Kuva: Mika Hilska

Miesten Salibandyliigan puolivälierien otteluparit valittiin maanantaina Casino Sports Barissa Helsingissä.
Runkosarjan neljänneksi sijoittuneen Jyväskylän Happeen puolivälierävastustajaksi valikoitui kolmatta vuotta putkeen Turun Palloseura, joka oli runkosarjan viides.

Happee lähti tähän kauteen tavallaan erikoisista lähtökohdista, sillä pitkäaikainen päävalmentaja Seppo Pulkkinen ei ollut enää penkin takana ja vetovastuun otti Mikko Lehto. Lehto ei ole kuitenkaan Happeessa mikään tuntematon tekijä, sillä entinen liigapelaaja on toiminut Happeen valmennusryhmässä jo useita vuosia.

– Kotietu saavutettiin, mutta peli ei ollut tuossa kauden aikana ihan ehjää. Jouduttiin välillä palaamaan varsinkin puolustuspelin osalta takaisin päin. Nyt ollaan saatu sitäkin puolta hyvään kuntoon, mutta pudotuspelit näyttävät, että missä mennään sen suhteen, Lehto avasi valintatilaisuuden jälkeen Pääkallo.fille.

Happee pudotti TPS:n puolivälierissä keväällä 2016 voitoin 4-3, ja viime vuonna sarja meni hieman yllättäen jyväskyläläisille suoraan voitoin 4-0. Happeen kannalta TPS on ollut suotuisa vastus tässä vaiheessa kautta, sillä kaudella 2012-13 joukkueet kohtasivat myös puolivälierissä ja silloin Happee oli parempi voitoin 3-2.

TPS on siis kompastunut Happeeseen joka kerta, kun joukkue on yltänyt pudotuspeleihin tällä vuosikymmenellä. Runkosarjan otteluissa molemmat nappasivat toisistaan vierasvoitot.

Mitä ajatuksia se herättää, että TPS on jälleen vastassa tässä vaiheessa kautta?

– Oikein hyviä ajatuksia. Hyvät pelit on varmasti taas tulossa TPS:n kanssa. Sarjassa on jälleen tuttuja taistelupareja vastakkain. TPS on hyvä ja laadukas joukkue, jota vastaan on aina kiva pelata, Lehto vakuutti.

Happee vahvistui kesällä varsinkin hyökkäyspään suhteen ja ennen kauden alkua joukkue oli yksi sarjan suosikeista. Kausi lähti vahvasti käyntiin syksyllä, mutta sittemmin joukkueelta nähtiin yllättävän paljon ailahtelua. Esimerkiksi runkosarjan viimeisillä kierroksilla Happee koki todellisen yllätysmurskatappion, kun sarjajumbona ollu SalBa haki Monitoimitalolta 14-4-vierasvoiton.

Pudotuspeleissä moiseen tasoheittelyyn ei ole enää pahemmin varaa, jos mitalipelit siintävät mielessä.

– Viisikoita lukittiin oikeastaan vasta tässä ihan viimeisinä viikkoina. Se kun niitä paljon pyöritellään, niin siitä seuraa luonnollisestikin tuota ailahtelua. Se toki yllätti vähän kaikki ja valmennuksenkin, että sitä ilmeni niinkin paljon. Tietysti myös se vaikuttaa, kun ollaan tuotu uutta mukaan pelaamiseen, niin kyllä sen läpiviemiseen menee vähän aikaakin, Lehto arvioi.

Uusi päävalmentaja ja ajoittainen tasonheittely on tietysi myös jossain määrin luontainen yhtälö. Silloin kun homma ei toimi, niin se myös luonnollisesti aiheuttaa hiukan henkisen puolen painetta.

– Totta kai kun kiintopisteenä on se, että saataisiin sitä ehjää peliä aikaiseksi, niin kyllähän se rassaa, kun pitää aina ruveta miettimään, että miten saadaan tuo tietty seikka nopeasti paremmaksi. Tai millä prosesseilla saadaan tehtyä se yksinkertaisesti helpommaksi. Tietysti jollain tavoilla ollut henkisesti haasteellista, mutta suoritustaso on ollut sitä luokkaa, että ihan hyvillä mielin tässä ollaan, Lehto vakuutti.

Lehdon mukaan tällä hetkellä eniten parannusta vaativat seikat ovat tiedossa joukkueella.

– Aika lailla kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on parannettavaa, mutta ehkä kääntöpelaaminen ja maalinteko ovat olleet meille jotenkin harvinaisen vaikeita asioita, vaikka ne yleensä ovat olleet meidän vahvuuksia. Niihin asioihin on kiinnitetty huomiota, ja toivottavasti ne aukeavat nyt sitten tässä pudotuspelisarjan aikana, Lehto pohti.

Mitkä ovat sellaisia seikkoja joiden avulla TPS kaatuu puolivälierissä?

– Kovalla ja organisoidulla puolustuspelillä sekä terävillä vastaiskuilla. Pallon pitäminen on myös tärkeää ja pitää tietysti olla parempi joukkue kuin TPS kokonaisuudessaan, Lehto päätti.

Lue myös:
Salibandyliigan puolivälierien otteluohjelma julki – näin pelataan

One comment

  1. Happee parempi viimeistelyssä. Muuten Tps huomattavasti laadukkaampi joukkue. Classic ainoa joukkue joka pystyy edes jotenkin haastamaan Tepsin pelillisesti. Harmi vaan ettei tehoja löydy.