Pääkalloennakko: Classic janoaa revanssia A-junioreissa – ErVin materiaali liikaa Steelersille

Classic selvitti puolivälierät SPV:tä vastaan suoraan kolmessa ottelussa. Kuva: Esa Takalo

Classic selvitti puolivälierät SPV:tä vastaan suoraan kolmessa ottelussa. Kuva: Esa Takalo

Kotiedun pudotuspeleihin saaneet joukkueet pitivät pintansa puolivälierissä. A-juniorien SM-kullasta taistelevat vielä Classic, TPS, Steelers ja EräViikingit.

Nuorten välierät käynnistyvät lauantaina, ja finaaleihin etenee kolmella voitolla.

Classic–TPS

Lähtökohdat:
Runkosarjan voiton vienyt Tampereen Classic oli puolivälierissä lopulta juuri niin vahva kuin osattiin odottaa. Varsinkin kahdessa ensimmäisessä ottelussa SPV antoi kovan haasteen, mutta siitäkin huolimatta Classic marssi jatkoon rutiininomaisesti 3–0-voitoin. Kolmannessa kohtaamisessa seinäjokisille ei enää jäänyt palaa, kun Classic iski taululle tylyt 9–1-lukemat.

Tamperelaiset iskivät tehoja laajalla rintamalla. Erityisesti kolmoskentässä nähty parivaljakko Joona Rantala–Albert Hemmo erottui edukseen, kun jälkimmäisenä mainittu iski kolmeen peliin tehot 4+2=6. Hemmo johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä. Rantalan lisäksi A-juniorit saivat käyttöönsä miehistä muun muassa Eetu Sikkisen ja Oskari Heikkilän, jotka olivat yhtä lailla vaarallisia kentälle päästyään. Sikkinen summasi Hemmon tapaan kuusi (1+5) tehopistettä puolivälierissä. Pietari Jääskeläisellä on kahden pelin jälkeen selvästi paras torjuntaprosentti pudotuspeleissä, kun hän nappasi palloja 89,19 prosentin varmuudella.

Classicin miesten puolivälierät saattavat päättyä hyvinkin pian, sillä tätä kirjoittaessa joukkue johtaa sarjaa Oilersia vastaan voitoin 3–0. Näin ollen A-juniori-ikäiset pääsevät hakemaan pelituntumaa myös ASM:n välierävaiheessa. Edellä mainittujen lisäksi seuraamisen arvoisia ovat tällä kaudella enemmän A:ssa pelanneet hyökkääjät Tino Lindstedt, Matias Vaajala ja Juho Pietilä. Classicin riveistä löytyy eniten laajuutta ja taitoa.

Turun Palloseura ja Esport Oilers väänsivät jännittävän puolivälieräsarjan, joka venyi aina viidenteen otteluun asti. Homma ratkesi vasta viimeisen ottelun jatkoajalla turkulaisten eduksi, kun Akseli Härkönen laukoi TPS:n neljän parhaan joukkoon. Joukkue osoitti selkärankansa kestävän kovissakin paikoissa, sillä Oilers sai henkisen etulyöntiaseman tasoittamalla sarjan sen oltua jo 2–0-tilanteessa TPS:n hyväksi.

Maalivahti Olli Kuisma jatkoi jo runkosarjassa nähtyjä vahvoja esityksiä TPS:n tolppien välissä. Kuisma otti kiinni keskimäärin 23 laukausta ottelua kohden ja päästi selkänsä taakse ainoastaan 3,6 osumaa. Torjuntaprosentti oli huippuluokkaa, 86,67. TPS:n kolme vahvaa kentällistä näyttivät niin ikään osaamisensa kevään tosipeleissä. Kovin syömähammas oli kuumaan vireeseen päässyt Jasper Juuti, joka laukoi viiteen otteluun peräti seitsemän maalia. Kapteeni Heikki Hirvisuo säesti puolustajan tontilta viidellä tehopisteellä. Veikko Sainio, Matias Kallio ja Jussi Töyrylä takaavat sen, että mustavalkoisilta on heittää tehomiehiä useampaan ketjuun.

Liigavahvistuksista ainoastaan puolustaja Atte Lahti nähtiin A-juniorien matkassa, ja lopulta hänen tililleen kertyi kolme ottelua. Muita ei ainakaan näillä näkymin ole vähään aikaan tulossa, sillä Happeen ja TPS:n sarja Salibandyliigassa vaikuttaisi venyvän pitkälle.

Taistelupari:
Joona Rantala, Classic – Jasper Juuti, TPS

Häkellyttävän kypsästi ikäisekseen pelaava Rantala kuuluu vasta ensimmäistä vuottaan virallisesti A-junioreissa pelaavaan 1999-ikäluokkaan. Nuorten mukana pelatessaan hän on kuitenkin johtava pelaaja niin taitojen kuin myös työmoraalinsa puolesta. TPS:n huippulupaus Juuti kuuluu niin ikään vuonna 2000 syntyneiden kärkiryhmään, ja sentterin taidot ovat tiedossa. Molemmat sentterit kantavat suurta vastuuta hyökkäyspäässä, mutta sen lisäksi pudotuspeleissä henkinen kantti nousee suureen arvoon, jolloin esimerkkiä täytyy näyttää koko ryhmälle.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
13.11.2017 Classic–TPS 5–8
28.1.2018 TPS–Classic 4–2

Näin pelataan:
La 24.3. 18:30 Classic – TPS Spiral-halli
Su 25.3. 18:30 TPS – Classic Leaf-Areena
To 29.3. 18:30 Classic – TPS Spiral-halli
La 31.3. 18:30 TPS – Classic Leaf-Areena (tarvittaessa)
Su 1.4. 17:30 Classic – TPS Spiral-halli (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
Tässä otteluparissa nähdään kutkuttava revanssi vuoden takaisista finaaleista, jolloin kannu matkasi Turkuun. Kahden pallollisesti taitavan joukkueen välillä nähdään varmasti tasaisia mittelöitä, kuten myös runkosarja osoitti. Classic on kuitenkin näyttänyt liigavahvistuksiensa johdolla, kuinka kova ryhmä sillä on jalkeilla. Erityisesti kärkiyksilöiden ja ratkaisukyvyn kohdalla vaakakuppi kääntyy Tampereen suuntaan. Classic jatkaa SM-kullan tavoittelua voitoin 3–1.

EräViikingit Akatemia palaa kesälomilta Divarin playouteihin, mutta se ei hidasta A-juniorien vauhtia kohti finaaleja. Kuva: Juhani Järvenpää

Steelers–EräViikingit

Lähtökohdat:
Hämeenlinnalainen Steelers pelasi jo selkä seinää vasten puolivälierissä. Se kuitenkin kääntämään 2–1-tappioaseman hyväkseen Jyväskylän Happeeta vastaan ja eteni neljän parhaan joukkoon. Viides ja samalla ratkaiseva ottelu ratkesi vasta jatkoajalla, kun Henri Aallosen erikoinen rangaistuslaukaus upposi Happee-verkkoon.

Runkosarjassa toiseksi sijoittunut Steelers mätti maaleja laajalla rintamalla, kuten se on tehnyt koko kauden ajan. Viiden ottelun aikana myös kokoonpano eli, sillä hämeenlinnalaiset ottivat esimerkiksi yhteen otteluun mukaan kovan nipun liigavahvistuksia. Henri Honkala takoi 2+2=4 pistettä kolmeen pelaamaansa otteluun, kuten teki viisi ottelua pelannut Viljami Kylä-Heikokin. Maalinteon lisäksi myös puolustuspelaaminen oli onnistunutta. Jesse Kanerva otti tärkeitä koppeja maalissa.

Steelersin miesten liigapaikka ei ole vielä varmistunut, sillä playout-sarja on edelleen kesken Kooveeta vastaan. Se vaikuttaa myös Steelersin kokoonpanoon. Jos liigapelaajat pääsevät Steelersin matkaan, on joukkueella kaikki mahdollisuudet taistella jopa mestaruuskannusta.

Kahden muun puolivälieräsarjan tavoin myös EräViikingit joutui taistelemaan itsensä neljän parhaan joukkoon viidennen pelin kautta. Joukkueen otteissa oli selkeästi eniten ailahtelevaisuutta, sillä Koovee hoiti kaksi ottelua nimiinsä selvin lukemin. Viimeisessä kohtaamisessa helsinkiläiset kuitenkin näyttivät kyntensä vakuuttavalla 9–4-voitolla.

Pudotuspeleihin ErVin A-juniorit saivat jalkeille todella kovan ryhmän. Ainoastaan kolme ottelua runkosarjassa pelannut Eero Nuutinen palasi kentille hurjassa iskussa. Superlupauksenakin aikanaan pidetty hyökkääjä tykitti viidessä ottelussa 6+3=9 tehopistettä. Hänen, Henri Luoman ja Markus Salmen muodostama ykkösketju vaikuttaisi olevan kevään kuumimpia. Otto Blomqvist, Konsta Kupela ja Joonatan Lindholm olivat niin ikään tehokkaita, ja esimerkiksi Oskari Savolainen oli huippuvahvistus puolustukseen.

A-juniorien kevät sai kuitenkin erikoisen käänteen. Iso osa pelaajista lähtee nimittäin pelaamaan miesten Divarin playouteja, kun sopupelisaagan muutokset tiputtivat EräViikingit Akatemian karsijan paikalle. A-juniorien kokoonpanoa onkin hyvin vaikea vielä tarkalleen ennustaa, mutta se varmasti tulee heikentymään puolivälierissä nähdystä niin pitkäksi aikaa kuin Divarin karsinnat ovat käynnissä.

Taistelupari:
Elmeri Saukkonen, Steelers – Konsta Kupela, EräViikingit

Keskushyökkääjän paikalla viihtyvät Saukkonen ja Kupela kuuluvat juniorijoukkueidensa terävimpään kärkeen. Molempia yhdistää myös se, että miesten pääsarjapelejä on heillä tileillään vielä toistaiseksi hieman vähemmän. Aiemmin LASBia edustaneen Saukkosen kausi on ollut rikkonainen, mutta hän ehti jo näyttää pudotuspeleissä olevansa tärkeä palanen Steelersin menestyksessä. Kupela sen sijaan oli jo runkosarjassa ErVin tehokkain, joten saman tahdin pitää jatkua nyt, kun osa pelaajista on Akatemian mukana.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
25.10.2017 EräViikingit–Steelers 11–7
14.1.2018 Steelers–EräViikingit 7–2

Näin pelataan:
La 24.3. 14:30 Steelers – EräViikingit Elenia Areena
Su 25.3. 18:30 EräViikingit – Steelers Mosahalli
To 29.3. 18:30 Steelers – EräViikingit Elenia Areena
La 31.3. 18:30 EräViikingit – Steelers Mosahalli (tarvittaessa)
Ma 2.4. 15:00 Steelers – EräViikingit Elenia Areena (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
EräViikingit Akatemian paluu kesälomilta hankaloittaa pelaajien keskittymistä A-juniorien välieriin. Siitä huolimatta EräViikingeillä on niin laaja materiaali käytössään, etteivät Divarin playoutit muodostu ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Ruutini painaa tällä kertaa Steelersin yli, vaikka hämeenlinnalaiset pistävät sarjan tiukille. EräViikingit finaaleihin voitoin 3–2.

19 comments

  1. Mikä Steelerssin puolustuksen tilanne? Kartano oli sivussa viimeisestä Happee pelistä ja toinen Arkkila satutti nilkkansa, mutta pelasi kuitenkin lopussa. Puolustusmateriaali kapea, jos liigapelaajat ei käytössä!

  2. Aina toi Lindén komeilee näissä pääkallon ennakoissa :3

  3. Vai että ASM Giroud. Eikös Olivier vasta tammikuussa siirtynyt Arsenalista Chelseaan. Voitaisko tässä Tampereella nähdä samanlaista kauppaa paikallisjoukkueiden välillä kuin Lontoossa. Lindén —> Koovee ?

  4. Koovee on tunnetusti parhaita salibandyseuroja maailmassa ja varsinkin 00-ikäluokan myötä Asm mestaruus on varma tulevina vuosina. Täten en yhtään ihmettelisi, jos Lindén seuraa vaihtaisikin.

  5. Classicin materiaali liian leveä TPS:lle. Steelers selvittää vaisun sarjan pelaavan ErVin. Kummatkin sarjat 3-1.

  6. Classic hakkaa TPS:n 3-0. Lähes isät vs pojat peliä tulee olemaan. TPS on niin heppoinen fyysisesti, että ei mitään jakoa Classicin pojille.
    Ervi hakkaa Steelerssin myös 3-0 jos ErVi akatemian pojat mukana. Sarja on tiukempi, jos ERvin rosteri puutteellinen. ErVi finaaliin kuitenkin. Mestaruuden vie Classic.

  7. On päivänselvää, että finaalissa ovat TPS ja Ervi. Pronssiottelussa kohtaavat siten Tammerforssin kakkosjoukkue ja Hämeenlinnan kaljamahat. Käsittämättömän hirveää kuraa koko finaalinelikko.
    Ps. Kyseisestä Lindenistä tulee pitkine hiuksineen kylläkin mieleen enemmänkin itälontoolaista kinkkua edustava mieskarkki Andy Carroll

  8. Classic voittaa mestaruuden. Välierissä Tps kaatuu suoraan kolmessa ottelussa maalierolla 29-2. Finaalissa tulee vastaan Stele, jonka Clasu hoitaa rutiinilla. Pronssi menee Turkuun tuurilla.

  9. Näin heti alkuun, niin todettakoon että olen sitä mieltä että jäähy on oikea tuomio. Sen sijaan hämmästelen ”Classic-tähden” filmaamista jolla saatiin 5 minuutin jäähy. Ei tuo oikein anna hyvää kuvaa kaverista.

    Noh – mikäli hallilta kuultu huhu pitää paikkaansa – onneksi hän saa harrastaa tuota ensi kaudella KRP:ssä ystävänsä Kovasen kanssa.

  10. Taito se filmaaminenkin on ja lisäksi mitä pelaajalla liikkuu päässä kun juuri momentumin saamisen jälkeen päättää kovan jätkän elkein ajaa vastustajan nimellisesti parhaan pelaajan. Valoja päälle ja oikea joukkue voitti

  11. Taitaa olla vaan fysikaltaan sen verran kehityksessä perässä, ettei oikein hallitse pitkää vartaloaan. Näin käy usein noille junnuille kun kasvavat pituuttaa ja ei huolehdita fysiikka harjoittelusta. Tosin molemmissa otteluissa striimiltä kyllä hieman näytti tuollaiselta ala-arvoiselta italiafutis touhulta. Turun päässä näytti olevan myös tuomarilinja paremmin ajantasalla playoff hengessä ja pojat saivat pelata rehdisti tosissaan. Tämä näytti toki sopivan paremmin Turkulaisille, vaikka heillä onkin nuorempi ja pienempi ryhmä kasassa. Tps saa myös liigakentältä nyt avut käyttöön loppukaudeksi, Tampereella taas saattaa käydä niin että käsky käy liigavaihtopenkille kun ottelusarjat jatkuu.
    Henkisesti taas koetellaan tänäkin vuonna Mansen valmennuksen ja pelaajien tasoa.
    Steelersin ja Ervin parhaat ovat valitettavasti myös kiinni playouteissa., eikä näytä hyvältä tuon suhteen. Hienoa kuitenkin, että tällä kaudella toinen finaalijoukkue ainakin vaihtuu.

  12. Asialliset ennakot, mut teräs ei taivu!
    Steelers kultaa jahtaamaan 🙂

  13. Mielenkiintoista lukea näin jälkikäteen mitä itsekukin on kirjoittanut. Ervi ja tps pelaavat ns parhaalla mahdollisella miehituksellä, mutta ei sekään aina riitä. Eivät ne edustuksien pelaajat aina tuo sitä menestystä. Tiukkoja pelejä

  14. Oliko Steelers oikeasti näin paljon parempi välierissä kuin ervi?

  15. Joku jossain väitti että Ervin materiaali liikaa Stelerssille. Taisi mennä kyllä päinvastoin. Ervillä oli vain Eero Nuutinen joka niitä maaleja paukuttu ja Ervi oli se joka turvautui tiivistämään kentällisiä. Steelers ei tähän lähtenyt. Steleltä löytyy ratkaisijoita todella laajalta rintamalta ja nyt kun saa pari loukkia kuntoon niin eipä kannata hirveesti liiga apujen perään huudella.

  16. Turust:lle, erot… kaksi jatkoaika voittoa steelersille ja yhdet ottelut molemmille maalin erolla…erot? Ervil oli vain yksi nuutinen…olis tarvinnut toisenkin