Pääkalloennakko: Liigavahvistuksia odotetaan – nähdäänkö A-nuorten puolivälierissä jo yllätyksiä?

Leveällä materiaalilla operoiva Classic lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana. Kuva: Esa Takalo

Leveällä materiaalilla operoiva Classic lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana. Kuva: Esa Takalo

Kuluvan kauden runkosarja oli A-nuorten SM-sarjassa tasaisin vuosiin. Kahdeksan parasta joukkuetta on nyt selvillä ja perjantaina käynnistyvät odotetut puolivälierät.

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin kaikki kahdeksan parhaan joukkoon selviytyneet joukkueet olivat neljän pisteen sisällä 22 runkosarjaottelun jälkeen. Kauden aikana pelattiin paljon ristiin, ja esimerkiksi häntäpään joukkueet hakivat yllätyksiä kärkiporukoilta.

Runkosarjan voitti lopulta Tampereen Classic, joka pääsi valitsemaan vastustajansa ensimmäisenä. Pudotuspelit pelataan paras viidestä -systeemillä, eli välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Classic (runkosarjan 1.)–SPV (8.)

Lähtökohdat:
Viime kauden finalisti Tampereen Classic kantoi ennakkosuosikin viittaa runkosarjaan lähdettäessä ja pystyikin lunastamaan odotukset. Runkosarjan voitto irtosi lopulta keskinäisten otteluiden perusteella, kun Classic kaatoi Hämeenlinnan Steelersin kahdesti. Classic keräsi voittoja tasaisen varmasti, ja ainoastaan marraskuulle sattui kolmen peräkkäisen ottelun vaikeampi jakso.

Classicista ei tällä kaudella erottunut selvää pörssikuningasta, vaan joukkue takoi tulosta laajalla materiaalilla, kuten jo ennen kauden alkua saattoi arvata. 12 ottelua pelannut Aaro Helin oli lopulta tehokkain 35 (19+16) pisteellään. A:n vakituisesta ryhmästä Juho Pietilä ja Matias Vaajala keräsivät tasaisesti tehoja. Konsta Tykkyläinen ja Joona Rantala olivat liigavelvoitteista junioreihin päästyään arvokkaita vahvistuksia, ja myös B-juniorit täyttivät saappaansa hyvin.

Vahvan runkosarjan jälkeen Classic on edelleen mestarikandidaatti A-nuorissa. Kausi on osoittanut, että se pystyy voittamaan otteluita ilman liigavahvistuksiakin laajan ja laadukkaan materiaalinsa ansiosta.

SPV teki jälleen sen, mihin Pääkallo.fi ei kausiennakossaan uskonut. Päävalmentaja Ville Manner kertoi, että siitä revitään jopa viimeinen ”buusti”, ja tulos oli jälleen seinäjokisille positiivinen. Loppusyksystä joukkue voitti jopa viisi ottelua putkeen, ja ne olivatkin tärkeässä asemassa viimeisen pudotuspelipaikan kannalta. Loppukaudesta voittoja tuli selvästi vähemmän.

Yllättäjäasemastaan huolimatta SPV:llä on huippuyksilöitä ryhmässään. Juuso Keskinen sekä Janne Autio kuuluvat sarjan parhaimmistoon hyökkääjissä, ja he olivatkin mukana aina, kun liigavelvoitteet eivät olleet tiellä. Juuso Koskela takoi hurjat 20+23=43 pistettä ja 2001-ikäluokan lahjakkuus, Konsta Haukkala, säesti tehoin 23+13=36. Benjami Hautala hoiti ykkössentterin vastuun kiitettävästi. Viimeisenä lukkona torjui yli 80 prosentin varmuudella Ossi Lallukka.

Salibandyliigan pudotuspelit käynnistyvät A-poikia myöhemmin, joten SPV saanee käyttöönsä parhaan mahdollisen joukkueen Classicia vastaan. Autio ja Keskinen ovat huipputärkeitä vahvistuksia ja takaavat sen, etteivät pohjanmaalaiset taivu helpolla.

Taistelupari:
Aaro Helin, Classic – Janne Autio, SPV

Classicin Helin on päässyt loppukaudesta ahkerasti miesten edustusjoukkueen mukaan, mutta peliaika on jäänyt vähäiseksi. Onkin siis mahdollista, että Helin hyppää A-nuorten matkaan heti playoffien alussa. SPV puolestaan kaipaa kipeästi sentteri Aution tehoja, mikäli se mielii haastaa runkosarjan voittajan.

Sekä Helin että Autio ovat hyökkäyspäässä vaarallisia, mutta hoitavat myös puolustusvelvoitteensa. Pelitaitojensa lisäksi molemmat ovat selkeitä johtohahmoja.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
29.10.2017 Classic–SPV 6–2
20.1.2017 SPV–Classic 3–7

Näin pelataan:
09.03.2018 18:30 Classic – SPV Spiral-halli
11.03.2018 13:00 SPV – Classic Qmax Arena Nurmo
13.03.2018 18:30 Classic – SPV Spiral-halli
17.03.2018 15:00 SPV – Classic Seinäjoen Urheilutalo (tarvittaessa)
18.03.2018 17:30 Classic – SPV Spiral-halli (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
Parhaat vahvistukset saadessaan SPV olisi kova haastaja mille tahansa joukkueelle. Classic on kuitenkin jokaisella mittarilla selkeä ennakkosuosikki tähän puolivälieräsarjaan, ja ratkaisevaksi eroksi muodostunee laajempi pelaajamateriaali. Lisäksi SPV:n alavireisemmin sujunut loppukausi voi luoda haasteita kevään tärkeimpiä pelejäkin ajatellen. Peliveljet haastaa, mutta Classic marssii neljän parhaan joukkoon voitoin 3–1.

Steelersin ja Happeen puolivälieräsarjasta on odotettavissa huipputasaista. Kuva: Esa Takalo

Steelers (2.)–Happee (6.)

Lähtökohdat:
Täksi kaudeksi A-nuorten SM-sarjaan noussut Hämeenlinnan Steelers lukeutui jo ennen kauden alkua potentiaalisiin yllättäjiin. Runkosarjan toinen sija oli kuitenkin huippusuoritus. Joukkue takoi toiseksi eniten maaleja sarjassa, ja lopulta vain keskinäiset ottelut erottivat sen ja tasapisteissä olleen Classicin sijoitukset sarjataulukossa. Marras-joulukuussa oli vaikeampi jakso, mutta suunta korjaantui, kun viimeisestä kymmenestä ottelustaan Steelers voitti peräti kahdeksan.

Hämeen nuoret eivät missään nimessä ole vain muutaman kärkiyksilön varassa. Ratkaisukykyä löytyy kaikista kolmesta kentällisestä, mistä osoituksena on, että peräti seitsemän pelaajaa ylitti piste per ottelu -tahdin runkosarjassa. Keihäänkärkenä tehoili milleniumin huippulupaus Jose Takala, joka mätti 22 otteluun 22+15=37 pistettä. Ykköskentän sentteri Henri Aallonen on tärkeä pelillinen johtaja, ja Saku Kartano antaa puolustajan tontilta taustatukea hyökkäyksiin.

Kaiken kukkuraksi Steelersin pelit miehissä saattavat päättyä hyvinkin nopeasti runkosarjan jälkeen, mikä tarkoittaisi sitä, että Samuli Grönfors, Olli Jaakonsaari ja Valtteri Niemi olisivat A-junioreiden käytettävissä. Kolmikko vahvistaisi nippua entisestään vielä hurjasti, ja mikäli pelkästään liigassa pelanneet Teemu Metsälä ja Markus Sipronen nähtäisiin A-nuorissa, olisi hämäläisillä todella hurja ryhmä jalkeilla.

Steelersin puolivälierävalintaa voidaan silti pitää hieman erikoisena, sillä vastaan asteleva Jyväskylän Happee voitti molemmat joukkueiden väliset kohtaamiset. Lisäksi Happee pelasi varsin tasaisen runkosarjan haastaen käytännössä jokaisen joukkueen. Maaliero jäi lopulta vain yhden osuman plussalle, ja mukaan mahtui paljon yhden maalin tappioita ja voittoja. Kova hyökkäysmateriaali näytti taitonsa, sillä hirviryhmä mätti sarjan joukkueista eniten maaleja. Vastaavasti omassa päässä pallosade oli hurjaa.

Hirviryhmän riveistä löytyy kenties yksi sarjan parhaista ketjuista. Ykkösvitjan Oscar Salminen voitti sarjan pistepörssin huimalla 60 (37+23) tehopisteen saldolla. Laituripari Tommi Taimisto oli pörssin kolmas (27+22=49). Keskushyökkääjänä häärii huippulupaava Kaapo Siekkinen ja pakin paikalta tehoja takoo kapteeni Eppu Suhanto. Tolppien välissä Miko Hassinen otti torjuntoja keskimäärin 25 ottelua kohden, joten kovaan urakkaan nähden torjuntaprosentti 80,08 oli hyvä suoritus.

Vaikka Happee ei olekaan riippuvainen liigavahvistuksista, nähdään puolivälierissä huima taistelu näiden joukkueiden välillä. Molemmat saivat kauden parhaan vireensä ajoitettua runkosarjan jälkimmäiselle puoliskolle, joten tässä vaiheessa pelistä putoaa yksi kovimmista joukkueista.

Taistelupari:
Jose Takala, Steelers – Kaapo Siekkinen, Happee

Molempien joukkueiden huippusenttereiden harteilla lepää suuret odotukset myös kevään peleissä. Takala ja Siekkinen ovat toisilleen tuttuja nuorten maajoukkueesta ja kuuluvat ikäluokkiensa kärkeen. Nyt pitäisi pystyä kannattelemaan omaa seurajoukkuetta playoffeissa.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
12.11.2017 Happee–Steelers 8–7 rl.
28.1.2018 Steelers–Happee 6–9

Näin pelataan:
09.03.2018 19:00 Steelers – Happee Iittala-halli
13.03.2018 18:30 Happee – Steelers Jyväskylän monitoimitalo
15.03.2018 19:00 Steelers – Happee Iittala-halli
17.03.2018 13:00 Happee – Steelers Palokan koulukeskus (tarvittaessa)
18.03.2018 15:00 Steelers – Happee Elenia Areena (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
Ennakkokaavailuissa luvassa on ehkä tasaisin puolivälieräsarja. Maalivahtipeli puoltaa Happeen menestymistä, kuten myös huipputehokas ykkösketju. Toisaalta taas Steelers pystyy onnistumaan laajemmalla rintamalla hyökkäyspäässä ja lisäksi sen puolustuspeli on paremmin organisoitua. Steelersin saadessa liigavahvistuksensa mukaan, on se vielä pykälän verran parempi joukkue. Hämeenlinnalaiset vievät otteluparin nimiinsä 3–2.

EräViikingit Akatemian pelien päättymisen myötä A-juniorit saavat useita vahvistuksia joukkueeseensa. Kuva: Juhani Järvenpää

EräViikingit (3.)–Koovee (5.)

Lähtökohdat:
Helsinkiläinen EräViikingit lähti nälkäisenä kauteen, sillä viime kaudella joukkue ei yltänyt edes pudotuspeleihin. Nyt tuloksena oli runkosarjassa kolmas sija, joka irtosi 27 pisteellä. Joukkueen vireessä ei ollut suurta vaihtelua, ja voittoja tuli tasaisesti. Pudotuspeleihin selvinneistä joukkueista se oli kuitenkin ainoa, jonka maaliero jäi pakkasen puolelle. Kertoo myös sarjan tasaisuudesta, että ajoittain ErVi otti varsin rumasti tukkaan alemmaksi sijoittuneilta joukkueilta.

Osaltaan ailahtelevuuteen myös vaikutti se, että EräViikinkien materiaali oli ylivoimaisesti vaihtelevin sarjan joukkueista. Tämä johtui Divarin ErVi Akatemiasta, jonka välillä useat junioripelaajat seilasivat kauden aikana. Nyt Divari-joukkueen pelit ovat kuitenkin ohi, ja se lupaa hyvää A-nuorille. Muun muassa Joonatan Lindholm, Juho Niinikoski ja Otto Blomqvist ovat kovia hyökkäyspään vahvistuksia helsinkiläisnippuun.

Konsta Kupela ja Markus Salmi lukeutuivat A-nuorten vakituiseen ryhmään ja iskivätkin sarjassa hurjalla tahdilla tehoja. Kun vielä tolppien väliin tulee Santeri Kainulainen, nousee EräViikingit yhdeksi tämän kevään kandidaateista menemään jopa päätyyn asti.

Tamperelaisen Kooveen lähtökohdat olivat lähes täysin päinvastaiset kuin vastustaja EräViikingeillä. Kooveen pelaajamateriaali on huomattavasti kapeampi, mutta siitä huolimatta joukkue urakoi hyviä tuloksia omilla vahvuuksillaan. Hyvin organisoitu kollektiivi toimi erityisesti puolustussuuntaan, kun Koovee päästi toiseksi vähiten maaleja koko sarjassa.

Vielä viime kaudella Divaria LeBan riveissä tahkonnut Mikael Jolkkonen nousi A-nuorten johtavaksi pelaajaksi. Saldoksi jäi 22+13=35 tehopistettä ja joukueen sisäisen pistepörssin voitto. Toni Tuomi lukeutui sarjan parhaimpien maalivahtien joukkoon torjuntaprosentilla 81,71. Lisäksi 2000-ikäluokan hyökkääjä Kim Hyrkkönen kannattaa ottaa seurantaan runkosarjan hyvien otteiden jälkeen.

Kooveella riittää kuitenkin jännitettävää miesten otteluiden suhteen. Mikäli edustusjoukkueen pelit päättyvät nopeasti, saavat A-nuoret mukaansa Samuli Segermanin, Matias Lintulan ja Topi Koskisen kaltaiset vahvistukset. Ne muuttaisivat otteluparia yhä tasaisemmaksi.

Taistelupari:
Santeri Kainulainen, EräViikingit – Toni Tuomi, Koovee

Kuten runkosarjakin osoitti, luvassa on varmasti tasaisia mittelöitä ErVin ja Kooveen välillä. Täten myös maalivahtien rooli kasvaa, ja vastakkain onkin kaksi huipputorjujaa. Kainulaisella on aiempien mestaruuksien ja menestymisen myötä kokemusta kovista paikoista, mutta myös Tuomi osoitti runkosarjassa pystyvänsä suoriutumaan hurjassakin pallosateessa tasaisesti.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
11.11.2017 Koovee–EräViikingit 6–7 rl.
26.1.2018 EräViikingit–Koovee 10–9

Näin pelataan:
10.03.2018 18:30 EräViikingit – Koovee Mosahalli
11.03.2018 18:30 Koovee – EräViikingit AutoCenter Areena
14.03.2018 18:30 EräViikingit – Koovee Mosahalli
17.03.2018 18:30 Koovee – EräViikingit AutoCenter Areena (tarvittaessa)
18.03.2018 18:30 EräViikingit – Koovee Mosahalli (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
Koovee on sisukas ja hyvin puolustava ryhmä, mutta se kaipaisi kipeästi vielä edustuksen pelaajia mukaansa, jotta se pystyisi materiaalin puolesta haastamaan helsinkiläiset. EräViikingit pääsee pudotuspeleihin vahvistuneena, ja kasassa on erittäin rutinoitunut porukka. Tasaisista peleistä huolimatta voitot kirjataan EräViikingeille 3–1.

Kantaako Turun playoff-huuma tänäkin keväänä mitalipeleihin asti? Kuva: Anssi Koskinen

TPS (4.)–Oilers (7.)

Lähtökohdat:
Viime kauden mestarin, Turun Palloseuran, alkukausi lähti takellellen käyntiin, mutta monen muunkin playoffeihin edenneen joukkueen tapaan peli parani, mitä pidemmälle kausi eteni. Lopulta TPS jäi vain kolmen pisteen päähän runkosarjan kärkipaikat valloittaneista Classicista ja Steelersistä.

TPS:n ryhmässä on mukana useita viime kaudella mestaruutta juhlineita pelaajia, joten rutiinia siltä ei ainakaan puutu. Edustuksen tavoin joukkue pelaa taitavasti pallon kanssa ja pyrkii pitämään oman maalinsa puhtaana tällä tavoin. Jussi Töyrylä oli runkosarjassa TPS:n pistehai saalistamalla 20 maalia ja yhteensä 26 tehopistettä. Muista kärkiyksilöistä Matias Kallio, Heikki Hirvisuo ja Jasper Juuti hoitivat ruutunsa tasaisen varmasti.

Siitä huolimatta TPS:n liigapelaajat olisivat kullanarvoisia vahvistuksia. Mikäli Eero Jalo, Toni Salminen, Nikolas Laaksonen ja Atte Lahti pääsevät vielä A-nuorten mukaan, voidaan Turussa jälleen pelata kirkkaimmista mitaleista. Puolivälierävaiheessa se ei kuitenkaan vaikuta vielä todennäköiseltä.

Espoolaiselle Oilersille runkosarjan seitsemäs sijoitus oli varmasti pienoinen pettymys. Nimivahvan ryhmän odotettiin taistelevan jopa aivan sarjan kärkipäässä, mutta varsinkin kauden toinen puolikas oli tuloksellisesti heikko. Viimeisestä kymmenestä ottelusta saaliiksi jäi ainoastaan neljä voittoa.

Öljypoikien tilastoja katsoessa odotukset olivat korkeammalla useamman pelaajan suhteen. Niklas Laurila takoi kiitettävät 42 (15+27) pistettä, mutta taustatukea ei löytynyt aivan yhtä paljon kuin viime kausina on totuttu Oilersissa näkemään. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että käytettävissä oleva materiaali on edelleen huippuluokkaa.

Oilersin miesten loppukausi on sujunut mollivoittoisesti, ja tällä hetkellä on vielä mahdollista, että A-nuoret voisivat saada vahvistuksia käyttöönsä jopa heti miesten runkosarjan jälkeen. Christian Remes, Riku Holopainen, Toni Rintala, Alexander Nyman ja maalivahti Nemo Sipilä olisivat heittämällä kärkipelaajia missä tahansa muussakin ASM-joukkueessa.

Taistelupari:
Jussi Töyrylä, TPS – Viljami Hana, Oilers

Tässäkin taisteluparissa nähdään jo aikaisemmilla kausilla loistanut pelaaja sekä tämän kauden läpimurtopelaaja. TPS:n Töyrylä on päässyt esiintymään liigakentilläkin, kun taas Hana on noussut hieman varkain Oilersin A-junioreiden johtavaksi pelaajaksi. Molempia yhdistää se, että he ovat luontaisia maalintekijöitä – pelaajia, joiden huippuvirettä oma joukkue tarvitsee pelien koventuessa.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
7.10.2017 TPS–Oilers 7–6
6.1.2018 Oilers–TPS 5–4

Näin pelataan:
10.03.2018 18:30 TPS – Oilers Leaf-Areena
12.03.2018 18:30 Oilers – TPS Tapiolan UH
15.03.2018 18:30 TPS – Oilers Leaf-Areena
17.03.2018 16:00 Oilers – TPS Tapiolan UH (tarvittaessa)
18.03.2018 19:00 TPS – Oilers Leaf-Areena (tarvittaessa)

Kumpi voittaa:
Tämä puolivälieräpari alkaa hyvin tasaisista lähtökohdista. Ainoa tekijä, joka voisi vaakakuppia liikauttaa olisi Oilersin miesten pelien päättyminen ja liigavahvistusten saapuminen apuun. Vaikka joukkueet erotti ainoastaan yksi piste sarjataulukossa, pystyi TPS pelaamaan ehjemmän runkosarjan ja erityisesti loppukauden vire osoitti, miksi se pääsi lopulta valitsijan paikalle. Huipputasainen pari kallistuu intohimoisen kotiyleisön tuen ja sen tuoman edun myötä TPS:lle 3–2.

Muokattu 9.3. klo 12.27: Artikkeliin lisätty maininnat Teemu Metsälästä ja Markus Siprosesta Steelersin kohdalle.

19 comments

  1. Missä on Steelerssin Elmeri Saukkonen? Eikö nappaa vai onko muutenvaan jäänyt ennakosta pois. Luulisin että tämä mies olisi Steelerssin kantavia voimia tuleviin Playoffeihin. Toivottavasti hänet nähdään kentällä

  2. Onko Steelersin Teemu Metsälä loukkaantunut vai miksi häntä ei mainittu mahdollisena liigavahvistuksena? Ei ainakaan ole pelannut parissa edellisessä liigapelissä. Oli kuitenkin nuorten maajoukkuepelaaja, joten olisi varmasti hyvä vahvistus.

  3. Pahoitan mieleni kaikkien hävijöiksi arvioitujen puolesta ja tulen jälkiviisaana kuittailemaan, kun en etukäteen uskalla arvata.

  4. Eihän ennakkon tarkoitus ole olla mikään pelaajaluettelo tottakai sieltä puuttuu mahdollisia vahvistuksia koska ei niitä ole järkeä kaikkia ennakkoon luetella. Niitä voitte lisäillä tänne kommenteihin oman maun mukaan. Minä voin vaikka aloittaa Classikista mahdollisia apuja jo mainittujen lisäksi: Saarentola,Akola,Salo,Sikkinen,Heikkilä nyt ainakin.

  5. Rintala ja Sipilä ovat joka tapauksessa mukana koska eivät saa Luukkoselta vastuuta.

  6. Näppärää ennakoida että runkosarjassa paremmin sijoittunut menee jatkoon. Eli tarkoittaako tämä nyt että tampereella huuhdotaan kultaa?

  7. Meni ekat pelit kuten toisessa ketjussa pohjustelin. Ja jatkoa seuraa:
    VEIKKAAJA
    06/03/2018
    Classic-SPV: suoraan 3-0. Ei mitään jakoa eikä armoa.
    Steelers-Happee: 1-3. Happeella laajempi materiaali, ainoa epävarmuus maalinsuulla.

  8. PASM: Ervi-KooVee 14.3.: mustaa ruutua oli tarjolla kolme erää.
    Joku voisi kertoa tyhmälle mistä kyse..?
    Pidettiinkö hullua jännityksessä kaksi tuntia, että tuleeko sitä kuvaa vai ei.
    No ei tullut!

  9. Pelistä toinen ja kolmas erä striimattiin ainakin youtuben puolella, fanseat ei ilmeisesti toiminut.

  10. Nöyrä anteeksipyyntö siitä, että Fanseatiin ei saatu lähetystä toimimaan. Illan ja yön aikana on todennäköinen syy löytynyt, diagnoosi varmistuu tämän päivän aikana. Ongelma oli meidän pään laitteiden asetuksissa, ei varsinaisesti Fanseatissa mutta ei saatu yhteistyöstä huolimatta debugattua ongelmaa Mosalla.

    Toisen erän loppupuolelta sitten heitettiin Youtuben puolelle ja homma toimi ongelmitta siellä. Meni siis meidän tiimin ”piikkiin”, kättä pystyyn oman virheen merkiksi ja uutta kohti 🙂

  11. mitä lajissa on tapahtunut vuosiin! Pistänyt samalla vauhtia muihin seuroihin lajin näkyvyyden nostamiseksi – ISO KÄSI!

  12. Hienoja on Kooveen lähetykset, mutta välillä niissä voisi kyllä rajoittaa sitä kameran vaihtelua. Kivahan se on että kuvakulmia löytyy, mutta ajoittain oli melko levotonta ja häiritsevää katsottavaa tuo neljäs Ervi-peli.